71
Kristian Kuusela Hyökkääjä / Right 175 cm / 84 kg

s. 19.2.1983 Seinäjoki
5. kausi, Sopimus päättyy 2020
  • Tiedot
  • Tilastot
  • Tilannekuvat

Viime kausi (2016-17): Lähti kauteen Amur Habarovskin KHL-joukkueessa, mutta kansainvälisen siirtorajan lähestyessä joukkue oli jo pudotuspelihaaveensa haudannut, ja sai sekä halusi siirtyä takaisin Tapparaan taistelemaan mestaruudesta. Teki 52 KHL-pelissä tehot 7+14=21, ja Tapparassa runkosarjan lopun kymmenessä pelissä itselleen vaisut 1+3=4. Playoffeissa oli taas rautaa ja teki 5+4=9 pistettä 18 pelissä. Pelasi kauden aikana myös yhden Leijonien EHT-turnauksen.

Seurajoukkueura: Aloitti kiekkoilun Seinäjoelle, mutta hakeutui liigapaikkakunnalle pelaamaan jo peruskouluiässä. Paikkakunta oli Tampere ja seura Tappara, jossa pelasi hyvän junioriuran C:stä A:han saakka. Oli A-nuorissa joukkueen paras pistemies, mutta vuosituhannen alkuvuosien kivikovaan Tappara-edustukseen oli vaikea nousta, niinpä hakeutui Poriin ja raivasi tiensä SM-liigaan Ässissä. Pelasi ensimmäiset liigattelunsa kaudella 2002-03 ja pelasi pari seuraavaakin kautta nousujohteisesti pienessä roolissa, kunnes kaudella 2005-05 rävähti: iski peräti 26 maalia ja yhteensä 43 tehopistettä. Lähti kesken seuraavan kauden Ässistä Ruotsiin MODO:n joukkueeseen, jossa teki lopulta finaalien ratkaisumaalin ja juhli mestaruutta edelliskevään liigahopean jälkeen. Palasi jo seuraavaksi kaudeksi (2007-08) Suomeen ja valitsi Kärpät, jossa pelasi neljä seuraavaa kautta tehden parhaimmillaan 23 maalia ja yhden kauden piste-ennätyksekseen 45 pistettä. Siirtyi kaudeksi 2011-12 pohjoisesta etelään, Oulusta Espooseen, ja pelasi kaksi kautta Bluesissa ennen kuin palasi Tampereella. Pelasi ensimmäisen kerran Liigaa Tappara-paidassa kaudella 2013-14 ja teki uraennätyksensä 46 pistettä. Ylsi samaan pistemäärään myös toisella Tappara-kaudellaan, mutta räväytti kaudella 2015-16 Tapparassa vielä kovemmin tekemällä tehot 20+39=59, jolla voitti Liigan pistepörssin ja keräsi kaikki mahdolliset palkinnot. Superkauden jälkeen siirtyi KHL:n Amur Habarovskiin.

Maajoukkueura: Pelasi satunnaisia juniorimaaotteluita, mutta ei koskaan ollut ikäluokkansa näkyvimpiä pelaajia eikä päässyt arvokisoihin. Teki A-maajoukkuedebyyttinsä kaudella 2005-06 EHT-turnauksessa ja on sen jälkeen saanut puolenkymmentä edustuskutsua, joista viimeisimmän kevään 2013 MM-leirille. Pelasi A-maajoukkueessa myös kausilla 2015-16 ja 2016-17. Yhteensä Leijona-pelejä on 33.

1. ottelu SM-liigassa: 24.9.2002 Ässät-HIFK
1. maali SM-liigassa: 26.9.2002 Ilves-Ässät
1. syöttöpiste SM-liigassa: 16.10.2003 JYP-Ässät
1. ottelu Tapparassa: 13.9.2013 Tappara-Ilves
1. maali Tapparassa: 13.9.2013 Tappara-Ilves
1. syöttöpiste Tapparassa: 5.10.2013 Tappara-Blues
1. A-maaottelu: 31.8.2006 Suomi-Tšekki (Liberec)
1. A-maaottelumaali: 3.9.2006 Suomi-Ruotsi (Liberec)

Kausiennätys SM-liigassa Otteluennätys SM-liigassa
46 pistettä (2013-14) 4+1=5 (29.1.08 Kärpät-Ässät)
26 maalia (2005-06) 4 maalia
32 syöttöä (2014-15) 4 syöttöä

