Liiga maaottelutauolle hämäläisottelulla

Otteluraportin tarjoaa:

Liigassa vedetään tiiviissä tahdissa vielä viimeinen viikonloppu ennen maaottelutauolle jäämistä. Tämän illan kuudessa pelissä on mukana Hakametsässä pelattava Tappara-HPK.

Kumpikin joukkueista pelasi myös eilen, joten rasitusta on alla mutta tällä kertaa tasapuolisesti. Tappara voitti oman ottelunsa Raumalla noustuaan parin maalin takaa tasoihin ja voitti Lukon voittolaukauskilpailun jälkeen 5-4. HPK:n peli Hämeenlinnassa päättyi kotitappioon Kärppiä vastaan 1-4.

HPK on kuitenkin ollut yksi alkukauden onnistujista, sillä se on 19 pelin jälkeen sarjataulukossa kolmantena 32 pisteellään. Pelin vähemmän pelannut Tappara on yhdeksäntenä viisi pistettä hämeenlinnalaisia perässä.

Joukkueet kohtasivat toisensa Liigan avausviikonloppuna, jolloin HPK voitti kotonaan voittolaukauskilpailun jälkeen 2-1.


Veli-Matti Vittasmäki teki perjantaina kauden avausmaalinsa.

Tappara sai nollasarakkeita rikki perjantain Lukko-pelissään. Sami Moilanen teki liigauransa ensimmäisen maalin, ja Antti Erkinjuntti ja Veli-Matti Vittasmäki saivat tämän kauden maalitilinsä auki. Joukkueen sisäisen pörssin kärjellä, Tomáš Záborskýllä, Jarkko Malisella ja Niko Ojamäellä on ollut viime aikoina pisteiden kanssa hiljaisempaa. Vanha tuttu pörssikärki Kristian Kuusela onkin hiipimässä takaa kiinni. Maalissa Christian Heljanko on pelannut puoltatoista peliä vaille kaikki Tapparan peliminuutit, Niklas Bäckström ne loput.

Heljanko on peliaikapörssin kärkipaikalla perässään juuri illan vastustajansa Emil Larmi, joka on hänkin vain kolmisenkymmentä minuuttia eli puoli peliä takana. Kerhon toinen maalivahti on Antti Karjalainen. HPK:n paras pistemies on 18 tehopistettä kerännyt Teemu Turunen. Perjantaina joukkueen ainoan maalin tehnyy Eetu Tuulola on kuudella osumallaan toiseksi eniten HPK-maaleja tehnyt pelaaja edellään Philippe Cornet.

Liiga jää siis 10 päivän maaottelutauolle tämän illan kierroksen jälkeen. Tapparan osalta tauko siirtyy muutamalla päivällä eteenpäin, kun se pelaa tiistaina vielä Champions Hockey Leaguen ensimmäisen pudotuspelikierroksen ensimmäisen osaottelun Tšekissä.

Tänään hallissa on myös Halloween. Naamiaisasu päällä halliin tulevat nauttivat Restelin Happy Hour -hinnoista koko pelin ajan!

Kuvat: Miikka Jääskeläinen

Hallissa lauantaina

Ottelun alkamisaika:
17:00

Hallin ovet auki:
16:00

Lipunmyynti auki:
15:30

Tapparan toimisto auki:
Ei avoinna tänään

Hanki liput ennakkoon Ticketmasterista!

Halloween-asuilla Restelin Happy Hour -hinnat voimassa koko ottelun ajan!
Pelin jälkeen AC-kulmassa pelaajahaastattelu ja tarjoushinnat myyntipisteissä.

Uusimmat

Suosituimmat