Vahvistunut Ässät Hakametsään

Tiistai 28.11. 18:30 VS.

Tiistaina Hakametsässä Tappara yrittää pistää orastavaa tappioputkeaan poikki, kun vieraaksi saapuu Ässät. Kirvesrinnat ovat hävinneet kolme edellistä otteluaan. Vierasjoukkue Ässillä puolestaan on voittoja peräkkäin samat kolme.

Tappara tosiaankin pelasi viime viikolla kolme ottelua kovia vastustajia vastaan, kaikki ne tiukkoja maalin pelejä, mutta ei saanut yhtäkään käännettyä voitoksi. Viime viikkoa ennen Tappara oli kuitenkin voittanut 10 peliä putkeen ja on sarjataulukossa hyvällä paikalla kolmantena.

Ässät puolestaan oli hävinnyt neljä kertaa peräkkäin ennen kolmen voiton putkeaan. Sarjataulukossa Ässät on kahdeksannella sijalla. Se on 10 pistettä Tapparan perässä yhden ottelun vähemmän pelanneena.

Kumpikin pelasi viimeksi lauantaina. Tappara hävisi Helsingissä HIFK:lle jatkoajalla 1-2, Ässät puolestaan voitto kotonaan Lukon 4-2.

Kauden ainoassa keskinäisessä ottelussa Ässät voitti Tapparan Porissa voittolaukauskilpailun jälkeen 3-2 tasoitettuaan pelin sitä ennen viimeisillä sekunneilla alivoimalla.

Jarno Kärki taas Tampereelle

Ässät on viime aikoina vahvistunut kahdella paluumuuttajalle. Takaisin Poriin on palannut Sakari Salminen sekä Tapparassa lopulta vain alkukauden piipahduksella käynyt Jarno Kärki. Kärki pelasi kirvesrinnoissa parikymmentä peliä tekemättä maaliakaan, Ässissä viidessä pelissä on syntynyt jo kolme maalia. Salminenkin teki kaksi maalia kolmessa pelissä ennen kuin loukkaantui.

Ässien paras pistemies ja maalintekijä on puolustaja Maksim Matushkin, jolla on tehot 9+9=18. Samaan maalimäärään on yltänyt Sami Lähteenmäki, syöttöpisteitä hänellä kolme vähemmän. Maalissa Andreas Bernard on pelannut 18 peliä, Henri Kiviaho yhdeksän. Loukkaantuneiden listalle merkittyinä ovat Jussi Makkonen, Niklas Appelgren, Simon Suoranta ja mainittu Salminen. Ben Blood on kurinpidon tutkittavana, päätös tullee pelipäivänä.

Tapparalla oli maalinteollisesti vaisu viime viikko. Yhden neljästä maalista teki Jukka Peltola, jolle maali oli jo kauden 10:s. 17 yhteispisteellään hän on joukkueen toiseksi paras edellään 5+14=19 kerännyt Kristian Kuusela. Kolmantena pörssissä on puolustaja Otso Rantakari tehoin 4+9=13. Christian Heljanko torjui lauantaina kauden kolmannen pelinsä, ykkösvahti on Dominik Hrachovina. Loukkaantuneiden listalla on Veli-Matti Vittasmäki.

Tero Aalto (Kuvat: Mikko Pylkkö)


Hallissa tiistaina

Ottelun alkamisaika:
18:30

Hallin ovet auki:
17:30

Lipunmyynti auki:
17:00

Tapparan toimisto auki:
9:00-16:00

Hanki liput ennakkoon Ticketmasterista!

SiipiLiput E-katsomoon + 12 kpl siipiä hallin Siipikellarissa 19 €. SiipiLiput vain Tapparan toimistolta ja jäähallilta.

Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su