Kausikertomus 1964-65



HALLITSEVAN MESTARIN SUKELLUS PUTOAJAJOUKKUEEKSI

Tappara teki sellaisen sukelluksen, jollaista on harvemmin nähty: edelliskaudella se oli voittanut mestaruuden, nyt se jäi sarjan viimeiseksi ja putosi samalla alemmalle tasolle.

Mestaruuden jälkeen kokeneemman kaartin Esko Luostarinen ja Seppo Liitsola siirtyivät toisiin haasteisiin ja kärkihyökkääjä Jouni Seistamon kautta hankaloitti poliisikoulun käyminen. Kun vielä pari loukkaantumista, Helsingin huonon talven tuomat ottelusiirrot ja alkukauden pelikieltokohukin häiritsivät, pelien voittamisesta tuli hankalaa. Niukkoja tappioita tuli yksi toisensa jälkeen eikä Tappara kertaakaan hävinnyt kolmea maalia suuremmalla erolla, mutta yhtä kaikki tappioita nekin olivat. Sarjan puolivälin tuntumassa Tappara otti kolme voittoa neljästä ottelusta ja sarjapaikan säilyttäminen oli edelleen mahdollista, mutta sitten kausi päättyi kuuteen peräkkäiseen tappioon, joiden myötä kahdeksas sija ja mahdollisuus mestaruussarjapaikan säilyttämiseen jäivät seitsemän pisteen päähän.

Kallu Numminen edusti puolustuksessa kokemusta, Pekka Marjamäki nuoruutta.

Toisen kautensa edustusjoukkueessa pelannut Pertti Ansakorpi rymisteli pisteitä ja jäähyjä.

Ilvekselle mestaruuden menetys ei muuten ollut ihan noin piinallinen kuin sarjataulukko kertoo. Yhdellä maalilla ykköseksi nousemisen sijaan Karhut joutui vielä kukistamaan Ilveksen uusintaottelussa. Mutta ylipäätään uusintaan pääsemiseen porilaiset tarvitsivat voiton Tapparasta viimeisessä ottelussa, ja sen he äärimmäisen niukasti ottivatkin.

Tapparan sisäinen pistepörssi voitettiin kaikkien aikojen pienimmällä lukemalla, kun Seppo Mäkinen teki pelaamissaan 15 pelissä vain 11 tehopistettä, mikä riitti ykkössijaan. Pisteistä kahdeksan oli kuitenkin maaleja. Saman verran osumia teki Timo Ahlqvist.

17-vuotias Pekka Marjamäki piirteli pitkän uransa ensimmäiset luisteluvetonsa miesten pääsarjajäillä joukkueen vakiokalustossa.

TAMPERELAINEN JA SUOMALAINEN JÄÄKIEKKO SIIRTYI HALLIAIKAAN

Suomen ensimmäinen jäähalli Tampereen Hakametsään saatiin pystyyn kesken tämän kauden. Tammikuun viimeisenä päivänä 1965 yli 10000 katsojaa vetävässä hallissa oteltiin ensimmäinen pääsarjaottelu, sopivasti tietysti paikallisjoukkueiden Tapparan ja Ilveksen välillä. Kirvesrintojen heikon kauden mukaisesti peli päättyi vastustajan voittoon maalein 5-3.

Kauden kohutapahtuma oli Seppo Mäkiselle mitättömästä tilanteesta langetettu hurja pelikielto, jota vatvottiin useita kertoja eri istunnoissa. 20.12. Porissa RU-38:a vastaan pelatun ottelun toisen erän loputtua ja pelaajien poistuessa kaukalosta kenttäpäädyssä tapahtui tönimistä, josta ainoana Mäkiselle langetettiin 10 minuutin ottelurangaistus. Maalin tappiolla ollessaan Tappara joutui pelaamaan kolmannen erän alussa kymmenen minuuttia neljällä kenttäpelaajalla! Tapparan näkemys joukkueen johtajan Jarl Ohlsonin lausumana oli, että kyseessä oli ensinnäkin väärä mies, kun tönäisijä oli ollut Juhani Peltola, ja toisekseen rike oli ollut mitätön, korkeintaan kahden minuutin arvoinen. Tappara teki pelistä ja tuomareista protestin, erotuomarit antoivat Mäkisen ulosajosta raporttinsa, ja reilu viikko pelin jälkeen Jääkiekkoliiton työvaliokunta langetti Mäkiselle käsittämättömän yhden vuoden pelikiellon. Luonnollisesti Tappara jätti mielettömästä tuomiosta uuden vastalauseen, ja työvaliokunta suostui lopulta tutkimaan asiaa myös muutenkin kuin tuomariraportista. Tammikuun 10. päivänä tuli uusi päätös, joka piti Mäkistä edelleen syyllisenä mutta teko ei ollutkaan törkeä, ja uusi tuomio oli kolmen viikon pelikielto – joka olikin siinä vaiheessa jo kärsitty. Seppo Mäkinen pelasi jo seuraavassa ottelussa oltuaan pelikiellon vuoksi sivussa kolmesta sarjapelistä ja yhdestä cup-ottelusta.

