Kausikertomus 1963-64



MESTARUUS RATKESI VASTA DRAMAATTISESSA UUSINTAOTTELUSSA

Mestaruustaisto meni ihan Tampereen jäsenien väliseksi, kun Tappara, Ilves ja TK-V ratkoivat mitalien kohtalon keskenään Lukon toheloitua mahdollisuutensa ennen ratkaisukierroksia. Lopulta koko tamperelaiskolmikko päätyi identtisiin saldoihin 14 voitolla ja neljällä tappiolla.

Edelliskauden mestari Lukko oli suosikki kauteen lähdettäessä. Tapparan valmennuksesta pelaamisensa ohessa vastannut Seppo Liitsola puolestaan nimesi syksyllä tulevan kauden Tapparan osalta “välivuodeksi” ja tähtäimen olevan vasta sitä seuraavassa kaudessa. Treenattu oli kuitenkin kovaa, ja kauden käynnistyttyä Tapparan osalta varsin nihkeästi julkisuudessa arveltiin, että harjoittelu oli ollut liiankin kovaa ja joukkue ylikunnossa.

Harjoituspeleissään Tappara hävisikin muun muassa juuri Lukolle kahdesti. SM-sarja käynnistyi kuitenkin huikeasti Raumalla, jossa Lukko nytkin johti peliä vielä minuutti ennen loppua 5-4, mutta sitten Juhani Peltola tasoitti, ja viisi sekuntia ennen loppua Timo Ahlqvist teki vielä voittomaalinkin Tapparalle.

Jännittäviä pelejä pelattiin tämänkin kauden aikana.

Mestarijoukkue pääsi juhlistamaan voittoaan etelänreissuun.

Avauspelin jälkeen Tapparan kauden ensimmäinen puolisko ei kuitenkaan sujunut hyvin. Yhdeksästä ottelusta tuli peräti neljä tappiota, joista yksi vieläpä liki-heittopussi Töölön Vesalle. Joulun tienoilla Tappara hävisi peräkkäisissä paikallispeleissä pahimmille kilpakumppaneilleen tekemättä maaliakaan ja ilmassa oli epäilyksiä mestaruuden karkaamisesta, mutta vuoden vaihduttua tahti oli toinen. Tappara voitti kaikki loput yhdeksän peliään.

Ennen viimeistä kierrosta kolme tamperelaisjoukkuetta olivat kärjessä tasapistein. Ne tekivät Jääkiekkoliitolle ehdotuksen, että mikäli ne vielä viimeisten peliensä jälkeenkin olisivat tasoissa, niin ne pelaisivat keskenään jatkosarjan mitaleista. Jääkiekkoliitto ei kuitenkaan rohjennut tehdä poikkeusta ennen kautta tehtyihin säännöksiin, vaan tasapisteissä sijat ratkaistaisiin maalierolla ja kaksi parasta joukkuetta pelaisi uusintaottelun.

SEISTAMO TEKI HATTUTEMPUN RATKAISUOTTELUSSA

Viimeinen kierros menikin jo maalintekokilpailuksi – vaikka varsinkin Tapparan piti kovan vastustajan vuoksi pitää huoli ihan pelkästään voitostakin. Tappara rökitti kuitenkin Lukon 6-1 ja piti kärkipaikan selvästi muita paremmalla maalierollaan. Ilves voitti Karhut 6-3, mutta se ei riittänyt, kun TK-V oli saanut viimeiselle kierrokselle vastaansa jumbo-WU:n, jota se höykytti 10-2. TK-V:n ja Ilveksen maalierojen ollessa tasan TK-V nousi useampien tehtyjen maaliensa ansiosta Ilveksen edelle sarjataulukossa. Mestaruus ratkeaisi siis Tapparan ja TK-V:n välisessä yhdessä lisäottelussa.

Maaliskuun 6. päivän perjantai-iltana Koulukadun katsomoon ja ympäristöön oli kasautunut uusi SM-sarjan ennätysyleisö 10655 katsojaa. Tappara aloitti mestaruusjahdin vauhdilla: 1-0 jo 11 sekunnin jälkeen ja ensimmäisen erän puolivälissä 3-0! Selät kuitenkin suoristuivat ja TK-V tasoitti vielä ennen erän loppua. Toisessa erässä Jouni Seistamo iski jo illan kolmannen maalinsa ja vei Tapparan maalin johtoon. Tulos kesti aina ottelun toiseksi viimeiselle minuutille saakka, jolloin Seppo Liitsola vihdoin päätti piinan vapauttavalla 5-3 -maalillaan. Hattutempun tehneen Seistamon lisäksi Tapparan ratkaisuhahmo “loppuottelussa” oli varmasti pelannut ja kovaa taklannut Kalevi Numminen.

