SM-Liiga
 















tappara 2009-2010
Atte Pentikäinen
Atte Pentikäinen

13.12.1982 Juupajoki
puolustaja / left
197 cm / 105 kg
Ei maaotteluita
Ei NHL-varausta
4. kausi Tapparassa
Sopimus 2010

Atte Pentikäinen in action
stat

Viime kausi (2008-09): Pelasi kauden aikana yhtä peliä lukuun ottamatta kaikki Tapparan ottelut runkosarjassa ja playouteissa. Pääsi lokakuun lopussa tekemään uransa ensimmäisen maalinsa Tappara-paidassa – ja neljännen koko liigaurallaan. Osuma syntyi lopulta mestariksi asti nousseen JYPin verkkoon. Maalin lisäksi keräsi runkosarjassa kolme syöttöpistettä. Playoutien kolme ottelua menivät pisteittä.

Seurajoukkueura: Siirtyi jo pikkujunnuna Oriveden Fortunasta Tapparaan ja oli voittamassa C-nuorissa pronssia vuonna 1999 ja kaksi vuotta myöhemmin Suomen mestaruutta A-nuorissa. Nousi yllättäen liigamiehistöön kaudella 2003-04, mutta loukkaantui jo syksyn ensimmäisessä liigaottelussaan. Toivuttuaan pelasi loppukauden Mestiksessä TuTon ja KooKoon riveissä. Siirtyi kaudeksi 2004-05 SM-liigan Ässiin, jossa pelasi kaksi kautta, joista jälkimmäinen päättyi yllätyshopeaan. Kaudella 2005-06 Porissa syntyi myös oma piste-ennätys 1+7 pistettä. Siirtyi SM-hopeamitalistina Ruotsiin harjoiteltuaan jo sinä kesänä Tapparan kanssa. Palasi Tapparaan kaudeksi 2007-08, jolloin ensimmäisen ja toisen Tapparassa pelaamansa liigaottelun välillä ehti kulua aikaa kahta päivää vaille neljä vuotta. Kävi kyseisen kauden aikana myös kahdeksan ottelun lainalla Jokereissa, mutta palasi loppukaudeksi kirvesrintoihin ja oli keväällä mukana kukistamassa Jokerit pronssiottelussa.

Maajoukkueura: Ei ole päässyt vielä edustamaan maataan.

1. ottelu SM-liigassa: 20.9.2003 JYP-Tappara
1. maali SM-liigassa: 30.9.2004 SaiPa-Ässät
1. syöttöpiste SM-liigassa: 5.12.2004 Ässät-JYP
1. syöttöpiste Tapparassa: 18.10.2007 Ilves-Tappara
1. maali Tapparassa: 23.10.2008 Tappara-JYP

Kausiennätys SM-liigassa Otteluennätys SM-liigassa
8 pistettä (2005-06) 0+2=2 (5.12.05 Ässät-TPS)
2 maalia (2004-05) 1 maali
7 syöttöä (2005-06) 2 syöttöä

nimikirjoitus


Lisää pelaajasta sivustolla:
10.02.2010 Pentikäinen penää nöyrää työntekoa
23.12.2009 Atte Pentikäinen jakaa joulun lahjat
06.05.2009 Tappara tehnyt kaksi jatkosopimusta
25.10.2008 Pentikäiselle ensimmäinen Tappara-maali
03.06.2008 Atte Pentikäinen sai uuden pelinumeron
13.12.2007 Synttärisankarilla taas pilkettä silmäkulmassa
16.11.2007 Atte Pentikäinen lainalle Jokereihin
24.05.2007 Haastattelu: Edessä toinen ottelu Tappara-paidassa
02.04.2007 Pentikäinen ja Piispanen kirvesrintoihin
03.01.2004 KooKoo pysyy Pentikäisen joukkueena kauden loppuun
04.12.2003 Atte Pentikäiselle pelipaikka Kouvolan KooKoosta
27.11.2003 Pentikäinen palaa kaukaloon – TuTossa
24.09.2003 Atte Pentikäinen sivussa pari kuukautta
11.09.2003 Tappara teki sopimuksia nuorten kanssa
  Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen Copyright Veijo Lyytikäinen


Pelaajan uratilastoihin
Takaisin kokoonpanoon



SM-Liiga