Helsinki 24.2.2001:
HIFK - Tappara 2-3 (1-2, 0-1, 1-0)

Tappara haki taas pisteet HIFK:lta

Täysi Helsingin jäähalli Nordenskiöldinkadulla sai jälleen todistaa Tapparan hakevan pisteet HIFK:lta. Viime vuoden playoffithan on autuaasti unohdettu ja tilastoissa puhutaan vain runkosarjasta, jossa IFK:n viimeisin voitto Tapparasta on niinkin kaukaa kuin tammikuulta 1998. Tänään Tappara avasi vahvasti ja piti lopussa punapaitojen takaa-ajon kurissa ottaen lopulta voiton niukasti 3-2. Voittomaalin laukoi jo toisen erän ensimmäisellä minuutilla Jussi Tarvainen, kun Tappara pelasi alivoimalla.

Tappara otti avauserän ensimmäisen puoliskon aikana jo kahden maalin johdon. Huippukautta pelaava Mikko Luoma onnistui tasavajaalla yllättämään IFK-maalissa pelanneen Sakari Lindforsin siniviivalta. Vain vajaa kaksi minuuttia myöhemmin edelliseen maaliin esityön ja maskin tehnyt Timo Vertala iski suoraan syötöstä vastustamattomasti lukemiksi 0-2. Erittäin vahvasti luistellut, kovasti taklannut ja rajusti töitä alkuminuuteilla tehnyt HIFK toipui kuitenkin vielä, kun Toni Mäkiahon upea laukaus sujahti helpohkosti yläkulmaan ohi Jussi Markkasen.

Tappara aloitti toisen erän vajaalla, mutta se ei maalintekoa häirinnyt. Jussi Tarvainen kirmasi Janne Ojasen keskialueelle lyömän purkukiekon perään ja ohitti läpiajostaan Lindforsin. Maali oli Tapparalle jo kauden 13:s alivoimalla isketty osuma. Toisessa erässä Tapparalla oli paikat karata jo lopullisesti, mutta tarkkuutta maalinteossa ei ollut. Eniten jäivät harmittamaan monet ylivoimahyökkäykset, jotka tuhrittiin huolimattomilla syötöillä.

Kolmannessa erässä IFK kiri Tapparan etumatkaa tosissaan. Tekopaikkoja ja yritystä riitti, mutta vain Jaroslav Bednar onnistui maalinteossa. Viimeiset lähes kaksi minuuttia IFK pelasi kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia, mutta ei vahvasta pyörityksestään huolimatta saanut tasoitusta aikaan. Tapparakin näytti oudon haluttomalta ratkaisemaan pelin tyhjään maaliin.

Kuulopuheiden mukaan varsin flegmaattisesti viime aikoina pelannut HIFK oli tänään päättänyt ryhdistäytyä. Joukkue pyrki kovaan liikkeeseen ja rajuun taklauspeliin, ja osittain se myös onnistui siinä. Yrittäminen ja kontakteihin pyrkiminen meni osalta helsinkiläisistä kyllä vähän ylikin. Varsinkin taitopelaajana tunnetun Jaroslav Bednarin otteet herättivät hämmästystä ja suuttumusta tapparalaisissa. Bednarille saattoi laskea melkein kymmenkunta väärää taklausta, joissa mies yleensä ryntäsi päin kädet korkealla. Jäähyn arvoisiksi tuomarit eivät Bednarin kohelluksia kuitenkaan nähneet kuin kahdesti. HIFK:n parhaimmistoa olivat Erkki Rajamäki ja Toni Mäkiaho, jotka kanavoivat yrityksensä ja kontaktipelihalukkuuteensa oikealla tavalla puhtaisiin taklauksiin.

Tappara oli liikkeellä kapealla pakkimateriaalilla, kun Alain Côté ja Sean O'Brien istuivat yhden ottelun pelikieltojaan. Junioripuolustaja Mikko Pukka oli mukana kokoonpanossa ja pääsi pari kertaa jäällekin, mutta pääasiallisesti Tappara pelasi viidellä puolustajalla. Jokainen pakki onnistui mainiosti IFK-rynnistyksen keskellä, vain Bednarin kavennusmaali sattui harmittavan keskalueen virheen seurauksena. Hyökkäyksessä Tapparan parasta osaamista esitti taas piste- ja syöttöpörssin kärkipaikkoja lähestyvän Aleksander Barkovin (0+2) johtama ketju, jonka laitamiehistä Timo Vertala keräsi saldon 1+1 ja Jaakko Uhlbäckkin yhden syötön. Jussi Markkanen maalissa oli jälleen kerran loistava ensimmäisen erän lievästä haparoinnistaan selvittyään.

Tapparan hurja urakka jatkuu jo huomenna Lukkoa vastaan Raumalla. Viidessä viime ottelussaan Tappara on kohdannut koko SM-liigan kärkikuusikon, itseään lukuunottamatta tietysti. Saldona näistä peleistä on ollut kolme voittoa ja kaksi tappiota.


Mikko Pukallekin peliaikaa

Timo Vertala teki 1+1


OTTELUN TILASTOT:

1. erä
08.03 0-1 Mikko Luoma 8 (Aleksander Barkov, Timo Vertala) tv
09.58 0-2 Vertala 16 (Barkov, Jaakko Uhlbäck)
11.43 1-2 Toni Mäkiaho (Marek Zidlicky, Erkki Rajamäki)

2. erä:
20.32 1-3 Jussi Tarvainen 18 (Janne Ojanen) av

3. erä:
44.27 2-3 Jaroslav Bednar (Jan Caloun, Aki Tuominen)

Jäähyt:
HIFK 5 x 2 min.
Tappara 5 x 2 min.
(2xMäntylä, Saravo, Kangasniemi, Hassinen)

Maalivahdit:
Sakari Lindfors, HIFK 8+6+6=20 (.870), pois 58.14-60.00
Jussi Markkanen, Tappara 6+7+8=21 (.913)

Erotuomarit: Timo Favorin - Jukka Pakaslahti

Yleisöä: 7980

Palkitut:
Head&Shoulders: Rajamäki, HIFK
Expert: Mäkiaho, HIFK
*** Vertala, Tappara
** Barkov, Tappara
* Luoma, Tappara

Tapparan kokoonpano:
Hassinen - J.Ojanen - Tarvainen, Grönvall - Mäntylä
Vertala - Barkov - Uhlbäck, Saravo - Kangasniemi
Mäkinen - Lehterä - M.Ojanen, Pukka - Luoma
Siren - Kuki - Laitinen
(Venäläinen)