Hattutemppuja: 3 kpl
5 pisteen otteluita: 1 kpl
4 pisteen otteluita: 3 kpl
3 pisteen otteluita: 8 kpl

Uratilastot:
Yht. Tappara 186 54 + 101 = 155 52 75 20 + 35 = 55 20
Yht. SM-liiga 771 204 + 283 = 487 393 150 38 + 58 = 96 56
Yht. KHL 52 7 + 14 = 21 18
Yht. Elitserien 11 2 + 4 = 6 8 20 8 + 5 = 13 14
Yht. CHL 20 2 + 10 = 12 10
Yht. Mestis 4 0 + 0 = 0 0
Yht. Nuorten SM-liiga 144 48 + 82 = 130 170 17 4 + 1 = 5 10
Yht. A-maajoukkue 33 3 + 5 = 8 6
Yht. Poikien maajoukkue 22 13 + 6 = 19 8

 

Kausi kaudelta:
2016-2017 Tappara 10 1 + 3 = 4 0 18 5 + 4 = 9 6 K
Amur Habarovsk KHL 52 7 + 14 = 21 18
A-maajoukkue FIN 3 0 + 0 = 0 2
2015-2016 Tappara 56 20 + 39 = 59 14 17 5 + 10 = 15 6 K
Tappara CHL 8 0 + 5 = 5 4
A-maajoukkue FIN 6 2 + 1 = 3 0
2014-2015 Tappara 60 14 + 32 = 46 10 20 6 + 12 = 18 0 H
Tappara CHL 6 2 + 3 = 5 2 2 0 + 0 = 0 0
2013-2014 Tappara 60 19 + 27 = 46 28 20 4 + 9 = 13 8 H
2012-2013 Blues 59 10 + 30 = 40 30
A-maajoukkue FIN 10 0 + 1 = 1 0
2011-2012 Blues 60 16 + 17 = 33 14 16 3 + 8 = 11 8
2010-2011 Kärpät 59 11 + 17 = 28 30 3 1 + 1 = 2 0
2009-2010 Kärpät 55 16 + 16 = 32 84 10 0 + 2 = 2 6
A-maajoukkue FIN 3 0 + 0 = 0 4
2008-2009 Kärpät 57 23 + 20 = 43 63 15 6 + 3 = 9 10 H
Kärpät CHL 4 0 + 2 = 2 4
A-maajoukkue FIN 5 0 + 2 = 2 0
2007-2008 Kärpät 56 18 + 27 = 45 26 15 2 + 6 = 8 0 K
2006-2007 MODO SWE 11 2 + 4 = 6 7 20 8 + 5 = 13 14 K
Ässät 44 16 + 20 = 36 26
A-maajoukkue FIN 5 1 + 1 = 2 0
2005-2006 Ässät 56 26 + 17 = 43 40 14 6 + 3 = 9 12 H a
2004-2005 Ässät 55 7 + 12 = 19 14 2 0 + 0 = 0 0
2003-2004 Ässät 53 4 + 6 = 10 12
2003-2004 Ässät A SM 10 8 + 6 = 14 6
2002-2003 Ässät 31 3 + 0 = 3 2
Ässät A SM 26 6 + 19 = 25 49
2001-2002 FPS I div 4 0 + 0 = 0 0
Tappara A SM 40 11 + 19 = 30 44 2 1 + 1 = 23 2
2000-2001 Tappara A SM 41 16 + 30 = 46 36 9 2 + 0 = 2 6
Tappara B SM 3 2 + 2 = 4 4
18-v. maajoukkue FIN 6 2 + 3 = 5 6
1999-2000 Tappara A SM 27 7 + 8 = 15 35 6 1 + 0 = 1 2
Tappara B SM 17 9 + 12 = 21 6
17-v. -maajoukkue FIN 2 2 + 0 = 2 0
1998-1999 Tappara B SM 21 15 + 10 = 25 8
16-v. maajoukkue FIN 7 4 + 3 = 7 2
1997-1998 Tappara C SM 18 15 + 14 = 29 10 6 1 + 6 = 7 2
15-v. maajoukkue FIN 2 2 + 0 = 2 0

 

a SM-liigan playoffien maalipörssin voittaja 2006