SM-Liiga
 















tappara 2010-2011
Antti Kangasniemi
Antti Kangasniemi

6.6.1985 Tampere
hyökkääjä / left
178 cm / 82 kg
3P
Ei NHL-varausta
3. kausi Tapparassa
Sopimus 2012+1

Antti Kangasniemi in action
stat

Viime kausi (2009-10): Epäonnen soturi rikkoi polvensa juuri ennen kauden alkua ja oli pitkään sivussa. Palasi kaukaloihin vasta maaliskuussa ja ehti pelata vain yhdeksän runkosarjaottelua, joissa teki maalin ja syötti kaksi. Oli sitten mukana kaikissa yhdeksässä playoff-pelissä ja teki niissä yhden maalin.

Seurajoukkueura: On Ilveksen kasvatti ja pelasi kaikki Ilveksen juniori-ikäluokat läpi ollen mukana voittamassa mm. A-nuorten Suomen mestaruutta keväällä 2005. Seuraavalla kaudella (2005-06) pääsi mukaan neljään miesten SM-liigaotteluun. Siirtyi kaudeksi 2006-07 Mestikseen pelaamaan Hokkiin, jossa vietti kaksi kautta. Teki sopimuksen LeKiin kaudeksi 2008-09, mutta kävi antamassa liiganäyttöjä niin Ilveksessä kuin Tapparassakin. Tapparassa natsasi sillä siirtyi liigajoukkueeseen syyskuun lopussa, mutta loukkaantui melko pian ja oli pitkään sivussa. Kausi toi 15 runkosarjaottelua ja niissä kolme tehtyä maalia.

Maajoukkueura: Pelasi kolme poikien maaottelua alle 16-vuotiaiden maajoukkueessa.

1. ottelu SM-liigassa: 9.2.2006 Ilves-Lukko
1. ottelu Tapparassa: 27.9.2008 SaiPa-Tappara
1. syöttöpiste SM-liigassa: 4.10.2008 Tappara-Jokerit
1. maali SM-liigassa: 14.10.2008 Pelicans-Tappara

Kausiennätys SM-liigassa Otteluennätys SM-liigassa
3+1=4 (2008-09) 1+0=1 (14.10.08 Pelicans-Tap)
3 maalia (2008-09) 1 maali
1 syöttö (2008-09) 1 syöttö

nimikirjoitus


Lisää pelaajasta sivustolla:
26.02.2010 Antti Kangasniemen paluu lähellä
26.08.2009 Antti Kangasniemi uudelle pitkälle sairauslomalle
05.03.2009 Kangasniemi ehti vielä mukaan
20.02.2009 Korhonen loukkaantui, Kangasniemi palaamassa
01.11.2008 Antti Kangasniemi pitkään sivussa
15.10.2008 Haastattelu: Kangasniemi otti liigapaikan
13.10.2008 Antti Kangasniemelle sopimus kevääseen 2010
26.09.2008 Antti Kangasniemi kirvesrintoihin
 


Pelaajan uratilastoihin
Takaisin kokoonpanoon

SM-Liiga