Tapparalla ja Sportilla tuplapelit viikonloppuna

Perjantai 7.10. 18:30 VS.

Mönkään menneen CHL-pelin jälkeen Tapparan seuraavana haasteena on Vaasan Sport, jonka se kohtaa kahdesti peräkkäin viikonlopun aikana. Perjantaina aloitetaan Vaasassa, lauantaina otetaan uudelleen yhteen Tampereella.

Tappara tosiaan pelasi kauden heikoimman pelinsä Champions Hockey Leaguen pudotuspelissä SaiPaa vastaan ja hävisi kotonaan 0-2 saatuaan aikaiseksi vain tusinan laukauksia kohti vastustajan maalia. Sportia vastaan kirvesrintojen pitää esittää jotain ihan muuta. Onneksi he tietävät sen itsekin.

Tiistain notkahduksen ulkopuolella Tapparan syksy on sujunut hyvin. Se on seitsemässä Liiga-pelissään kerännyt 16 pistettä ja on sarjassa toisella sijalla ja rästipelivoiton päässä ykköspaikasta. Edellisessä Liiga-pelissään viime lauantaina se voitti viime kevään finaalivastustajansa HIFK:n vieraissa 4-2.

Sport on hyvissä asemissa myös. Seitsemän peliä pelattuaan se on sarjataulukossa seitsemäntenä ja vain neljän pisteen päässä Tapparasta. Sport pelasi viimeksi keskiviikkona, jolloin se hävisi Ässille Porissa jalkapallolukemin 0-1.

Viime kaudella Sport ja Tappara ottivat yhteen kuudesti. Ne kaikki päättyivät yhden maalin erolla ja peräti neljästi voittaja löytyi vasta jatkoajalta tai voittolaukauskilpailusta. Tappara voitti kahdesti varsinaisella peliajalla ja kahdesti ylitöillä, Sport otti kaksi voittoa vl-kisoissa. Varsinkin Vaasan Kuparisaaressa joukkueet vetivät pari melko eeppistä peliä: Joulukuussa Tappara nousi kolmannessa erässä kolmen maalin takaa tasoihin ja voitti vl-kisan jälkeen 7-6. Reilua kuukautta myöhemmin Tappara oli silloinkin jo avauserän jälkeen kolme maalia takana, tasoitti pelin viimeisellä minuutilla, mutta Sport voi sillä kertaa vl-kisan ja voitti 6-5.

Markus Kankaanperällä vastassa vanhat joukkuekaverit

Sport menetti viime kauden rosteristaan mm. pakit Mike Brennanin, Niko Peltolan ja Jake Newtonin sekä hyökkääjät Charles Bertrandin, Teddy Da Costan, Jarkko Immosen, Henrik Koiviston ja Tero Koskirannan. Uuden kauden avainhankintoja olivat Tappara-mestari Markus Kankaanperä ja Markus Nordlund, molemmat puolustajia, sekä hyökkääjät Filip Riska, Markus Nenonen, Ville Viitaluoma, Olavi Vauhkonen ja Mike Vaskivuo. Toiseksi maalivahdiksi hankittiin Rasmus Rinne.

Pisteiden valossa Viitaluoma ja Vauhkonen ovat aloittaneet ihan ok, molemmilla koossa 2+2. Joukkueen kultakypärä kuitenkin on yllättäen puolustaja Ari Gröndahl, jolla on yksi syöttöpiste enemmän kuin mainitulla kaksikolla. Kovin odotuksin Vaasaan tulleella Nenosella ja viime kauden maalitykillä Tuomas Vänttisellä on vielä maalitili avaamatta. Joukkueen kovin maalintekijä toistaiseksi on kolme kertaa osunut Joel Kiviranta. Maalissa Sportilla Mika Järvinen on pelannut neljä ottelua, Rasmus Rinne kolme. Kaksikko on päästänyt vähiten maaleja koko Liigassa, vain 11.

Tapparan paras pistemies on Veli-Matti Savinainen (6+4), joka tosin on mahdollisesti sivussa Sport-peleistä loukkaantumisen vuoksi. Jos niin on, niin kultakypärän saa Henrik Haapala (2+6). Seuraavina tulevat Teemu Nurmi (4+2) ja Jere Karjalainen (3+1). Maalissa Dominik Hrachovina johtaa Teemu Lassila pelattujen otteluiden listassa 6-1. Lassila torjui tiistaina CHL-pelissä.

Sportista hyökkääjä Otto Karvinen ei ole päässyt vielä kauttaan avaamaan. Tapparasta Alexander Bonsaksenilta puuttuu myös vielä Liiga-pelit, mutta tiistaina hän avasi kautensa CHL-matsissa. Sivussa silloin puolestaan oli mainittu Savinainen.

Tero Aalto (Kuva: Mikko Pylkkö)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su