Kun Tappara ZSKA:n kaatoi

Euroopan Cup oli Euroopan kansallisten liigojen mestarien kesken pelattu cup-muotoinen turnaus, jonka mestaruudesta pelattiin vuosina 1965-1997.
Englanninkielinen tietopaketti Euroopan Cupista Wikipediassa.

ZSKA translitteroidaan nykyisin suomeksi muodossa TsSKA. Tässä artikkelissa käytetään kuitenkin vanhaa ZSKA-muotoa, jollaisena siitä puhuttiin ja se kirjoitettiin artikkelin tapahtumien aikaan.

Julkaistu 23.8.2017

Tasan 40 vuotta sitten ensin järisi musiikkimaailma ja viikkoa myöhemmin jääkiekkomaailma. Rockin kuningas Elvis Presley oli vain muutamaa päivää aiemmin saatettu haudan lepoon, kun Tampereella haettiin Euroopan Cupin finaaleihin vastustajaa Tšekkoslovakian SONP Kladnolle. Vastakkain olivat tamperelainen Tappara ja Neuvostoliiton Moskovasta saapunut maailman paras seurajoukkue ZSKA. Superyllätys jäi hiukan vajaaksi, kun ZSKA lopulta finaaliin meni, mutta tapa, jolla Tappara idän maajoukkuemiehet haastoi, oli silti sankarillinen.

Tappara nimittäin voitti kaksiosaisen semifinaalin ensimmäisen osaottelun. Tappio oli ZSKA:lle ensimmäinen Euroopan Cupin historiassa. Kahden osaottelun jälkeen kumpikin oli voittanut yhden matsin niukasti yhdellä maalilla, ja finalisti selvisi vasta rangaistuslaukauskisalla. Kiekkomaailman järjestys säilyi vaivoin, kun ZSKA kukisti kirvesrinnat rankkarikisassa ja jatkoi Euroopan Cupin finaaliin. Tappiostaan huolimatta niinä elokuisina iltoina vuonna 1977 Tappara oli todella Euroopan kiekkomaailman huipulla.


ZSKA:n mestarijoukkue keväältä 1977.

Moskovan ZSKA ei ollut mikä tahansa jääkiekkoseura. Se oli Neuvostoliiton armeijan keskusurheiluseura, jonne haalittiin koko valtavan maan parhaimmat lahjakkuudet. Kaikille se ei aina maistunut, mutta niin oli maan ja ajan tapa. Hyvän esimerkin antoi huipputaitava hyökkääjä Helmuts Balderis, joka oli siirretty Riian Dynamosta ZSKA:han juuri kesällä 1977. Tampereella Balderis istui joukkueen bussissa aina yksin, mitä ihmeteltiin joukkueelle järjestetyn tulkin Seppo Niemen välityksellä.

– Minä olen leipuri Riiasta, nämä muut ovat sotilaita. Minä en veljeile sotilaiden kanssa, Balderis vastasi tylysti.

Pelaajien pakkosiirtäminen Neuvostoliiton ykkösseuraan tarkoitti sitä, että ZSKA oli käytännössä yhtä kuin maan maajoukkue, joka voitti maailmanmestaruuksia ja olympiakultia liukuhihnalta. Kesällä 1977 Neuvostoliitto oli voittanut maailmanmestaruuden 12 kertaa edellisinä 14 vuotena, olympiakultaa se oli napannut neljä kertaa putkeen 1964, 1968, 1972 ja 1976.

Ja kun ZSKA:n seurajoukkueessa pelasivat yhtä kentällistä lukuun ottamatta kaikki maajoukkuepelaajat, oli itsestään selvää, että myös ZSKA hallitsi seurajoukkuekiekkoilua. 20 vuoden aikana ennen vuoden 1977 Tappara-otteluita se oli voittanut Neuvostoliiton mestaruuden 14 kertaa. Euroopan Cupin se oli voittanut kahdeksan kertaa edellisinä yhdeksänä vuonna. Sillä ainoalla muulla kerralla se ei ollut mukana Cupissa, kun Neuvostoliiton mestaruus oli lipsahtanut muualle.

