Paikallispelihuuman aika!

Perjantai 16.11. 18:30 VS.

Perjantaina Hakametsässä pelataan kauden kolmas paikallispeli Tapparan ja Ilveksen välillä, ja tälläkin kerralla halli näyttäisi täyttyvän viimeistä paikkaa myöten. Tähän mennessä paikallispeleissä on nähty vain vierasvoittoja.

Ilves avasi kauden voittamalla kauden ensimmäisen derbyn maalein 2-1, mutta Tappara kuittasi voitot tasoihin noin kuukausi sitten ottamalla voiton Ilveksen isännöimästä pelistä lukemin 4-2.

Muutenkin joukkueet ovat pelanneet tällä kaudella tasaisesti, sillä runkosarjan kolmasosan paalulla molemmilla tamperelaisjoukkueilla on täsmälleen saman verran sarjapisteitä, 33. Ilves tosin on pelannut yhden pelin vähemmän, ja lisäksi sen maaliero on parin osuman verran kirvesrintoja parempi, niin että Ilves on sijalla viisi, Tappara sijalla kuusi.

Sarjataulukon keskikasti on tälläkin kaudella äärimmäisen tasainen. Sijojen kolme ja yksitoista väliin mahtuu yhdeksän joukkuetta seitsemän pisteen sisään.

Tappara on voittanut kolme edellistä Liiga-peliään, viimeksi tiistaina vieraissa Jukurit 5-1. Viimeisistä kymmenestä pelistä kirvesrinnoilla on kahdeksan voittoa ja saman mittaisen kuntopuntarin kakkossija. Ilveksellä on viime peleissään ollut ailahtelevampaa ilman isoja trendejä. Keskiviikon kotivoitto 2-1 Lukosta oli kuitenkin joukkueelle vasta toinen kolmen pisteen potti kahdeksassa viime pelissä. 10 ottelun kuntopuntarissa Ilves on seitsemäs.

Vaikka tehdyissä maaleissa ei isoa eroa olekaan, niin tamperelaisjoukkueiden tehokkaimmat pelaajat löytyvät Ilveksestä. Teemu Lepaus on pistepörssin kolmantena tehoin 7+14=21 ja A-maajoukkueessa debytoinut Antti Ruotsalainen yhdeksäntenä, 8+9=17. 17 pisteessä (7+10) on myös Tapparan Tomáš Záborský. Záborský ja Niko Ojamäki ovat Tapparan parhaat maalintekijät. Ilveksen ykköstykki on ollut yhdeksän kertaa osunut Joose Antonen. Pakeista tehokkaimmat ovat olleet Tapparan Otso Rantakari, 3+9=12, ja yhden maalin vähemmän tehnyt Ilveksen Oskari Laaksonen.

Kummallakin joukkueella on selkeä ykkösmaalivahti, Tapparalla Christian Heljanko ja Ilveksellä Riku Helenius. Ilveksen kakkosella Antti Lehtosella on neljä pelattua liigapeliä, Tapparan Niklas Bäckströmillä vain puolitoista.

Ensimmäiseen Hakametsän paikallispeliin hyppääviä pelaajiakin löytyy kummaltakin: Tapparasta Ben Blood on tällä kaudella ehtinyt siirtonsa jälkeen pelata vasta yhden ottelun uudessa joukkueessaan, Ilveksen Cam Barkerilla liigamatseja on neljä.

Iso kuva: Miikka Jääskeläinen


Hakametsässä perjantaina

Ottelun alkamisaika:
18:30

Hallin ovet auki:
17:30

Lipunmyynti auki:
17:00

Tapparan toimisto auki:
9-16

Hanki liput ennakkoon Ticketmasterista!

C-päädyssä Happy Hour 17.30 - 18.00.

AD-kulma kiinni yksityistilaisuuden vuoksi, hallin kiertäminen ei mahdollista.

Pelin jälkeen AC-kulmassa jälkipelailua, pelaajahaastattelu sekä ruoka- ja juomatarjouksia.

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su