Varsinaisen sarjan tehokkain Tappara oli kuitenkin Timo Ahlqvist, joka tykitti peräti 21 maalia 18:ssa ottelussa. Kauden jälkeen Tappara menetti kokemusta ja johtajuutta, kun Tapparan alkuajoista asti mukana olleet Esko Luostarinen – joka tälle kaudelle oli siirtynyt pelaamaan pakin paikkaa koska “ei enää jaksanut juosta hyökkäyspäässä” – ja Seppo Liitsola siirtyivät muihin puuhiin. Tuleva A-maajoukkueenkin nokkamies Liitsola oli sinivalko-oranssit pelivehkeet yllään voittanut SM-mitalin peräti 12 vuonna peräkkäin. Tämä mestaruuskausi oli ensimmäinen SM-sarjakausi tulevalle Tappara-kapteeni Pertti Ansakorvelle kuin myös puolustaja Kari Mäkiselle.

Sulppi Luostarinen nosti uusintapelin jälkeen "pojan".
Matti Peltonen puolestaan nosteli etelässä Viska-maskottia.

Iloisen mestarijoukkueen poseeraus uusintaottelun jälkeen.

Viiden vuoden tauon jälkeen tämän kauden aikana pelattiin myös Suomen Cup-mestaruudesta. Tappara ja muut SM-seurat tulivat mukaan toiselle cup-kierrokselle, jossa Tappara nuiji kaksi sarjaporrasta alempana olleen Jämsänkosken Ilveksen 10-2. Seuraavan kierroksen vastus HPK oli yhtä porrasta ylempää eli Suomen sarjasta, Tappara voitti 3-1. Neljännellä kierroksella vastassa oli taas kaksi porrasta alempaa Pitäjänmäen Tarmo, joka oli onnistunut siihen asti välttämään pääsarjaporukat; Tappara voitti 8-0. Cupin välierissä kirvesrinnatkin saivat vastaansa takaisin mestaruussarjaan nousua vahvasti tehneen HIFK:n, joka kaatui niukasti 6-5 vasta jatkoajan jälkeen Seppo Liitsolan iskiessä ratkaisun. Cupin finaalissa helmikuun 11. päivänä vastassa oli Lukko. Avauserän jälkeen vieraat johtivat 2-1 Timo Ahlqvistin ja Heikki Koskimiehen osumilla, mutta kolmannessa erässä raumalaiset iskivät kahdesti ja veivät Cup-mestaruuden maalein 3-2.

Tappara voitti myös Hämeen piirin sarjan, jossa sillä oli vastassa Ilveksen ja TK-V:n lisäksi Mäntän Urheilijat ja Hämeenlinnan Tarmo. Kauden viimeisessä pelissään Tappara varmisti piirinmestaruutensa voittamalla junioripelaajilla kaukaloon valmiiksi luovuttaneena tulleen Tarmon peräti 20-0.


SM-sarja 1963-64
OT VO TA TM-PM PI
1.  Tappara 18 14 0 4 99-46 28
2.  TK-V 18 14 0 4 95-54 28
3.  Ilves 18 14 0 4 81-40 28

4.  Lukko 18 9 3 6 91-52 21
5.  SaiPa 18 8 3 7 71-66 19
6.  Karhut 18 7 4 7 72-68 18
7.  HJK 18 7 2 9 72-84 16
8.  TPS 18 7 1 10 80-60 15

9.  Vesa 18 3 0 15 43-117 6
10.  WU 18 0 1 17 36-153 1
Ottelut SM-sarjassa
1. Lukko-Tappara 5-6
2. Tappara-SaiPa 5-1
3. HJK-Tappara 2-9
4. Karhut-Tappara 4-3
5. Tappara-WU 13-6
6. Vesa-Tappara 4-2
7. Tappara-TPS 2-1
8. TK-V-Tappara 3-0
9. Tappara-Ilves 0-4
10. Ilves-Tappara 3-6
11. WU-Tappara 2-10
12. Tappara-HJK 7-1
13. Tappara-TK-V 4-2
14. Tappara-Karhut 7-3
15. Tappara-Vesa 8-1
16. TPS-Tappara 1-2
17. SaiPa-Tappara 2-9
18. Tappara-Lukko 6-1
Uusintaottelu
Tappara-TK-V 5-3

Pelaajat SM-sarjassa
Timo Ahlqvist 18 21+3=24 4
Juhani Peltola 18 14+3=17 4
Jouni Seistamo 18 8+6=14 10
Matti Kaski 18 5+9=14 10
Pertti Ansakorpi 18 8+5=13 9
Seppo I. Mäkinen 18 7+5=12 18
Seppo Liitsola 18 7+4=11 22
Pentti Hyytiäinen 13 5+5=10 6
Harri Harvala 15 5+2=  7 2
Kalevi Numminen 18 3+4=  7 16
Reijo Ojanen 17 4+2=  6 10
Kari Mäkinen 18 4+2=  6 14
Esko Luostarinen 17 3+3=  6 16
Tauno Jussila 9 4+0=  4 2
Mikko Holopainen 9 1+1=  2 4
Atte Kallio 1 0+0=  0 0
Heikki Sivonen 1 0+0=  0 0
Hannu Elo 17 0+0=  0 0
Matti Peltonen 17 0+0=  0 0
Heikki Koskimies 10 0+0=  0 2
Matti Peltonen 16 2,59
Hannu Elo 3 2,32


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su