Kypäräpäinen Seppo Mäkinen oli piste- ja pelikieltoykkönen, kun taas Antti Alenius vasta totutteli SM-tasolle.

Debyyttikautensa pelannut Antti Virtanen loukkaantui nuorten ottelussa pahoin ja pelaajaura päättyi odotettua lyhyempään.

Kauden aikana mukana kuvassa oli myös Suomen Cupin kilpailu. Karsintakierrosten jälkeen Tappara sai ensimmäiselle kierrokselle vastaansa paikalliskilpailijansa Ilveksen. SM-sarjassa Ilvekseltä tuli kahdesti kuonoon, mutta Cupissa Tappara meni tästä parista jatkoon eeppisellä tuloksella 12-8 Matti Kasken lauottua neljä maalia. Seuraavalla kierroksella vastassa oli sarjaporrasta alempana pelannut HPK, joka kaatui maalein 8-5. Hattutempusta vastasi nyt Jouni Seistamo. Tappara oli edennyt kahdeksan parhaan joukkoon, mutta seinä tuli vastaan siinä vaiheessa toisen paikallisvastustajan TK-V:n kanssa peräti maalein 4-10.


SM-sarja 1964-65
OT VO TA TM-PM PI
1.  Karhut 18 10 4 4 71-44 24
2.  Ilves 18 10 4 4 70-44 24
3.  Lukko 18 10 0 8 64-43 20

4.  TPS 18 9 2 7 51-63 20
5.  SaiPa 18 9 1 8 79-61 19
6.  RU-38 18 8 2 8 43-52 18
7.  TK-V 18 7 3 8 61-61 17
8.  HIFK 18 6 4 8 65-72 16

9.  HJK 18 6 1 11 52-98 13
10.  Tappara 18 4 1 13 49-67 9
Ottelut SM-sarjassa
1. SaiPa-Tappara 6-5
2. Tappara-Karhut 2-4
3. Tappara-Lukko 5-4
4. Tappara-HIFK 4-4
5. Tappara-Ilves 3-4
6. RU-38-Tappara 3-0
7. TPS-Tappara 4-1
8. HJK-Tappara 4-2
9. TK-V-Tappara 2-5
10. Tappara-TK-V 1-2
11. Tappara-TPS 6-3
12. Lukko-Tappara 2-3
13. Tappara-HJK 2-5
14. Tappara-RU-38 2-4
15. Ilves-Tappara 5-3
16. HIFK-Tappara 2-0
17. Tappara-SaiPa 4-7
18. Karhut-Tappara 2-1

Pelaajat SM-sarjassa
Seppo I. Mäkinen 15 8+3=11 18
Timo Ahlqvist 18 8+2=10 4
Juhani Peltola 17 7+3=10 2
Matti Kaski 18 5+4=  9 2
Pertti Ansakorpi 18 4+5=  9 20
Pentti Hyytiäinen 17 6+2=  8 8
Jouni Seistamo 11 2+3=  5 6
Kalevi Numminen 18 3+0=  3 16
Antti Virtanen 17 2+1=  3 0
Lauri Salomaa 18 2+1=  3 2
Pekka Marjamäki 18 1+2=  3 25
Reijo Ojanen 14 0+3=  3 2
Mikko Holopainen 10 1+0=  1 6
Harri Harvala 12 0+1=  1 8
Antti Leppänen 1 0+0=  0 0
Esa Nieminen 1 0+0=  0 0
Juhani Saarelainen 1 0+0=  0 0
Pentti Taskinen 1 0+0=  0 0
Heikki Koskimies 2 0+0=  0 0
Antti Alenius 3 0+0=  0 0
Hannu Elo 17 0+0=  0 0
Matti Peltonen 18 0+0=  0 0
Tauno Jussila 2 0+0=  0 2
Leo Äikäs 4 0+0=  0 2
Kari Mäkinen 16 0+0=  0 10
Matti Peltonen 17 3,71 88,67 %
Hannu Elo 1 4,00 88,24 %


Ottelukalenteri

Koti Vieras
Ma
Ti
Ke
To
Pe
La
Su