Tapparalla tänään uusi mahdollisuus

Torstai 29.3. 18:30 VS.

Tappara ei kyennyt hyödyntämään ensimmäistä katkaisupaikkaa neljännesfinaalisarjaan eilen Hakametsässä. Toinen mahdollisuus siihen on heti tänään Kuopiossa, kun KalPa ja Tappara kohtaavat kuudennessa pelissä.

KalPa on siis jälleen pakkovoiton edessä tai kausi päättyy. Keskiviikkona se onnistui kampeamaan kolmannessa erässä Tapparan ohi jo toisen kerran tässä sarjassa. Tapparalla oli omat paikkansa karata tavoittamattomiin, mutta maalin johdossa pelattiin, kunnes KalPa tasoitti ja tasapelikiikkulauta käänsi pelin sille.

Tappara pelasi eilen ilman Henrik Haapalaa, joka nähtiin jäällä alkulämmittelyssä mutta ei pelaavassa kokoonpanossa. Myös Jere Karjalainen on ollut sivussa. KalPalta poissa on ollut Mikael Seppälä.

Erikoistilanteet dominoivat sarjan parissa alkupään pelissä, mutta kahdessa viime pelissä ei ylivoimamaaleja ole enää nähty. Se on nimenomaan sitä sarjan sisällä oppimista ja reagoimista, joilla näitä pelejä käännetään. Tänään Tapparan olisi käännettävä jotain kiekkoa taas sellaiseen asentoon, että sarja saadaan poikki.

Tapparan kokoonpano kuudennessa neljännesfinaalipelissä:

67 Tomáš Záborský – 11 Matti Järvinen – 71 Kristian Kuusela
81 Jukka Peltola – 44 Jan-Mikael Järvinen – 92 Sebastian Repo
28 Markus Nenonen – 42 Otto Rauhala – 20 Niko Ojamäki
68 Joona Luoto – 61 Juhani Jasu – 17 Teemu Nurmi

33 Veli-Matti Vittasmäki – 52 Otso Rantakari
78 Niko Mikkola – 4 Mikko Lehtonen
23 Aleksi Elorinne – 13 Valtteri Kemiläinen
9 Aleksi Salonen

49 Dominik Hrachovina
(30 Christian Heljanko)

Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su