Euroopan Cupin ohjelma pahasti myöhässä

Kiekkokalenterin ongelmien tuomien viivästysten takia elokuussa 1977 Hakametsässä pelattiin vuoden 1975 (!) Euroopan Cupin finaalipaikasta. ZSKA marssitti Tampereelle joukkueen, jossa oli 12 pelaajaa keväällä maailmanmestaruuden voittaneesta Neuvostoliiton joukkueesta. Kirkkaimpina tähtinä joukkueessa loistivat maalivahti Vladislav Tretjak ja ykkösketju Boris Mihailov – Vladimir Petrov – Valeri Harlamov. Tähtirykelmä tuli Tampereelle vieläpä hyvin valmistautuneena, sillä se oli pelannut ja voittanut Länsi-Saksassa kahdeksan harjoitusottelua ennen Tampereelle tuloaan.

– Nimet ovat kovia ja niihin on suhtauduttava vakavalla mielellä, Tapparan valmennusryhmään kuulunut Rauno Korpi sanoi ennen pelejä. – Tosimielellä lähdetään pelaamaan, onhan kyseessä jo pelkästään kunniakysymys. Harvoin suomalaisjoukkue edes pääsee pelaamaan näin nimekkäitä kiekkoilijoita vastaan.

Cup-muodossa kummallakin joukkueella oli kotiottelunsa, mutta Moskovan miehille kävi oikein hyvin, että kumpikin osaottelu pelattiin Tampereella. Taustalla oli totta kai ZSKA:n tieto omasta ylivoimastaan, mutta historiaa tuntevat keksivät varmasti myös muita syitä, miksi neuvostoliittolaisjoukkue pelasi ihan mielellään oman maan ulkopuolella Lännessä.

Tiistaina 23.8. Hakametsässä pelattiin Tapparan kotiottelu. ZSKA:n ”kotiottelun” vuoro oli samassa paikassa heti seuraavana päivänä keskiviikkona.

– Kestävyytemme ainakin riittää ja aiomme repiä rahkeemme äärimmilleen, Tapparan päävalmentaja Kalevi Numminen (kuva yllä oikealla) vakuutti pelipäivien lähestyessä. – Koetamme luoda Tapparaan sellaisen hengen, joka veisi ZSKA:n kavereilta turhat luulot heti alkuunsa.

Tapparalle historiallinen voitto!

LeppänenTappara yllätti kaikki voittamalla ensimmäisen osaottelun maalein 2-1. Se yllätti myös luultavasti omat kannattajansa, joita oli ”varman tappion” odotuksessa tullut Hakametsään paikalle vain 3654, noin kaksi tuhatta vähemmän kuin edellisellä sarjakaudella oli yleisökeskiarvo.

Yllätysvoiton avaimena Tapparalla oli ennen kaikkea Antti Leppäsen maalivahtipeli. ”Leppä” torjui pelissä peräti 49 kertaa, niistä 25 kertaa toisessa erässä. Vain Harlamov onnistui ohittamaan hänet toisen erän myllytyksessä.

– Tänään oli todella hyvä päivä. Pari kertaa en edes nähnyt mistä kiekko tuli, mutta osasin aavistaa ja sain jalkani sopivasti kiekon tielle, viereisessä kuvassa numero 18 hihassaan torjuva Leppä myhäili pelin jälkeen. – Onneahan minulla oli, mutta sitä täytyy ollakin. Eiköhän viime vuodesta parantuneella kunnollakin ole silti vähän osuutta asiaan. Olen niin usein pelannut venäläisiä vastaan, että tiedän mitä he tekevät. Kikka ja kuvio on aina sama. Niin oli tänäänkin.

