Tappara ja HPK:kin kohtaavat lopulta

Lauantai 18.11. 17:00 VS.

Liigan runkosarjaa on takana kohta jo 40 prosenttia ja monet joukkueet ovat ehtineet kohdata toisensa jo kolmestikin. Tappara ja HPK taas eivät vielä ole pelanneet ensimmäistäkään keskinäistä peliään. Tänään pelaavat, Hakametsässä klo 17.

Tapparalla tosiaan oli eilen jo kolmas Ilves-peli, samoin Sport on kohdattu kolmesti, ja HPK puolestaan kohtasi Kärpät kolme kertaa seitsemän ensimmäisen sarjapelinsä aikana, mutta näitä kahta otteluohjelma ei vielä ollut heittänyt vastakkain kertaakaan.

Kumpikin joukkueista palasi maaottelutauolta eilen. Tappara otti yhdeksännen peräkkäisen voittonsa kaatamalla Ilveksen “vieraspelissä” 4-1. HPK puolestaan otti neljännen peräkkäisen voittonsa, niistä kolme viimeisintä jatkoaikamaalilla, kun se voitti TPS:n Hämeenlinnassa 2-1.

Molemmat joukkueet ovat siis hyvässä vireessä, mutta sarjataulukossa vielä kaukana toisistaan. Tappara on kakkosena seitsemän pistettä Kärppien takana ja pelin vähemmän pelanneena. HPK on sijalla 11, tällä hetkellä viimeisenä pudotuspelien ulkopuolelle jäävänä joukkueena. Edellä olevat tiimit ovat kolmen pisteen päässä.

Kristian Kuuselalle kultakypärä

Kristian Kuusela teki perjantaina 1+1 ja nousi Tapparan kultakypäräksi tehoin 4+13=17. Jukka Peltola ja Otto Rauhala seuraavat kahden pisteen välein. Jere Karjalainen teki eilen kauden kahdeksannen maalinsa, ja vain 13 peliä pelannut Sebastian Repo viidennen maalinsa. Tehokkaimmat puolustajat ovat 10 pisteessä. Maalissa Dominik Hrachovina on urakoinut kaikki paitsi yhden Christian Heljangolle jääneen pelin.

HPK:n tehokkain on 7+8=15 tehnyt Teemu Turunen. 12 pisteessä on nippu pelaajia: Otto Paajanen, Oula Palve, Kristian Vesalainen ja Ville Viitaluoma – viimeksi mainitun tehoista 11 pinnaa tuli tosin Sportin paidassa. Tehokkain pakki on yhdeksän pisteen Joonas Lehtivuori. Maininnan arvoisia on myös kuuden maalin tulokaspelaaja Eetu Tuulola sekä juuri ennen taukoa joukkueeseen liittynyt ja kolmessa pelissä 1+3 kerännyt Jeremy Morin. Maalissa Emil Larmi torjuu noin kolme neljästä pelistä ja Antti Karjalainen loput.

HPK tosiaan on vahvistanut hyökkäysrivejään viime aikoina. Sisään ovat tulleet yhdysvaltalainen Morin sekä alkukauden Sportissa pelannut vanha tuttu Viitaluoma. Kumpikin on heti ollut tehopisteillä kaikissa HPK-paidassa pelaamissaan peleissä.

Janne Lahti Kerhosta on pelikiellosta tuomariin törmäämisen vuoksi. Loukkaantuneiksi on merkitty Severi Sillanpää. Jesper Lindgren ja ruotsalainen Victor Backman. Tapparalla ei ole pakkopoissaoloja.

Ottelun kokoonpanot julkaistaan klo 13. Voittoputkessa seilaavan Tapparan ketjuihin ja pakkipareihin tuskin on luvassa mullistuksia, mutta mites aloittava maalivahti peräkkäisinä pelipäivinä ja kovan peliviikon lähestyessä?

Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi)


Hallissa lauantaina

Ottelun alkamisaika:
17:00

Hallin ovet auki:
16:00

Lipunmyynti auki:
15:30

Tapparan toimisto auki:
12-15

Hanki liput ennakkoon Ticketmasterista!

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su