SM-Liiga
 















tappara 2009-2010
Ville Nieminen
Ville Nieminen

6.4.1977 Tampere
laitahyökkääjä / left
182 cm / 97 kg
24A, 4B, 11N, 7P
COL 1997 (78. varaus)
6. kausi Tapparassa
Sopimus 2010

Ville Nieminen in action
stat

Viime kausi (2008-09): Pelasi Tapparassa täyden kauden jättämättä peliäkään väliin loukkaantumisten takia, vaikka välillä vaivoista kärsikin. Pakollista huilia tuli kolmen ottelun verran tammi-helmikuun vaihteessa, kun SM-liiga langetti pelikiellon potkun yrityksestä. Oli Tapparan paras maalintekijä iskemällä 21 osumaa, jonka lisäksi saalisti 20 syöttöpistettä. Teki runkosarjan lopussa Ilvestä vastaan hattutempun ja lisäsi päälle yhden syöttöpisteen. Kauden lopussa löytynyt ketju Jori Lehterän ja Kim Strömbergin kanssa tuotti tulosta myös playouteissa Ässiä vastaan kolmen maalin ja kahden syöttöpisteen verran.

Seurajoukkueura: Tapparan oma kasvatti nousi liigakokoonpanoon ensimmäisen kerran jo kaudella 1994-95, mutta pelillisesti todellinen debyyttikausi oli 1996-97, jolloin keräsi komean saldon 10 maalia, 13 syöttöpistettä ja 120 jäähyminuuttia 49 ottelussa. Sai seuraavana kesänä NHL-varauksen ja lähti pitkälle kierrokselle Pohjois-Amerikkaan. Kolme ensimmäistä vuotta rapakon takana toivat vain yhden NHL-ottelun Colorado Avalanchessa, mutta AHL:n Hersheyssä sujui hyvin. Kaudella 2000-01 pelasi runkosarjassa jo 50 NHL-ottelua (22 tehopistettä) ja täydet playoffit, joissa teki 4+6=10 pistettä. Kausi huipentui Stanley Cup -mestaruuteen ja arvostettu pokaali pääsi seuraavana kesänä näkemään myös Tampereen maisemia. Pelasi NHL:ssä vielä viisi kautta kiertäen Coloradon jälkeen peräti kuusi muutakin seuraa: Pittsburgh Penguinsin, Chicago Blackhawksin, Calgary Flamesin, New York Rangersin, San Jose Sharksin ja St. Louis Bluesin. Tehopisteiden valossa paras kausi oli 2001-02, jolloin Coloradon ja Pittsburghin riveissä syntyi yhteensä 11+16=27 pistettä 66 ottelussa. NHL-kausien välissä pelasi kauden 2004-05 Tapparassa, kun NHL oli työsulun vuoksi koko kauden pelaamatta. SM-liigassa syntyi komeat 27 tehopistettä vain 26 pelissä, kun paha käsivamma söi kaudesta yli puolet. Kuusi kautta ja seitsemän joukkuetta käsittänyt NHL-ura loppui ainakin toistaiseksi kauteen 2006-07, kun siirtyi seuraavaksi kaudeksi melko yllättäenkin Ruotsin kakkostasolle Malmöön. Allsvenskan-peleissä syntyi 24 pistettä (9+15) 34 ottelussa ja kuusi pistettä lisää epäonnistuneissa nousukarsinnoissa.

Maajoukkueura: Junioreissa pelasi 7 poikien maaottelua ja 11 nuorten maaottelua. Oli vuonna 1997 alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa, joissa teki hienosti 2+5=7 pistettä. Samalla kaudella 1996-97 debytoi myös miesten maajoukkueessa pelaamalla 2 A-maaottelua ja 4 B-maaottelua. Avasi A-maajoukkueuransa kahdella ottelulla Valko-Venäjää vastaan syöttöpisteellä ja suihkukomennuksella. Pääsi seuraavan kerran maajoukkueeseen Salt Lake Cityn olympialaisiin 2002: neljä ottelua ja syöttöpiste. Ensimmäiset A-maajoukkuemaalit syntyivät keväällä 2003. Loppukesästä 2004 oli mukana Leijonissa World Cupin hopeajoukkueessa ja vuonna 2006 Torinon olympialaisissa. On siis pelannut kahdet olympialaiset ja yhden World Cupin, mutta ei kertaakaan MM-kisoissa. Yhteensä A-maaotteluita on 24 kappaletta.

1. ottelu SM-liigassa: 12.1.1995 Tappara-Ässät
1. syöttöpiste SM-liigassa: 12.11.1995 Tappara-Ässät
1. maali SM-liigassa: 22.9.1996 HIFK-Tappara
1. A-maaottelu: 7.4.1997 Suomi-Valko-Venäjä (Mikkeli)
1. A-maaottelusyöttö: 7.4.1997 Suomi-Valko-Venäjä (Mikkeli)
1. A-maaottelumaali: 19.4.2003 Suomi-Ruotsi (Tampere)

Kausiennätys SM-liigassa Otteluennätys SM-liigassa
41 pistettä (2008-09) 3+1=4 (26.2.09 Ilves-Tappara)
21 maalia (2008-09) 3 maalia
20 syöttöä (2008-09) 2 syöttöä

Hattutemppuja: 1 kpl
4 pisteen otteluita: 1 kpl
3 pisteen otteluita: 2 kpl

nimikirjoitus


Lisää pelaajasta sivustolla:
14.10.2009 Nieminen haluaa maalihanat auki KalPan kustannuksella
30.01.2009 Ville Niemiselle kolmen ottelun pelikielto
20.05.2008 Nieminen tuo intohimoa, kokemusta ja arvaamattomuutta
20.05.2008 Ville Nieminen taas Tapparan paidassa
01.02.2005 Ville Nieminen palasi tositoimiin
17.12.2004 Ville Nieminen valittiin Tampereen parhaaksi urheilijaksi
14.12.2004 Nieminen on SM-liigan värikkäin pelaaja
25.10.2004 Ville Nieminen sivussa kuukausia
22.07.2004 Ville Niemiselle esisopimus Tapparaan
  Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen


Pelaajan uratilastoihin
Takaisin kokoonpanoon



SM-Liiga