Paikallispeli – herkkua vai pakkopullaa?

Perjantai 2.2. 18:30 VS.

Tapparan ei tällä viikolla tarvitse poistua Tampereelta lainkaan, sillä kolmen ottelun viikon ainoa vieraspelikin pelataan Hakametsässä. Sehän tarkoittaa siis sitä, että illan isäntänä toimii Ilves. Perjantaina edessä on kauden viides paikallispeli.

Runkosarjan keskinäisten ottelujen hegemoniasta Tampereella ei tarvitse enää vääntää peistä, sillä Tappara on voittanut kaikki neljä aiempaa paikallispeliä tällä kaudella puhtaasti pistein 12-0 ja maalierolla 19-4. Kavennusta ja hyvää mieltä Ilveksellä toki on mahdollista itselleen aiheuttaa kahdessa jäljellä olevassa keskinäisessä.

Kun hommaa laajennetaan koko Liigan tasolle, niin Ilves tarvitsee kipeästi pisteitä elätelläkseen toiveita noususta kymmenen joukkoon ja pääsystä pudotuspeleihin. Tapparallakin pisteet ovat tärkeitä, sillä haarukassa on vielä paljon sijoja kakkosen ja vitosen välillä.

Kummallakin joukkueella on alla voitto tältä viikolta. Ilves voitti tiistaina Turussa TPS:n 2-1 – mikä sopi Tapparallekin vallan mainiosti – ja Tappara puolestaan keskiviikkona kaatoi JYPin Hakametsässä jatkoajalla 3-2.

Ilveksen kausi ei ole parhaalla mahdollisella tavalla sujunut, mutta kovia henkilökohtaisia onnistujiakin silti löytyy. Ville Meskanen on joukkueen kultakypärä tehoin 19+18=37 ja yli 30 pinnan ovat yltäneet lisäksi Teemu Rautiainen, Eemeli Suomi ja Sami Sandell. Tapparasta samaan rajaan ei ole yltänyt kuin Kristian Kuusela, jolla on 8+24=32.

Tehoissa joukkueiden ero näkyy kovimmin kuitenkin pakistoissa. Ilveksessä tällä kaudella pelanneet 12 puolustajaa ovat yhteensä tehneet saman verran maaleja, eniten kolmesti osunut Jarkko Parikka. Kun joukkueesta jo lähteneen Stefan Espelandin maalit otetaan pois, Ilveksen nykypakisto on osunut vain yhdeksän kertaa. Tapparasta Mikko Lehtosella on yksin koossa samat yhdeksän maalia. Yhteensä Tappara-pakistolla on tehtynä 30 maalia.

Keskinäisissä otteluissa Ilveksen neljästä maalista Tapio Laakso on tehnyt peräti kolme. Se neljäs on Otto Koivulan käsialaa. Tapparasta Jere Karjalainen on tehnyt neljä Ilveksen verkkoon ja Jan-Mikael Järvinen kolme. Kaikkiaan 12 kirvesrintaa on tehnyt maalin Ilvestä vastaan.

Maalissa Ilveksellä on Tapparaa vastaan ollut kolme eri yrittäjää, heistä Riku Helenius kaksi viimeisintä kertaa. Tapparasta Dominik Hrachovina on pelannut kaikki paikallispelit. Hrachovina pelasi myös keskiviikkona, Ilveksestä tiistaina puolestaan Helenius.

Ilveksestä punaisella ristillä loukkaantuneeksi merkittynä ei tiistaina ollut ketään. Tapparasta sivussa edellisestä pelistä olivat Juhani Jasu ja Jere Karjalainen.

Tero Aalto (Kuvat: Mikko Pylkkö)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su