Artikkelit
Kevään 2012 luistelukoulut käynnistyvät viikolla 2
Perheluistelukoulu
Perheluistelukouluun ovat tervetulleita pojat ja tytöt (syntyneet vuosina 2004-2008), jotka haluavat tutustua luistelun maailmaan tutun aikuisen kanssa. Tunnit koostuvat luistelun alkeista, leikeistä, peleistä ja temppuradoista. Avustava aikuinen sitoutuu olemaan luistimilla ohjaajan apuna luistelunohjauksessa jokaisella tunnilla. Ennen siirtymistä jääkiekon ja taitoluistelun harjoitusryhmiin, toivotaan että harrastaja kävisi syys- tai kevätkauden perusluistelu- tai taitoluistelukoulussa, näin kehittyisi oma-aloitteinen toiminta. Varusteina luistimet ja kypärä.
lauantai Sentteri klo 9.45 – 10.30
sunnuntai Tesoma2 klo 12.15 – 13.00
Perusluistelukoulu
Luistelukouluun ovat tervetulleita pojat ja tytöt, jotka jo hieman hallitsevat luistelun perustaitoja (syntyneet vuosina 2004–2007). Luistelukoulun opetussuunnitelma on suunnattu vikkelille ja vauhtia rakastaville lapsille tai sellaiseksi haluaville. Tunneilla opetellaan luistelun perusteita ja haetaan samalla valmiuksia osallistua myöhemmin jääkiekkojoukkueiden toimintaan. Tunnit koostuvat perusluisteluopetuksen lisäksi, leikeistä, peleistä ja temppuradoista. Lapset ovat jäällä yksin ohjaajien kanssa, vanhemmat ovat tervetulleita seuraamaan harjoituksia katsomosta. Luistelukoululaisille järjestetään kauden aikana peliesiintyminen. Varusteina luistimet ja kypärä.
lauantai Sentteri klo 10.45 - 11.30
sunnuntai Haka3 klo 9.15 - 10.00
Taitoluistelukoulu
Taitoluistelukouluun ovat tervetulleita taitoluistelusta kiinnostuneet tytöt ja pojat (syntyneet vuosina 2002–2008) aikaisempaan luistelukokemukseen katsomatta. Ainoana pääsyvaatimuksena on, että lapsi pystyy seisomaan luistimet jalassa jäällä.
Taitoluistelukoulussa opetellaan taitoluistelun perusteita niin yksin- kuin muodostelmaluistelupuolelta. Taitoja kehitetään perusharjoitteiden lisäksi musiikin, leikkien ja erilaisten välineiden avulla. Lapset ovat jäällä yksin ohjaajien kanssa, vanhemmat ovat tervetulleita seuraamaan tuntien kulkua katsomosta.
Taitoluistelukoululaiset esiintyvät sekä syykauden päätteeksi seuramme joulunäytöksessä että kevätkauden päätteeksi kevätnäytöksessä. Varusteina taitoluistimet, kypärä ja joustava vaatetus
tiistai Sentteri klo 17.15 - 18.00 IsotTähdet (synt. 2002-2005)
tiistai Sentteri klo 18.00 - 18.45 PikkuTähdet (synt. 2006-2008)
keskiviikko Haka2 klo 17.15 - 18.00 PikkuTähdet (synt. 2006-2008)
sunnuntai Tesoma2 klo 10.30 - 11.15 IsotTähdet (synt. 2002-2005)
sunnuntai Tesoma2 klo 11.15 - 12.00 PikkuTähdet (synt. 2006-2008)
Jääpeliryhmä
Jääpeliryhmään ovat tervetulleita pelaamiseen suuntautuneet pojat ja tytöt, jotka jo hieman hallitsevat luistelun perustaitoja (syntyneet vuosina 2003–2007). Ryhmässä harjoitellaan luistelun ja pelivälineiden käytön perustaitoja, sekä pelataan erilaisia jääpelejä. Tarvittavat varusteet: Silmikkokypärä, hanskat, polvisuojukset ja maila.
lauantai Sentteri klo 10.45 – 11.30
sunnuntai Haka3 klo 9.15 – 10.00
sunnuntai Tesoma2 klo 13.00 – 13.45
Hinnat:
Sisältää opetuksen koulutettujen ohjaajien johdolla, ryhmätapaturmavakuutuksen, seuran nuorisojäsen-maksun (15 €) ja aloitusinfopaketin.
kevätkausi (vkot 2-8, 10-13) 11 krt 130 € (115 € + jäsenmaksu 15 €, koskee kevätkaudella aloittavia luistelijoita)
Ilmoittautuminen on päättynyt. Vapaita paikkoja voi tiedustella seuran toimistolta, Erja Naskali 0400 570999 tai
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
.