Tapparan maalit iskivät Jukka Porvari ja Juha Silvennoinen (kuva alempana Rauno Korven kanssa). Porvari vei kirvesrinnat johtoon 10 minuutin pelin jälkeen pienestä kulmasta lähteneellä laukauksella, joka Pekka Marjamäen maskin ansiosta yllätti Tretjakin. Harlamov tasoitti toisessa erässä venäläistyypillisen syöttökuvion päätteeksi, mutta kolmannessa erässä kahdeksan minuutin pelin jälkeen Tappara meni uudelleen johtoon. Silvennoinen nappasi kiekon kaukalon päädyssä ja kiepautti sen vanhanaikaisella ohi Tretjakin.

Itävieraat painostivat kovasti lopussa, mutta Leppänen piti maalinsa puhtaana. Tappara vei yllätysvoiton!

Uutena miehenä Neuvostoliiton maajoukkueen ja ZSKA:n seurajoukkueen valmennuksen ottaneelle Viktor Tihonoville tappio oli karvas ja hän laittoi median eteen kakkosvalmentajansa Viktor Kuzkinin.

– Tappara oli miellyttävä taisteleva joukkue. Se pelasi todella hyvin, sillä nyt me emme voineet näyttää yleisölle parasta peliämme. Meidän kuviopelimme ei näet onnistunut, kun kentällä ei ollut tilaa, Kuzkin kommentoi ja kehui vuolaasti myös Leppäsen maalivahtipeliä.

– Me olimme vähän huonoja nyt, mutta huomenna pelaamme varmasti paremmin, sillä tämä häviö oli monelle pelaajallemme todella tarpeen, ZSKA-valmentaja lupasi.

Esiripun takana häviön merkitystä korostettiin rankemmin kuin median edessä. Päävalmentaja Tihonov ei tappioita sulattanut, vaan jokainen ottelu piti voittaa. Häviämisestä rankaistiin, niinpä Tihonov pidätti pelaajilta päivärahat keppikannustimena seuraavaa peliä varten.

Tapparalta hyvä nousu toisessakin pelissä

Toisessa osaottelussa ZSKA:n piti siis voittaa Tappara kahdella maalilla estääkseen suuryllätyksen. Tapparalle finaalipaikkaan riittävä tulos olisi tasapeli. Yleisö oli vähän havahtunut tiistain yllätysvoitosta ja tuhatkunta katsojaa lisää oli löytänyt tiensä halliin. He saivatkin nähdäkseen todellisen trillerin.

ZSKA oli lupaustensa mukaisesti parempi toisessa ottelussa, se karvasi vauhdilla ja pelasi kovaa. Vladimir Vikulovin ja Boris Mihailovin osumat veivät avauserässä ZSKA:n kahden maalin johtoon, mutta Jukka Hirsimäki kavensi onnekkaasti vielä juuri ennen taukosummeria. Toisessa erässä moskovalaiset näyttivät kuitenkin menevän menojaan, kun Harlamovin ja Aleksandr Voltshkovin maalit veivät ZSKA:n 4-1 -johdossa päätöserään.

– Viimeisellä tauolla sanoin pojille, että mitään ei vielä ole menetetty. Pyyhkeen heittäminen kehään kahden erän jälkeen ilmeisen tappion siintäessä ei tullut edes mieleen, Kallu Numminen kertoi pelin jälkeen.

Kolmannen erän alussa Tappara-tulokas Jorma Sevón veivasi maajoukkuepakki Gennadi Tshigankovin solmuun, ja tämän oli pakko kampata rangaistuslaukauksen arvoisesti. Martti Jarkko huijasi Tretjakin rankkarissa ja kavensi lukemiksi 2-4.


Martti Jarkko veivaa kiekon ohi Tretjakin.

Vjatsheslav Anisin vei ZSKA:n uudelleen kolmen maalin johtoon vain pari minuuttia myöhemmin, mutta Tappara ei suostunut luovuttamaan. Pekka Marjamäki teki kahdesti esityön, Pertti Ansakorpi maalasi kahdesti, ja Tappara nousi maalin päähän. Kahden pelin yhteistulos oli taas tasoissa 6-6. Jälkimmäinen ”Mussun” maaleista syntyi seitsemän minuuttia ennen loppua.

