10 000 maalin haamuraja lähestyy!

Uutiset tarjoaa:

Tappara aloitti kuluvan kauden tehtyään siihen mennessä 76 pääsarjakautensa aikana SM-sarjassa ja SM-liigassa 9844 runkosarjamaalia, joista TBK:n aikana 505. Tällä kaudella on toistaiseksi syntynyt 136 maalia lisää. Yhteensä lukema näyttää 9980. Se on siis enää 20 maalia vajaa tasaluku 10 000, johon Tappara ensimmäisenä seurana Suomessa ehtisi. Tällä kaudella siihen yltämiseen on aikaa vielä 13 ottelua!

Ensimmäiset historian kirjoihin asti päätyneet osumat tekivät silloin vielä TBK-paidassa pelattaessa yllä olevan kuvan vasemmassa laidassa olevat Jarl Ohlson ja Vasif Ahsen-Böre. Viimeisimmän maaleista on tehnyt viime perjantaina kuvan oikeassa laidassa oleva Valtteri Kemiläinen. Seurahistorian paras maalintekijä Timo Susi (kuvassa keskellä) on tehnyt maaleista 293 kappaletta, vajaat kolme prosenttia. Maalintekijälistan kärkikymmenikkö on tehnyt maaleista yhteensä yli viidenneksen. Kaikkiaan 410 eri pelaajaa on onnistunut maalinteossa TBK:n tai Tapparan paidassa runkosarjapeleissä.