Toiseen peräkkäiseen vierasviikonloppuun

Perjantai 11.12. 18:30 VS.

Hakametsän ollessa salibandykäytössä on Tapparan otteluohjelma väliaikaisesti vähän kummallinen. Nyt toisena viikkona peräkkäin alkuviikon odottelun jälkeen on viikonloppuna edessä kaksi peräkkäistä vieraspeliä. Niistä ensimmäinen on perjantaina Jyväskylässä.

Vajaa pari kuukautta sitten kauden ensimmäisessä Jyväskylässä pelatussa JYPin ja Tapparan välisessä ottelussa kirvesrinnat tekivät melkoisen tempun ja hakivat ensimmäisen kolmen pisteen voittonsa Jyväskylästä kuuteen vuoteen. Henrik Haapalan viime minuutin voittomaalilla loppuluvut Tapparalle olivat 3-2. Tappara voitti myös vajaa kuukausi sitten Hakametsässä pelatun joukkueiden välisen ottelun, silloin numeroin 4-3.

Perjantain otteluun JYP lähtee kuitenkin paljon paremmassa tulosvireessä kuin Tappara. JYP on seitsemässä viime ottelussaan – juuri edellisen Tappara-tappionsa jälkeen – voittanut kuusi kertaa ja ainoan tappionsakin kokenut vasta voittolaukauskilpailussa. Viimeksi viime lauantaina JYP voitti Porissa Ässät 4-2.

Tapparakin pelasi edellisen kerran lauantaina, mutta hävisi Lappeenrannassa SaiPalle 1-3. Viiteen viime otteluunsa kirvesrinnat eivät ole napanneet yhtään kolmeen pisteen voittoa; se on hävinnyt kolmesti ja ottanut kaksi voittoaan jatkoajalla ja voittolaukauskilpailussa.

Sarjataulukossa Tappara on kolmantena, yhdeksän pistettä kärjessä olevaa HIFK:ta perässä kaksi ottelua vähemmän pelanneena. JYP on sijalla seitsemän ja vahvassa nousukäyrässä kohti kuuden sakkia. Se on Tapparastakin vain seitsemän pisteen päässä, tosin yhden ottelun sekin enemmän pelanneena.

Kristian Kuusela edelleen pistepörssin kärjessä

JYPissä kultakypärä on vihdoin saatu siirrettyä hyökkääjän päähän, kun Jani Tuppurainen on ohittanut Valtteri Kemiläisen yhdellä maalilla. Tuppuraisella on koossa 6+8=14 pistettä. Hänen lisäkseen Janne Tavi, Mikko Salmio ja Anssi Löfman ovat kuudessa osumassa. Kuusi maalia on pienin lukema, millä missään Liiga-joukkueessa saa parhaan maalintekijän tittelin, samoin 14 pistettä on pienin määrä riittämään kultakypärään.

Tapparan kultakypärä on taas koko Liigan tehokkain pelaaja, 9+22=31 pistettä tehnyt Kristian Kuusela. Jukka Peltola on 19 tehopisteessä. Kuuselan kanssa samassa maalimäärässä on Henrik Haapala.

JYPIn maalilla Veini Vehviläinen on ansaitsemassa koko ajan lisää peliaikaa Tuomas Tarkin kustannuksella. Tarkilla on kuitenkin edelleen kolme ottelua enemmän pelattuna. Kumpikin maalivahti on kohdannut Tapparan kerran. Samoin Tappara-maalivahdeista molemmilla on peli JYPiä vastaan. Kaikkiaan Tomi Karhusella on kuitenkin selvästi enemmän pelattuja minuutteja kuin Dominik Hrachovinalla.

Tapparalla ei viime pelissään ollut yhtäkään pelaajaa loukkaantuneena. JYPillä loukkaantumisia taas on ollut tukuttain. Viimeksi sairaslistalle merkittiin ainakin Tuomas Pihlman, Janne Kolehmainen, Darryl Boyce, Mathias Tjärnqvist ja Juuso Pulli. Paikkaajia on nostettu Mestiksen JYP-Akatemiasta ja Ruotsista.

Tero Aalto (Kuva: Mikko Pylkkö)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su