Molemmilla oli vielä paikkansa lisämaaleihin, mutta niitä ei nähty, vaikka Leppäsen vieressä tolppakin kilisi pari kertaa. Lopussa kentällä käytiin jo niin kuumana, että ruotsalaistuomari Ulf Lindgren rauhoitti joukkueita kapteenien puhuttelulla.

Kun Tappara oli voittanut ensimmäisen pelin 2-1 ja ZSKA toisen 5-4, yhteisnumerot olivat tasan. Finaalipaikka piti ratkaista rangaistuslaukauskilpailulla.

Laukauksen päässä finaalista rankkarikisassa

Rankkarikisa suoritettiin kolmella laukojaparilla. Tapparan kolmesta ensimmäisestä laukojasta Marjamäki onnistui, Jarkko ja Keijo Männistö eivät. Samoin ZSKA:lta onnistui ainoana Harlamov, kun Leppänen torjui Vladimir Petrovin ja Balderiksen yritykset.

Kisaa jatkettiin toisilla kolmikoilla. Jukka Alkula teki maalin, mutta hänen jälkeensä Sergei Kapustin, Pertti Koivulahti ja Vikulov eivät onnistuneet. Kuudentena laukojana Jukka Porvarilla (kuva vasemmalla) oli mahdollisuus sinetöidä vuoden urheilusensaatio, mutta Tretjak onnistui torjumaan. Tappara oli edelleen maalin johdossa ja ZSKA:lla yksi ampuja jäljellä. Pakkotilanteessa Mihailov onnistui – tolpan kautta.

– Tiesin ihan tarkkaan mihin se ”Käppyrä” ampuu, mutta en vaan ylettynyt eteen, maalivahti Leppänen harmitteli vielä kolme vuosikymmentä myöhemmin.

Kisa jatkui seuraavilla kolmella laukojalla, ja nyt maailmanmestareita vilisseen ZSKA:n materiaalin laajuus alkoi näkyä. Kolmannesta kolmikosta Tapparasta ei osunut enää yksikään, yrittäjinä Oiva Oijennus, Lasse Litma ja Hannu Haapalainen. ZSKA:sta Anisin ei ensin onnistunut, mutta kisan 17. laukojana Aleksander Lobanov teki maalin, joka riitti voittoon Tretjakin torjuttua Haapalaisen laukauksen. Kisa käytiin kuitenkin loppuun, ja Boris Aleksandrov teki rankkarikisan loppunumeroiksi 4-2. Koko kaksipäiväinen rupeama kirjattiin ZSKA:n eduksi siis 10-8.

Tihonov: ”Tappara onnistui 100-prosenttisesti.”

Tapparasta suurimmat kehut otteluparista keräsivät Leppäsen lisäksi Marjamäki, Porvari ja Pertti Koivulahti. Varsinkin Marjamäen temput kiekon kanssa, harhautukset ja valelaukaukset, olivat myrkkyä itänaapurin tähdille. Jälkimmäistä ottelua kehuttiin jopa vuonna 1975 MM-kisojen parhaaksi pakiksi nimetyn Marjan uran parhaaksi peliksi.

Ennen pelejä Tappara-valmentaja Kallu Numminen uhosi Tapparan fyysisen kunnon ja henkisen kantin kestävän ZSKA:n kanssa. Uho ei ollut turhaa, sillä juuri niillä osa-alueilla Tappara onnistui.

– Vaikka olimme kolme maalia häviöllä, emme heittäneet kirvestä kaivoon ja teimme tempun, johon tuskin kukaan ennen peliä uskoi, Kallu Numminen kiitteli joukkuettaan pelin jälkeen.

