SM-Liiga
 















tappara fan center

FANIT VILKKUVAT EUROJA JUNNUILLE!

Tappara Fan Clubin valopinssikampanja näkyy paitsi katsomossa, niin myös Tapparajunioreiden toiminnassa.

Yhteistyö emoseura Tappara ry:n, A-junioritoimintaa pyörittävän Liiga-Tappara ry:n ja Suomen suurimman Fan Clubin välillä jatkuu tälläkin kaudella. Avausmaaliveikkaus, valopinssit, yhteistyö Intersport Megastore Koskikeskuksen kanssa ja monet muut kampanjat mahdollistavat fanikerhon tuen tulevaisuuden janneojasille ja villeniemisille.

Puheenjohtaja Jukka Lauttalammi Fan Clubista muistuttaa että kaikki panostukset junioritoimintaan koituu osaltaan liiga-joukkueen hyväksi tulevaisuudessa.

– Eli aina kun teet avausmaaliveikkauksen, ostat pinssin tai muita Fan Clubin tuotteita, kilahtaa siitä ropo muutaman kauden kuluttua Hakametsässä viilettävän Oranssihousun kehittymiseen, Jukka maalailee.

Kauden aikana toteutetut kampanjat ovat poikineet yhteensä 3000 euron summan junioreille.

– Fanien tuki on merkittävä lisä toimintaamme varsinkin nykyisen taloustilanteen vallitessa, sanoo Tappara Ry:n puheenjohtaja Markku Mattila ja kiittää samalla kaikkia seuran faneja.

Shekki luovutetaan tiistaina 24.2. pelattavan Tappara-Jokerit -ottelun yhteydessä.


Takaisin


yhteystiedot
Liiga-Tappara Fan Club ry
Kissanmaankatu 9
33520 TAMPERE

Toimisto auki
ma-to klo 10-16, pe 9-15

puh. 020 7457 525
fax. 020 7457 515
email. fan.club@tappara.fi

Olethan muistanut ilmoittaa meille osoitteenmuutoksesi?

Tappara Fan Clubin hallitus

SM-Liiga