Nimmarinjako vielä loppiaispelin päälle

Lauantai 6.1. 17:00 VS.

Tappara palaa vieraspeliputkestaan vuoden 2018 ensimmäiseen kotiotteluunsa loppiaislauantaina. Kummipelissä vastassa on Porin Ässät. Ilta päättyy pelin jälkeen vielä kovaan nimmarinjakotilaisuuteen koko Tapparan joukkueen voimin.

Sarjataulukossa illan joukkueet ovat kuuden joukossa, Tappara kolmantena ja Ässät kuudentena, mutta kumpikaan ei ole tällä hetkellä hyvässä vireessä. Tappara on hävinnyt kolme viimeisintä peliään ja tehnyt kahdessa edellisessä pelissään vain yhden maalin. Ässillä on neljästä viime pelistään kolme nollan pinnan ottelua ja yksi voittolaukauskisavoitto liigajumbosta.

Lepoetuakaan kumpikaan joukkue ei lauantaina saa, sillä molemmilla oli peli myös perjantaina. Tappara hävisi Turussa TPS:lle 1-3, Ässät kotonaan Pelicansille 1-2.

TPS:n lailla Ässät on joukkue, jota Tappara ei ole tällä kaudella voittanut. Porilaiset ovat kukistaneet kirvesrinnat kahdesti voittolaukauskisan jälkeen, Porissa 3-2 ja Tampereella 4-3.

Tapparan vuoden 2018 toistaiseksi ainoan maalin on tehnyt Otto Rauhala, joka on kirvesrintojen sisäisen pistepörssin kolmas 21 pisteellään, edellään samassa pistemäärässä oleva maaliykkönen Jere Karjalainen (15 maalia) ja kultakypärä Kristian Kuusela, jolla on 27 tehopinnaa.

Ässien ainoan maalin teki perjantaina Antoine Laganière, joka nousi oman joukkueensa pistekärkeen täsmälleen samoin 10+12=22 lukemin kuin Maksim Matushkin. Kolmantena on porilaisten maalipörssin kärki, 12 kertaa osunut Sami Lähteenmäki.

Maalin suulla Dominik Hrachovina ja Andreas Bernard ovat kauden aikana olleet suunnilleen yhtä selkeitä valintoja maalin suulle joukkueissaan. Kakkosvahteina ovat Christian Heljanko ja Henri Kiviaho.

Loukkaantumispuolella Tapparalla näyttää puhtaalta, mutta Ässiltä on sivussa isohko nippu ukkoja: Hyökkääjistä Philip McRae, Simon Suoranta, Mikko Salmio, Sakari Salminen, Matias Varttinen ja Jouko Juhola, ja pakeista Juho Tommila ja Jere Seppälä.

Perjantaina Ässät ilmoitti hankkineensa puolustukseena Tommi Taimen. Joukkue onkin ollut aktiivinen markkinoilla runkosarjan aikana, kun sisään ovat tulleet myös Salminen ja Jarno Kärki. Tapparasta lähteneen Kärjen tilalle kirvesrinnat puolestaan ovat hankkineet Curtis Hamiltonin.

Pelin jälkeen siis Tapparan koko joukkue nousee hallin A-käytävälle jakamaan nimikirjoituksia, kunhan ensin on hetki hengähdetty ja pelivarusteet saatu riisuttua. Käytävällä on tarjolla tusseja ja nimmarivihkoja, joissa on kaikkien pelaajien kuva.

Tero Aalto (Kuvat: Mikko Pylkkö)


Hallissa lauantaina

Ottelun alkamisaika:
17:00

Hallin ovet auki:
16:00

Lipunmyynti auki:
15:30

Tapparan toimisto auki:

Hanki liput ennakkoon Ticketmasterista!

Pelin jälkeen koko joukkue jakaa nimirjoituksia hallin A-käytävällä!

Kummipelitarjouksena kummilapsi ja -vanhempi halliin istumapaikoille yhteishintaan 15 euroa!

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su