Tappara Juniorit
Tappara Juniorit

Tappara Juniorit

Taustaa

Tappara ry hyväksyi virallisessa kevätkokouksessaan 25.5.2010, seuran johtokunnan sille esittelemän strategian kilpaurheiluun ja lahjakkaisiin urheilijoihin panostamisesta tulevina vuosina. Seuran tavoitteena on strategian mukaan olla Hämeen alueen paras jääurheiluseura vuoteen 2013 mennessä. Varmistaakseen asetetun tavoitteen saavuttamisen, sekä seuran lahjakkaimpien urheilijoiden sitoutumisen toimintaan Tampereella ja Tapparassa, on seuran vision mukaisesti näille urheilijoille jatkossa tarjottava yksilöidympiä, laadukkaampia, monipuolisempia ja myös määrällisesti laajempia harjoitusmahdollisuuksia.

 

Akatemiaurheilijoiden valinta

Akatemian urheilijoiden valinnasta vastaavaa seuran jaostojen johtoryhmät valmennusjohdon suositukisen perusteella. Kriteereiden muodostuvat pääsääntöisesti lajiliittojen tekemistä maajoukkue- ja muista edustusvalinnoista.