Karavaani siirtyy Helsinkiin

Torstai 18.2. 18:30 VS.

Tappara pelasi keskiviikkona Turussa, mutta siirtää jo torstaiksi vankkurinsa Helsinkiin. Saman tekee kotijoukkue HIFK, joka palaa torstaiksi kotikaupunkiinsa Jyväskylästä.

Keskiviikon vierasreissut menivät joukkueilta ihan vastakuvina. HIFK iloitsi JYPin kustannuksella mukavan 4-1 -vierasvoiton, kun taas Tappara tahmasi ilman maaleja Turussa ja hävisi TPS:lle 0-1.

Voitollaan HIFK vahvisti asemaansa Liigan sarjataulukon ykkösenä. Kun runkosarjan viimeistä kymppiä viedään, niin IFK on hyvin lähellä historiansa ensimmäistä runkosarjavoittoa, uhkaajana on enää runkosarjan vakiovoittaja Kärpät. Tappara kamppailee vielä kolmossijasta, mutta aina tälläisten Turun-esitysten jälkeen ei tee mieli käyttää terminä kamppailua.

HIFK:lla on tällä hetkellä voittoja putkeen viisi, mutta vielä vakuuttavammalta kuulostaa se, että 13:sta viime pelistään se on vienyt täydet kolme pinnaa kaikissa paitsi yhdessä – ja siinä yhdessäkin pelissä tarttui mukaan yksi piste.

Tapparan ja HIFK:n keskinäiset pelit tällä kaudella ovat menneet tasaisesti mutta sarjana laskevasti kohti hesalaisia. Tappara voitti ensimmäisen Helsingissä 5-2, sitten toisen Tampereella voittolaukauskisan jälkeen 5-4, mutta hävisi kolmannen Tampereella 3-4.

Vastakkain kaksi eniten maaleja tehnyttä joukkuetta

 

Torstaina vastakkain on Liigan kaksi eniten maaleja tehnyttä joukkuetta. HIFK on iskenyt 155 maalia, Tappara yhden pelin vähemmän pelanneena neljä maalia vähemmän. Myös päästetyt maalit ovat melko tasoissa.

HIFK:lla on kaksikosta paras maalintekijä, 19 osuman Tomas Zaborsky. Kaikkiaan joukkueessa on kuusi vähintään 10 maalin tekijää. Kukaan heistä ei ole kuitenkaan joukkueen kultakypärä Teemu Ramstedt, joka on Liigan pistepörssissä kolmantena 44 pisteellään.

Tapparassa vähintään 10 maalin miehiä on peräti yhdeksän – itse asiassa joukkueen keskiviikon kolmesta ketjusta jokainen hyökkääjä. Eniten maaleja on tehnyt joukkueen kultakypärä ja myös Liigan pistepörssiä johtava Kristian Kuusela, jolla on koossa 17+33=50 pinnaa.

HIFK:n ykkösvahti on Ville Husso, joka pelasi keskiviikkonakin. Toinen maalivahti on Kevin Lankinen. Tapparasta Tomi Karhunen torjui Turussa keskiviikkona, mutta pelihommissa samaan aikaan oli myös Dominik Hrachovina, joka urakoi LeKin paidassa kuutisenkymmentä torjuntaa.

Tapparalla oli keskiviikkona ensimmäistä kertaa kokoonpanossaan käytössä uudet hankinnat Juhani Jasu ja Tuukka Mäntylä. Ainoa poissaolija oli Teemu Aalto, joka tuskin toipuu vielä torstaiksikaan. IFK oli Jyväskylässä parhaalla miehistöllään.

Tero Aalto (Kuva: Mkko Pylkkö)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su