Tapparalla kovan kirin paikka CHL:ssä

Tiistaina Tapparalla on edessään iso haaste, kun se kamppailee Champions Hockey Leaguessa jatkopaikasta tšekkiläistä Kometa Brnoa vastaan. Pelkästään voittaminen on aina haasteellista sinänsä, mutta tässä pelissä Tapparalla ei riitä pelkkä voitto, vaan voiton pitää tulla peräti viiden maalin erolla.

Isonumeroista voittoa tarvitaan CHL:n pudotuspelisysteemistä johtuen, sillä näissä pelataan kaksi ottelua, kerran kummankin kotona, ja pelien yhteistulos ratkaisee. Koska Kometa onnistui voittamaan Tapparan ensimmäisessä ottelussa Brnossa peräti 5-1, pitää Tapparan pystyä vastaamaan siihen omalla isolla voitollaan. Nyt todellakin maalit ratkaisevat!

Viiden maalin voitto varsinaisella peliajalla, oli se 5-0, 6-1, 7-2 tai mitä muuta tahansa, vie Tapparan suoraan CHL:n kahdeksan parhaan joukkoon. Neljän maalin Tappara-voitto veisi joukkueet 10 minuutin sudden death -jatkoajalle (ja mahdollisesti vielä voittolaukauskilpailuun), jonka voittaja menee jatkoon. Jatkoaika voidaan nähdä myös “sarjan kolmantena otteluna”, jos mieli ei taivu jatkoaikavoittoon, joka päättyy viiden tai kolmen maalin erolla vastustajaan nähden.

Kaikki muut tulokset ovat Kometa Brnolle suotuisia. Oman voittonsa ja tasapelin lisäksi se menee siis jatkoon myös häviämällä pelin yhdellä, kahdella tai kolmella maalilla.

Edellisen CHL-kohtaamisen ja maaottelutauon jälkeen kumpikin joukkue on pelannut kolme ottelua kansallisessa sarjassaan. Tappara on ottanut niistä täydet yhdeksän pistettä kolmella voitolla, joista viimeisin lauantaina. Kometa voitti ensimmäisen, hävisi toisen jatkoajalla ja viimeksi sunnuntaina hävisi varsinaisella peliajalla.

Leoš Cermák teki kaksi maalia viimeksi Tapparaa vastaan, Karel Plášek, Peter Mueller ja Petr Holík yhden kukin. Maalissa joukkueella pelasi silloin Karel Vejmelka. Tapparan ainokaisen teki Sami Moilanen. Maalissa torjui Christian Heljanko.

Tappara on vahvistanut joukkuettaan viime aikoina puolustaja Ben Bloodilla, mutta hän ei saa pelata kirvesrintojen riveissä CHL:ssä, koska edusti sarjassa jo Cardiff Devilsiä. Lauantaina Porissa Tappara-debyyttinsä tehnyt hyökkääjä Matias Lehtonen sen sijaan pelaa nyt myös uransa ensimmäisen Champions Hockey Leaguen ottelun.

Kuvat: / CHL


Hakametsässä tiistaina

Ottelun alkamisaika:
19:00

Hallin ovet auki:
18:00

Lipunmyynti auki:
17:30

Tapparan toimisto auki:
9-16

Hanki liput ennakkoon Ticketmasterista!

Ottelu kuuluu kausikorttiin. Irtolippukausikorteissa peli on merkitty CHL 4.

Siipilippu: Istumapaikkalippu E-katsomoon ja 12 kpl siipiä hallin Hookissa, yhteensä 25 €. Myynti Tapparan toimistolla ja jäähallilla.

CHL-peleissä pysäköinti on maksuton.

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su