– Nämä ottelut antoivat pojille itseluottamusta. Juuri sitä suomalainen jääkiekkoilu tarvitsee pystyäkseen lopulliseen läpimurtoon. Maajoukkuetta ajatellen sain hyviä vinkkejä lähinnä taktiseen puoleen. Venäläiset ovat pysäytettävissä, jos heihin isketään kiinni oikealla hetkellä, Kallu jatkoi.

Ihan vielä ei ollut kuitenkaan suomalaisten aika. Muutamaa kuukautta myöhemmin perinteisessä Izvestija-turnauksessa Neuvostoliitto voitti Suomen 7-3. Seuraavan kevään MM-kisoissa lukemat olivat 6-3. Ensimmäistä isoa voittoa Neuvostoliitosta saatiin odottaa vielä kymmenen vuotta eteenpäin.

ZSKA:n valmentaja Viktor Tihonov (kuva oikealla) selitti joukkueensa vaikeuksia Tapparaa vastaan kovalla peruskuntoharjoittelulla, kun fyysinen rasitus on ollut suurta.

– Tappara onnistui meitä vastaan käsittääkseni 100-prosenttisesti, Tihonov kertoi semifinaalipeleistä kotimaansa lehdistölle. – Meillä oli kuitenkin otteluissa lähes koko ajan peli hallussamme. Ensimmäisessä pelissä pelaajamme laukoivat 60 kertaa maalia kohti, Tappara vain 12 kertaa. Toisessa ottelussa pelaajat lopettivat pelin turvallisen tuntuisessa kolmen maalin johdossa, ja Tappara pääsi kaventamaan.

– Hyökkääjämme tekivät taktisia virheitä, yhteispeli oli rikkonaista. Miesylivoimaa ei osattu käyttää hyväksi. Parin hyökkäysketjun pelistä puuttui yhteisymmärrys. Rangaistuslaukauksissakaan johtavat pelaajamme kuten Petrov, Balderis, Kapustin ja Vikulov eivät loistaneet, Tihonov tilitti.

Champions Hockey League jatkaa Euroopan Cupin perintöä

Vuoden 1975 Euroopan Cupin finaaleihin (vuonna 1977) meni siis jälleen kerran ZSKA, joka kaatoi Kladnon finaaliotteluissa lukemin 6-0 ja 4-2. Kladno nappasi voiton seuraavana vuonna, mutta peräti 13 seuraavaa meni taas ZSKA:lle.

Tapparalle pahasti myöhässä pelattu Euroopan Cup oli sen verran rankka, että se oli jo etukäteen luopunut paikastaan samana vuonna pelattavaksi aiotusta vuoden 1977 mestarien Cupista. Vuoden 1979 mestari-Tappara oli kuitenkin taas mukana kisaamassa Euroopan seurajoukkuemestaruudesta ja sai hopeaa. Voittaja oli tietenkin ZSKA. Silloin Cup ratkaistiin alkupelien jälkeen neljän joukkueen finaaliturnauksella, jossa Tappara voitti tšekkoslovakialaisen Slovan Bratislavan peräti 10-2 ja ruotsalaisen Modon peräti 13-3, mutta hävisi ZSKA:lle 0-8.

Mitalisijoille Tappara ylsi myös vuosina 1983 ja 1988, jolloin se sijoittui kolmanneksi. Vuonna 1983 Cupin lopputurnaus pelattiin Tampereella. Tapparan ja voittaja-ZSKA:n lisäksi mukana olivat tšekkoslovakialainen Dukla Jihlava ja länsisaksalainen SB Rosenheim.

Euroopan Cup lopetettiin vuonna 1997, ja sen korvaajina ovat sittemmin toimineet mm. EHL, Continental Cup ja European Trophy -turnaus. Viimeisimpänä Euroopan seurajoukkueiden mestaruutta ratkomaan on perustettu Champions Hockey League.


Tapparan Janne Ojanen ja Timo Jutila saavat kyytiä ZSKA:n Aleksei Kasatonovilta ja Vladimir Krutovilta vuonna 1987.