Tunteella ja hengellä Raksilaan

Kolmannen kerran kolmessa keväässä Kärpät ja Tappara ratkaisevat playoff-paremmuutensa Oulussa sarjan seitsemännessä pelissä. Aiemmin näissä peleissä on ratkennut mestaruus, mutta tänään ratkeaa vasta se, kumpi pääsee pelaamaan siitä mestaruudesta HIFK:ta vastaan.

Menneisyyden haamut ovat Tapparaa vastaan. Kärpät ovat vieneet nuo kaksi aiempaa seiskapeliä Raksilassa jatkoerissä. Jatkoerän kautta Kärpät myös pääsi tämän vuoden seiskapeliin, kun se eilen Hakametsässä löi Tapparan ottelupallon takaisin 3-2 -voitollaan.

Tapparan eilinen peli taisi mennä jännittämiseksi. Sen tunnetaso ei ollut kohdallaan eikä se kyennyt parhaaseen suoritukseensa paineiden alla. Se ei kyennyt liikkumaan eikä liikuttamaan niin kuin se parhaimmillaan pystyy. Kärpät oli henkisesti vahvempi haasteeseen ja siksi se oli sitä myös kentällä fyysisesti.

Varsinkin Kärppien alivoimapeli oli sen voiton suurimpia aseita maanantaina. Edellisessä pelissö dominoinut Tapparan ylivoimapeli ei saanut nyt aikaiseksi edes tilanteita.

Nyt ne Tapparan paineet toivottavasti on karistettu. Takaportteja ei ole. Tulevaa ei ole. Menneet valitettavasti on mutta ne on jätettävä taakse. Nyt on vain tämä ja tässä. Tunne, henki, tahto ja asenne ratkaisevat tänään kaiken.

Tappara tarvitsee nyt isoja johtajiaan astumaan esiin: Jukka Peltola, Tuukka Mäntylä, Kristian Kuusela, Markus Kankaanperä ja muut. Kolmessa viime pelissä 17-vuotias juniori on tehnyt joukkueen kahdeksasta maalista viisi, kolmesta muusta kaksi on pakkien tekemiä. Maalintekotukea tarvittaisiin hyökkäykseltä.

Kotietunsa, viime pelin ja lähihistorian turvin Kärpät on suosikki seiskapeliin. Mutta Tapparan tilliliha on ollut sitkeää. Nyt sitkosta pitää löytyä vielä sattumia.

Sankaritarinat eivät synny – ne tehdään!

Tero Aalto (Kuva: Mika Kylmäniemi)


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su