Kolmen viimeisen runkosarjapelin jakso alkaa

Runkosarja rullaa hiljakseen loppuunsa. Tapparalla pelejä on runkosarjassa enää kolme, mutta sijoituspanosta sillä ei enää ole. Torstaina Hakametsään vieraaksi saapuu Pelicans, joka kisaa vielä tiukasti suorasta neljännesfinaalipaikasta.

Tapparan osalta runkosarjajännitys laukesi jo tuossa viikko sitten, kun sen reilu johtoasema sarjakärjessä kasvoi sen verran suureksi, ettei muut sitä enää kiinni saa. Runkosarjan voitto taskussa Tappara valmistautuu vain tuleviin pudotuspeleihin ilman otteluiden voittopakkoa.

Tappara ja Pelicans kauden neljänteen keskinäiseen peliin.

Torstai 9.3. 18:30 VS.

Lauantaina pelattua edellistä otteluaan lukuun ottamatta Tappara on kuitenkin pysynyt hyvin pisteidenkin syrjässä kiinni. Tuon lauantaisen pelin se hävisi TPS:lle Turussa 1-2, mutta oli sitä ennen seitsemän pelin pisteputkessa.

Pelicans pelasi jo tällä viikolla tiistaina ja kaatoi silloin kotonaan samaisen TPS:n samaisin numeroin 2-1. Lahtelaisille se oli ensimmäinen täysi kolmen pisteen potti yhdeksään otteluun. Pelicans on nyt seitsemännellä sijalla, matkaa suoraan neljännesfinaalipaikkaan on pari pistettä, takana Kärpät on pisteen päässä. Pelicans on pelannut yhden pelin näitä kilpailijoitaan vähemmän. Vain yksi kolmesta mahtuu kuuden parhaan joukkoon.

Keskinäisissä otteluissa Tappara hävisi Pelicansille kahdesti Lahdessa jatkoajan jälkeen. Tampereella pelatun pelin Tappara voitti 4-1.

Henrik Haapala on edelleen pistepörssin kärjessä kolmen pisteen erolla seuraavaan. Veli-Matti Savinainen puolestaan on lähellä maalipörssin voittoa ja 30 maalin rajaa. Pelicansin kultakypärä Vili Sopanen valittiin hiljattain Liigan helmikuun parhaaksi pelaajaksi.

Viime aikoina sekalaisella ja jopa vajaallakin kokoonpanolla pelaava Tappara saanee torstaina ukon tai pari takaisin kaukaloon. Puhetta on ollut ainakin viime pelin sivussa olleesta Savinaisesta ja jo pidempään poissa olleesta Jere Karjalaisesta. Joka tapauksessa yksi uusi pelaajakin on varmuudella sivussa, sillä Sebastian Revon kymppitili täyttyi Turun pelissä ja edessä on yhden pelin huili.

Kokoonpanossa ollessaan ottelu on Pekka Saravolle jo Liiga-uran 700:s runkosarjapeli, Juhani Jasulle puolestaan 500:s.

Tero Aalto (Kuva: Mika Kylmäniemi)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su