26
Jere Karjalainen Hyökkääjä / Right 175 cm / 80 kg

s. 23.5.1992 Helsinki
5. kausi, Sopimus päättyy 2020
  • Tiedot
  • Tilastot
  • Tilannekuvat

Viime kausi (2017-18): Oli Tapparan paras maalintekijä Liigan runkosarjassa 18 osumallaan, vaikka aloitti kauden peräti 13 ottelun pisteettömällä putkella. Maalimäärässä mukana oli uran ensimmäinen hattutemppu Hämeenlinnassa HPK:ta vastaan.  Yhteensä runkosarjatehot olivat 18+9=27. Missasi runkosarjassa kolme ottelua, kuten myös playoffeissakin, joissa syntyi tehot 1+3. CHL:n kahdeksassa pelissä teki kolme maalia.

Seurajoukkueura: On pääkaupunkiseudun kiekkokasvatti – ja Tapparassa aiemmin pelanneen Joni Karjalaisen pikkuveli. Nousi Jokerien A-nuorten SM-joukkueeseen ensi kerran kaudella 2009-10 ja seuraavalla kaudella teki jo 22 tehopistettä 34 ottelussa. Samalla 2010-11 kuului nuorten maajoukkueen rinkiin, joka maaotteluiden lisäksi pelasi otteluita Mestis-joukkueita vastaan; niitä kertyi neljä. Kausi 2011-12 meni vielä A:ssa yli pisteen pelikohtaisella keskiarvolla, mutta seuraavalla kaudella (2012-13) pelasi jo pääosin Mestistä Kiekko-Vantaassa tehden 14 maalia 34 ottelussa. Myös ensimmäiset Liiga-ottelut kirjattiin nimiin Jokerien paidassa syyskuussa 2012. Aloitti myös kauden 2013-14 Jokereissa muutamassa Liiga-ottelussa, mutta siirtyi silloin loppukaudeksi HPK:hon, jossa teki 15 peliin 2+4 pistettä ja 6 playoff-pelissä 1+1. Siirtyi kaudeksi 2014-15 Tapparaan, jossa keräsi 3+4 pistettä. Seuraavalla kaudella kirvesrinnoissa naksahti kunnolla, kun teki uransa huippupisteet 18+16 ja playoffeissakin vielä viisi maalia. Toisella Tappara-kaudella maaleja syntyi 12 ja pisteitä yhteensä 27.

Maajoukkueura: Tilille on kirjattu 14 nuorten maaottelua, niissä tehot 3+3=6.

1. ottelu Liigassa: 18.9.2012 KalPa-Jokerit
1. maali Liigassa: 12.11.2013 Jokerit-Blues
1. syöttöpiste Liigassa: 11.2.2014 Blues-HPK
1. ottelu Tapparassa: 10.9.2014 Kärpät-Tappara
1. maali Tapparassa: 11.10.2014 Pelicans-Tappara
1. syöttöpiste Tapparassa: 28.10.2014 Tappara-JYP

Kausiennätys Liigassa Otteluennätys Liigassa
34 pistettä (2015-16) 1+2=3 (4.3.14 HPK-JYP)
18 maalia (2015-16) 2 maalia
16 syöttöä (2015-16) 3 syöttöä

3 pisteen otteluita: 4 kpl
Hattutemppuja: 1 kpl

Uratilastot:
Yht. Tappara 217 51 + 44 = 95 76 64 10 + 5 = 15 6
Yht. SM-liiga 238 54 + 48 = 102 100 70 11 + 6 = 17 8
Yht. CHL 29 3 + 3 = 6 16
Yht. Mestis 70 23 + 16 = 39 44
Yht. Nuorten SM-liiga 73 27 + 33 = 60 68 22 11 + 6 = 17 12
Yht. Nuorten maajoukkue 14 3 + 3 = 6 8

 

Kausi kaudelta:
2017-2018 Tappara 57 18 + 9 = 27 22 13 1 + 3= 4 4 H
Tappara CHL 8 3 + 1 = 4 2
2016-2017 Tappara 47 12 + 15 = 27 12 13 3 + 0 = 3 2 K
Tappara CHL 6 0 + 1 = 1 4
2015-2016 Tappara 58 18 + 16 = 34 20 18 5 + 2 = 7 0 K
Tappara CHL 7 0 + 1 = 1 8
2014-2015 Tappara 55 3 + 4 = 7 32 20 1 + 0 = 1 0 H
Tappara CHL 8 0 + 0 = 0 2
2013-2014 HPK 15 2 + 4 = 6 6 6 1 + 1 = 2 2
Jokerit 4 1 + 0 = 1 8
K-Vantaa I div 32 9 + 11 = 20 22
2012-2013 Jokerit 2 0 + 0 = 0 2
K-Vantaa I div 34 14 + 5 = 19 20 kars. 5 2 + 4 = 6 6
Jokerit A SM 2 0 + 0 = 0 6
2011-2012 Jokerit A SM 32 18 + 16 = 34 28 12 5 + 3 = 8 8
20-v. maajoukkue FIN 3 0 + 0 = 0 2
2010-2011 20-v. maajoukkue I div 4 0 + 0 = 0 2
Jokerit A SM 34 9 + 13 = 22 30 9 6 + 3 = 9 4
20-v. maajoukkue FIN 4 1 + 1 = 2 2
19-v. maajoukkue FIN 7 2 + 2 = 4 4
2009-2010 Jokerit A SM 5 0 + 4 = 4 4 1 0 + 0 = 0 0
Jokerit B SM 26 7 + 16 = 23 40 3 0 + 2 = 2 2
2008-2009 Red Wings B2 I div 21 13 + 23 = 36 143