Finaali 5: Tarvitaan vierasvoitto

HIFK:n ja Tapparan välinen finaalisarja lähestyy ratkaisuaan. Lauantaina Helsingissä jompikumpi joukkue astuu mestaruuden kynnykselle yhden voiton päähän siitä. Ennen viidettä peliä voitot ovat 2-2.

Tähän mennessä sarjassa on nähty pelkkiä kotivoittoja. Tappara voitti eilen kotonaan 3-0 ja voitti ensimmäisen kotipelinsä 2-1. HIFK on voittanut omat kotiottelunsa peräti 4-0 ja 6-0. Tappara ei ole Helsingissä tehnyt siis vielä maaliakaan. Mutta tänään on vierasvoiton paikka.

Tappara pelasi perjantaina sarjan parhaan ottelunsa. Se sai kamppailu- ja luistelupelaamisensa nostettua HIFK:n tasolle. Kun se pärjää niissä asioissa, siltä löytyy riittävästi taitoa, taktista osaamista ja tiukkojen paikkojen kokemusta tiukkojen pelien voittamiseen.

Tähän asti nähtyä sarjaa voidaan kuvata jopa maalintekosarjaksi. Ainahan enemmän maaleja tehnyt joukkue voittaa, mutta näissä peleissä maalintekopaikoissa onnistuminen tai epäonnistuminen on ohjannut pelien kulkua jopa tavallistakin voimakkaammin. Tapparalla hukkasi viimeksi Helsingissä yhden maalin tilanteessa tekopaikkansa ja yhtäkkiä peli oli 1-0:n sijaan 3-0. Eilen Hakametsässä sama tapahtui toisinpäin.

Tappara löysi eilen tehonyrkin, kun se laittoi Patrik Laineen myös tasaviisikoin samaan ketjuun Kristian Kuuselan ja Jani Lajusen kanssa. Jokainen kolmikosta teki maalin, Laine keräsi tehopisteen joka osumaan. On päivänselvää, että HIFK laittaa tälle ketjulle tänään erikoisvartioinnin.

Erikoistilanteissa Tappara on toistaiseksi ollut parempi. Maalivahtiosasto menee täysin tasan – ja ennen kaikkea korkealla tasolla tasan. Avaimet voittoon löytyvät tänäänkin korvien välistä, sitten tarvitaan tarkkaa mailaa käsien välissä, että kiekko löytyy lopulta tolppien välistä.

Tappara joutuu peliin ilman kapteeniaan Jukka Peltolaa, joka sai perjantaina Tomas Zaborskyn mailasta silmäänsä. Zaborsky puolestaan on kurinpitokäsittelyssä, jonka ratkaisu, pelaako Zaborsky tänään vai ei, saadaan ennen peliä. Sivussa joukkueilta olivat eilen myös tärkeät puolustajat Teemu Aalto ja Tommi Taimi.

Tänään illalla siis toisella joukkueella on kolme voittoa. Tiistaina sillä samalla joukkueella on paikka ratkaista mestaruus Hakametsässä.

Tero Aalto (Kuva: Mika Kylmäniemi)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su