|















|
tappara 2010-2011
Viime kausi (2008-09): Kausi ei ollut samanlainen menestys kuin ensimmäinen kausi Tapparassa, mutta teki silti 11 maalia ja yhteensä 23 tehopistettä. Missasi 14 runkosarjapeliä vammojen takia; ensin tuli murtuma käteen, loppukaudesta meni olkapää. Kolmessa playout-pelissä ei saanut pistetiliään auki. Teki Tapparan liigakauden ensimmäisen maalin, kun avausottelua Ilvestä vastaan oli pelattu neljä minuuttia.
Seurajoukkueura: Voitti Tapparan paidassa Suomen mestaruuden ja pistepörssin peräkkäisinä vuosina 1995 ja 1996 niin C- kuin B-junioreissakin. Tapparan A-nuorten pelatessa I divisioonaa siirtyi HPK:hon pelaamaan A:n SM-sarjaa ja voitti siellä pistepörssin kaudella 1997-98. Pääsi pelaamaan miesten liigaakin 10 matsia, joissa teki yhden maalin. Debyyttiottelu liigassa tosin oli ollut jo edellisellä kaudella. Vakiopaikka liigassa ei auennut seuraavallakaan kaudella (1998-99), vaan pitkästä loukkaantumisesta toivuttuaan pelasi edellisvuoden lailla edelleen myös A:ssa ja Mestiksessäkin. Kaudeksi 1999-2000 siirtyi Ruotsin Allsvenskaniin Piteån joukkueeseen, mutta palasi jo tammikuussa takaisin Suomeen ja tällä kertaa Ilvekseen. Pelasi Ilveksessä täyden kauden 2000-01 (6+5=11 pistettä) mutta oli seuraavalla kaudella taas niin vähällä peliajalla, että käväistyään ottelun ajan Ässissä ja seitsemän ottelun ajan Mestiksen FPS:ssä lähti loppukaudeksi Tanskaan Herningin joukkueeseen ja sai lauden päätteeksi siellä pronssimitalin kouraansa. Pelasi Herningissä vielä neljä täyttä kautta ja sai kaappiinsa vielä kaksi mestaruutta ja yhden pronssin. Palasi kaudeksi 2006-07 takaisin Suomeen ja KalPaan, jossa teki sielläkin komeasti 41 tehopistettä. KalPa-kauden jälkeen pitkä kierros sulkeutui, kun palasi takaisin Tapparaan, jossa oli joukkueen paras pistemies ennätystehoillaan 20+33=53.
Maajoukkueura: Oli varsinkin nuoremmissa juniorimaajoukkueissa todellinen tekijämies. Iski mm. kaudella 1996-97 alle 18-vuotiaiden maajoukkueessa 20 ottelussa 10+18=28 pistettä. Samalla kaudella oli voittamassa myös alle 18-vuotiaiden EM-kultaa. Yhteensä poikien maaotteluita kertyi 33 kappaletta yli piste-per-peli -tahtiin. Pelasi alle 20-vuotiaiden maajoukkueessa 24 peliä ja oli mukana vuoden 1999 nuorten MM-kisoissa. Kaudella 1997-98 sai tililleen myös neljä B-maaottelua.
Meriitit: Voittanut pistepörssit niin A, B- kuin C-nuortenkin SM-sarjassa. Oli Tanskan liigan playoffien paras pistemies vuonna 2005 ja valittiin samana vuonna myös Tanskan liigan All-Starsiin.
1. ottelu SM-liigassa: 27.2.1997 HPK-Tappara
1. maali SM-liigassa: 26.2.1998 JYP-HPK
1. syöttöpiste SM-liigassa: 27.1.2000 Ilves-Pelicans
1. ottelu Tapparassa: 13.9.2007 Tappara-Ilves
1. maali Tapparassa: 13.9.2007 Tappara-Ilves
1. syöttöpiste Tapparassa: 20.9.2007 TPS-Tappara
|
| Kausiennätys SM-liigassa |
Otteluennätys SM-liigassa |
| 53 pistettä (2007-08) |
2+3=5 (13.10.07 Tap-Blues) |
| 20 maalia (2007-08) |
3 maalia |
| 33 syöttöä (2007-08) |
3 syöttöä |
Hattutemppuja: 1 kpl
5 pisteen otteluita: 1 kpl
3 pisteen otteluita: 7 kpl
|
Lisää pelaajasta sivustolla:
10.11.2008 Timo Koskela sivussa loppuvuoden
04.10.2007 Koskela on Syyskuun Kirvesrinta
28.05.2007 Haastattelussa Timo Koskela
29.03.2007 Koskelalle ja Nurmelle monivuotiset sopimukset
|
|
|
Pelaajan uratilastoihin
Takaisin kokoonpanoon
|
|
|