Tammikuun tauolta takaisin

Perjantai 19.1. 18:30 VS.

Tammikuu on yleensä ottelutahdiltaan tiivein, mutta tänä vuonna Tapparalla on pitkiäkin taukoja tammipelien välillä. Tällä kertaa taukoa on ollut lähes viikko, mutta syynä siihen on ollut ottelusiirto. Perjantaina kirvesrinnat on kuitenkin kaukalossa, kun se aloittaa kahden päivän vieraspeliviikonlopun.

Perjantaina Tappara matkustaa Hämeenlinnaan, jossa vastassa on kahdesti tällä kaudella kaadettu HPK. Hakametsässä Tappara voitti 4-0, Hämeenlinnassa 5-2. Kumpikin noista otteluista osui jaksoon, jonka aikana HPK voitti vain kahdesti kahdessatoista pelissään.

Vuoden 2018 puolella pelatuissa peleissä tilanne on toisin. HPK on pelannut kuusi peliä, voittanut niistä viisi ja hävinnyt sen yhdenkin vasta voittolaukauskilpailussa. Tapparahan on tammikuun viidestä pelistään voittanut vain kaksi, niistäkin toisen vl-kisassa. Maalien tekeminen on kirvesrinnoille tuottanut tuskaa.

Tapparan edellisestä pelistä on siis jo lähes viikko, kun se viime lauantaina voitti KooKoon Kouvolassa vl-kisan kautta 4-3. HPK:n viimeisin peli on tiistailta, jolloin tuli kotivoitto Jukureista 3-2.

Sarjataulukossa HPK on sijalla 13, pitkien 14 pisteen päässä viimeisestä pudotuspelipaikasta. Tappara on kolmantena seitsemän pistettä kakkossijasta, mutta myös kaksi ottelua vähemmän pelanneena.

HPK:n nousu on lähtenyt pitkälti kolmen pelaajan tehoista: Oula Palve on tammikuun kuudessa pelissä kerännyt 3+7, Joonas Lehtivuori 2+7, ja Kristian Vesalainen vain neljässä pelissä 3+5. Sama kolmikko löytyy myös joukkueen koko kauden pistetilaston kärjestä. Kultakypärä on Palve, joka on tehnyt kaikissa peleissä pisteet 10+21=31. Joukkueen paras maalintekijä on 13 kertaa osunut Teemu Turunen.

Tapparan neljän kärki pisteissä on Kristian Kuusela (6+22=28), 23 pisteen Otto Rauhala ja pisteen päässä hänestä olevat Jukka Peltola ja Otso Rantakari. Jere Karjalaisen 15 maalia on eniten joukkueesta. Edellisessä Hämeenlinnan-pelissä Karjalainen iski hattutempun.

Kerhon maalivahdit ovat Emil Larmi ja Antti Karjalainen, jotka kumpikin on nähty maalissa Tapparaakin vastaan. Tapparasta taas kakkosvahti Christian Heljanko on pelannut molemmat Kerho-pelit. Tammikuun puolella Dominik Hrachovina on torjunut kaikissa peleissä.

Kummallakin joukkueella on yksi pelaaja pelikiellossa perjantaina. HPK:n Miro Karjalainen istuu yhden palan saamastaan yhdeksän ottelun kakusta, Tapparan Jan-Mikael Järvinen kärsii yhden ottelun pelikieltonsa tässä pelissä.

Tero Aalto (Kuvat: Saana Hakala)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su