|















|
tappara 2009-2010
Viime kausi (2008-09): Paransi omia pistesaldojaan edelliskaudesta, vaikka joukkueena kausi ei sujunut. Runkosarjan maalimäärä 9 oli vähemmän kuin edelliskaudella, mutta syöttöpisteiden määrä 38 oli lähes kymmenen aiempaa enemmän ja samalla syntyi uran yhden kauden piste-ennätys 9+38=47. Pelasi kaikki matsit runkosarjassa ja myös playouteissa, joissa oli todellinen tähti takoen Ässiä vastaan peräti kolmen pisteen ottelukeskiarvolla: ensimmäisessä playout-pelissä 2+2, joista ensimmäinen maali rangaistuslaukauksesta ja toinen osuma jatkoajalla, toisessa pelissä 1+2 ja kolmannessakin vielä 1+1. Annettuaan vahvan panoksen Tapparan nopealle kesälomalle saattamisessa lähti vielä keväällä AHL:n Peoriaan antamaan näyttöjä St. Louis Bluesin NHL-organisaatiolle. Pelasi seitsemän AHL-runkosarjaottelua, joissa sai yhden pisteen, ja lisäksi seitsemän AHL:n playoff-ottelua, joissa teki maalin ja syötti toisen. Pelasi kauden aikana myös neljä A-maaottelua.
Seurajoukkueura: Aloitti Pitäjänmäen Tarmossa, mutta on pelannut vanhimmat juniorivuotensa Jokerien paidassa. Kaudella 2003-04 ja 2004-05 voitti seurassa B:n SM-pronssia ollen näistä jälkimmäisellä myös sarjan paras pistemies niin runkosarjassa kuin playoffeissakin. Nousi A-nuoriin kaudeksi 2005-06 ja voitti heti ensimmäisellä kaudellaan sarjan syöttökuninkuuden 33 syöttöpisteellään. Toisella A-nuorten kaudellaan voitti pistepörssin käsittämättömällä 66 tehopisteellä vain 24 ottelussa ja keräsi 28 Jokerien riveissä pelatussa liigapelissäkin tehot 6+6. Sen kauden päätteeksi siirtyi sitten Tapparaan, jossa teki heti ensimmäisellä täydellä liigakaudellaan komeat 13+29=42 pistettä ja nousi A-maajoukkuepelaajaksi.
Maajoukkueura: Hurjan tehokkaaseen junioriuraansa verrattuna on pelannut hämmästyttävän vähän maaotteluita. Ei päässyt mukaan alle 18-vuotiaiden maajoukkueeseen kertaakaan ja vanhemmassa ikäluokassakin on kertynyt alle 10 maaottelua. Olisi päässyt vuoden 2007 alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin, mutta olkavamma esti kisamatkan. Teki A-maajoukkuedebyyttinsä keväällä 2008 kun pääsi Leijoniin sparraamaan kahteen Saksa-maaotteluun ja Tšekin EHT-turnaukseen. Teki toisessa maajoukkuepelissään maalinkin, joka tosin tilastoihin vietiin vain syöttöpisteenä. Kaudella 2008-09 pelasi myös neljä A-maaottelua, ensin uudessa Finnkampenissa ja myöhemmin Moskovassa. Niissä syntyi maali ja syöttö.
Meriitit: On voittanut A-nuorten pistepörssin 2007 ja syöttökuninkuuden 2006. Voitti B-nuorissa pistepörssit niin runkosarjassa kuin playoffeissakin kaudella 2004-05.
1. ottelu SM-liigassa: 14.9.2006 HIFK-Jokerit
1. syöttöpiste SM-liigassa: 5.10.2006 Jokerit-Tappara
1. maali SM-liigassa: 11.10.2006 Lukko-Jokerit
1. ottelu Tapparassa: 13.9.2007 Tappara-Ilves
1. syöttöpiste Tapparassa: 15.9.2007 JYP-Tappara
1. maali Tapparassa: 22.9.2007 Tappara-Pelicans
1. A-maaottelu: 10.4.2008 Saksa-Suomi (Regensburg)
1. A-maaottelusyöttö: 11.4.2008 Saksa-Suomi (München)
1. A-maaottelumaali: 6.9.2008 Ruotsi-Suomi (Södertälje)
|
| Kausiennätys SM-liigassa |
Otteluennätys SM-liigassa |
| 47 pistettä (2008-09) |
1+3=4 (22.9.2007 Tap-Pelicans) |
| 13 maalia (2007-08) |
1 maali |
| 38 syöttöä (2008-09) |
3 syöttöä |
4 pisteen otteluita: 1 kpl
3 pisteen otteluita: 4 kpl
|
Lisää pelaajasta sivustolla:
11.04.2010 Tapparasta neljä pelaajaa Leijonien leiritykseen
08.04.2010 Lehterälle myös faniäänestyksen palkinto
31.03.2010 Lehterä paras myös liigapelaajien äänestyksessä
22.03.2010 Jori Lehterä oli runkosarjan paras pelaaja
21.03.2010 Lehterälle ja Enlundille pörssivoittoja
18.03.2010 Lehterä ja Tanus saivat palkintopyörät
17.03.2010 Jori Lehterä teki Tapparan syöttöennätyksen
02.02.2010 Tapparan nuorisokolmikko liigan tehokkain
20.01.2010 Jori Lehterän pisteputkiluistimet huutokaupassa
15.01.2010 Lehterän pelikieltoa lyhennettiin
15.01.2010 Videohaastattelu: Lehterällä kaameat pelihalut
11.01.2010 Jori Lehterä sai kahden ottelun pelikiellon
02.01.2010 Lehterä on SM-liigan joulukuun pelaaja
31.12.2009 Jori Lehterä pistepörssin kärjessä
07.12.2009 Lehterä Leijonien kanssa Moskovaan
08.10.2009 Jori Lehterä liigan pistepörssin kärjessä
30.08.2009 Lehterä jäi pois maajoukkueesta
24.08.2009 Ilvonen ja Lehterä A-maajoukkueeseen
19.01.2009 Lehterä: "Enää ei ole varaa nukkua"
08.12.2008 Jori Lehterä Moskovan EHT-turnaukseen
01.09.2008 Lehterä Tapparan edustajana Finnkampeniin
22.06.2008 Lehterä ja Säteri varattiin NHL:ään
06.04.2008 Tappara-nuoret maajoukkueleirille
04.03.2008 Lehterälle myös Helmikuun Kirvesrinnan titteli
04.03.2008 Jori Lehterä on SM-liigan helmikuun nuori pelaaja
22.02.2008 Enlund ja Lehterä lupaavat lauantaille hyvän Tapparan
04.06.2007 Haastattelu: Alokas Lehterä ilmoittautuu palvelukseen
17.04.2007 Jori Lehterä ja Anssi Salmela uusia kirvesrintoja
Kausi 2007-08:
|
|
|
Pelaajan uratilastoihin
Takaisin kokoonpanoon
|
|
|