9.4.1968 Tampere
keskushyökkääjä / left
189 cm / 93 kg
205A, 6B, 21N, 18P
NJ 1986 (45. varaus)
20. kausi Tapparassa
Sopimus 2010
Viime kausi (2008-09): Kauden piti olla suurta juhlaa, kun SM-liigan kaikkien aikojen pistepörssin kärkipaikka tulisi selkä edellä vastaan ja Ojanen nousisi ykköseksi, mutta siitä tulikin lähes kärsimysnäytelmä. Alkukaudesta vaivasi nivusvamma. Siitä toivuttuaan murtui peukalo. Ja kun siitä pääsi taas tositoimiin, niin takareiden lihas paukahti irti, ja koko kausi oli siinä. Ja silloin elettiin vasta tammikuuta. Ehti pelata vain 24 liigaottelua, joissa teki kaksi maalia ja syötti 11. Se riitti täsmälleen samaan kokonaispistemäärään kuin liigan kaikkien aikojen kärjessä olevalla Arto Javanaisella, mutta "Javan" maalimäärä piti hänet ykkösenä. Kohtalo oli todella ironinen, sillä kauden päättävä vamma tuli juuri siinä pelissä, jossa Ojasen "olisi pitänyt" nousta pörssikärkeen. Pääsi yrittämään TPS:ää vastaan rangaistuslaukauksesta sitä puuttuvaa tehopistettä, mutta ampuyi yli; vähän myöhemmin kausi päättyi jalkavammaan.
Seurajoukkueura: Tapparan kuuluisiin ja menestyksekkäisiin "kuuskaseihin" kuuluvana kuittasi SM-kullat nimiinsä kaikissa juniori-ikäluokissa ja nousi liigapelaajaksi 17-vuotiaana kaudella 1985-86, tosin vain kolmen ottelun ajaksi. Seuraavalla kaudella oli jo vakiomies ja lopulta jopa ykkösketjun sentteri, kun Tappara kuittasi toisen peräkkäisen kultamitalinsa. Kaudella 1987-88, edelleen alle 20-vuotiaana, teki liigassa jo 52 runkosarjapistettä ja oli taas voittamassa mestaruutta. Se riitti siltä erää ja lähti New Jersey Devilsin varaamana yrittämään NHL-uraa. Ensimmäinen kausi 1988-89 toi vain kolme NHL-matsia ja 60 tehopistettä 73 ottelussa farmijoukkueessa. Toisella NHL-kaudellaan pelasi jo 64 NHL-ottelua ja teki niissä 17+13=30 pistettä. Seuraavalla kaudella 1990-91 farmi olisi taas ollut edessä ja päätti palata Suomeen ja Tapparaan. Kahden niukasti vajaan 50 pisteen liigakauden jälkeen lähti keväällä 1992 taas New Jerseyhin suoraan playoffeihin, mutta seuraava kausi meni taas niukalla vastuulla NHL:n ja farmin välillä ja päätti palata kaudeksi 1993-94 taas takaisin Eurooppaan, nyt lopullisesti. Pelasi Tapparassa kaksi huippukautta 1994-96, siirtyi sitten kahdeksi kaudeksi Ruotsiin Malmön joukkueeseen ja palasi sitten pysyvästi Tapparaan kaudeksi 1998-99. Johti joukkueen kolmeen peräkkäiseen finaaliin 2001-03 ja huipensi jakson mestaruuteen 15 vuoden tauon jälkeen. Mestaruusvuoden jälkeen naputteli Tapparassa loivasti laskevalla käyrällä 32-28-29 tehopistettä kausittain ennen kuin kaudella 2006-07 rävähti taas 44 pinnaa. Seuraava kausi (2007-08) oli sitäkin huikeampi: tehopisteitä kertyi noin nelikymppisenä järisyttävät 52 kappaletta (17+35) plus hyvät playoffit päälle. Keväällä 1995 Tapparan kauden loputtua runkosarjaan käväisi myös Sveitsissä pelaamassa playoffeja Luganon riveissä, mutta pelit siellä katkesivat jo ensimmäisessä erässä tapahtuneen käsivammaan, joka oli vähällä päättää koko peliuran. Toipui kuitenkin ilmiömäisesti jo samana keväänä pelattuihin MM-kisoihin.
Maajoukkueura: Yhtä huikea kuin seurajoukkueurakin. Kahdet olympialaiset, kuudet MM-kisat, kaksi Canada Cupia ja yksi World Cup, yhteensä 205 A-maaottelua, joissa 50+74=124 tehopistettä. Nousi A-maajoukkueeseen jo 18-vuotiaana ja iski samantien MM-kisoissakin kuusi tehopistettä kahdeksaan otteluun. On voittanut olympiahopeaa (1988) ja olympiapronssia (1994), MM-kisoista on tuomisina niin maailmanmestaruus (1995) kuin hopeamitalikin (1994), ja Canada Cupissakin oli mukana nappaamassa kolmossijaa (1991). Vietiin niin nopeasti nuoremmista junioreista vanhempiin ja saman tien miesten maajoukkueeseen, että pelasi vain 18 poikien ja 21 nuorten maaottelua. Ehti kuitenkin voittaa 18-vuotiaiden EM-kultaa vuonna 1986 ja johdattaa seuraavana vuonna kapteenina Suomen alle 20-vuotiaiden maailmanmestariksi. Vuonna 1988 tuli vielä nuorten MM-pronssiakin. Pitkään maajoukkueuraan mahtuu vielä kuusi ottelua B-maajoukkueenkin riveissä.
Meriitit: Valittiin 18-vuotiaiden EM-kisojen All-Starsiin 1986 ja 20-vuotiaiden kakkos-All-Starsiin 1987. Oli SM-liigan Vuoden tulokas 1987 ja voitti seuraavana vuonna Osuuspankin avainpelaaja -palkinnon. On voittanut Ilta-Sanomien tähtikilpailun kahdesti vuosina 1988 ja 2002. Lisäksi voitti vuonna 2002 SM-liigan pistepörssin, valittiin kauden parhaaksi pelaajaksi niin toimittajien kuin pelaajien keskuudessa, nimettiin liigan All-Starsiin ja palkittiin maajoukkueen erikoispalkinnolla. Keväällä 2008 palkittiin SM-liigan herrasmiespelaajana. On Tapparan kaikkien aikojen pistepörssiykkönen, SM-liigan kaikkien aikojen syöttötilaston kärki ja tasapisteissä SM-liigan kaikkien aikojen pistepörssissä – yhdellä lisäpisteellä nousee yksin tilaston ykkösmieheksi.