29.12.1989 Toijala
maalivahti / left
184 cm / 94 kg
4A, 2B, 29N, 43P
SJ 2008 (106. varaus)
4. kausi Tapparassa
Sopimus 2011
Viime kausi (2009-10): Otti Tapparassa selkeän ykkösmaalivahdin roolin. Aloitti peräti 48 runkosarjapeleistä ja kaikki yhdeksän playoff-ottelua. Nollapelejä kertyi runkosarjassa kaksi. Loistokausi liigassa poiki vielä näyttäpaikan A-maajoukkueenkin mukana ja oli Leijonaryhmässä aina viimeiseen joukkuevalintaan saakka. Ei tosin saanut pelata kuin yhden maaottelun.
Seurajoukkueura: Toijalasta lähtöisin oleva nuorukainen pelasi Tapparan junioreissa jo pikkupoikana, mutta nousi SM-tasolle C-ikäisenä HPK:ssa kaudella 2004-05. Pelasi seuraavan kauden HPK:n B-nuorissa, mutta palasi kaudeksi 2006-07 takaisin Tapparaan ja A-nuoriin. Oli kausina 2006-08 kolmessa liigapelissä kakkosvahtina ennen kuin kaudella 2008-09 pääsi jo pelaamaankin 22 ottelun verran.
Maajoukkueura: On ollut mukana kaikkiaan 43 poikien maaottelussa, joista pelattuja on 26. Vanhemman ikäluokan juniorimaaotteluita kertyi 29, joista 16 tositoimissa tolppien välissä. On pelannut kahdet alle 20-vuotiaiden MM-kisat (2008 ja 2009) sekä yhdet 18-vuotiaiden MM-kisat (2007). Keväällä 2009 oli mukana myös kahdessa B-maaotteluksi laskettavassa kamppailussa, ja keväällä 2010 sai tililleen neljä A-maaottelua. Pelasi ensimmäisen A-maaottelunsa Tšekkiä vastaan Ruotsissa ja torjui loistavasti.
1. ottelu SM-liigassa: 20.2.2007 Tappara-HPK 1. pelattu ottelu SM-liigassa: 17.9.2008 Tappara-KalPa 1. nollapeli SM-liigassa: 9.12.2008 Ässät-Tappara 1. syöttöpiste SM-liigassa: - 1. A-maaottelu: 25.4.2010 Tanska-Suomi (Odense) 1. pelattu A-maaottelu: 1.5.2010 Suomi-Tšekki (Tukholma)