Jyväskylä 10.3.2001:
JYP - Tappara 9-1 (1-1, 5-0, 3-0)

Tappara hävettävän kohteliaana Hippoksella

JYPin kausi päättyy runkosarjaan jo viikon päästä ja edessä on enää kaksi ottelua, joista molemmat vielä vieraskaukalossa. Tänään lauantaina JYP esiintyi siis viimeistä kertaa tällä kaudella kotiyleisönsä edessä. Kohtelias vieras Tappara antoi kotijoukkueen jättää yleisölleen tältä kaudelta mukavat hyvästit ja nakuttaa liigakolmosen verkkoon maalin toisensa jälkeen. Tapparakin tyytyi vain katselemaan yrittämättä pahemmin vastustajaansa estellä. Loppulukemat Hippoksella murskaavasti 9-1.

Ottelu oli todella hävettävä esitys Tapparalta. Tällaisten otteiden ja pelien luultiin jääneen jo jonnekin kauas 80-luvulle, kun pelaajistakin tuli ammattilaisia ja ammattimaisuuden sanottiin näkyvän myös otteissa. Voi sitä ihmisparkaa, joka joutuu Tappara-pelaajien lailla ammattiinsa suhtautuvan lääkärin käsiin.

Ottelu oli kuin toisinto viime viikon Ässät-pelistä. Tapparalta ihan okei ensimmäinen erä ja avausmaalikin. Maalista vastasi Marko Ojanen, joka ei ollut onnistunut maalinteossa edelliseen kymmeneen otteluun. Mutta ensimmäisellä tauolla tapahtui taas jotain kummallista. Ässien lailla JYPkin pääsi toisen erän alussa karkaamaan Tappara-pelaajien jäähyillessä ja uinuessa. Jypillä oli sen verran enemmän motivaatioita ja taitoa kuin Ässillä, ja Tapparalla taas vastaavasti vielä vähemmän asennetta kuin Porissa, että nyt lukemat pääsivät repsahtamaan todella rumiksi.

Osasyy karmeisiin lukemiin on myös maalivahtipelissä. Tapparakin loi aina välillä hyviä paikkoja, mutta Mika Lehto torjui ne. Tappara-maalissa taas Timo Järvinen ei juuri torjunut. Tappiolta Tapparaa ei olisi pelastanut tänään yksikään maailman maalivahdeista, mutta muutama koppi olisi kyllä tullut ja samalla pikkuisen kapeammat numerot. Tappara ei halunnut edes armahtaa toisessa erässä tuulimyllyjä vastaan taistellutta "Jässiä", sillä Jussi Markkanen kärsii lievästä nilkkavammasta, jota ei näin merkityksettömässä pelissä haluttu riskeerata sen enempää.

Vaikka voitolle ei Jyväskylässäkään kai hirveästi arvoa anneta vaan jokainen fiksu fani tajuaa Tapparan hävettävän asennevamman mukanaan tuoman surkeuden, niin varmasti yhdeksän tehtyä maalia jollain lailla kuitenkin lämmittää, kun suosikit olivat viimeistä kertaa tällä kaudella silmien edessä. Petr Ton, Radoslav Kropac ja Jyrki Välivaara kukin keräsivät 1+2 tehopistettä ja Mika Paananen oli ainoa kahden maalin tekijä.

Tapparan puolelle ei kehuja jaeta edes puolella lauseella. Kolmosketju Alanen - Lehterä - Uhlbäck saa sentään hyväksynnän sillä, että välillä poikien luistin kulki hyökkäyspäässä ihan mallikkaasti. Jussi Tarvainen ja Janne Grönvall selvisivät osistaan ilman tasakenttätakaiskuja. Pahiten petti Tapparan kakkosketju, jossa Jani Hassinen keräsi saldon -4 ja ketjukaverit Aleksander Barkov ja Marko Ojanen -3. Miinuskunkkuna hääri puolustaja Alain Coté, jonka peli tasakentällisin jäi miinukselle peräti viisi raatia! Pakkipari Mikko Luoma joutui myös heikentämään ennen ottelua koko liigan kymmenen kärjessä ollutta plusmiinustilastoaan kolmella yksiköllä.

Liikoja johtopäätöksiä playoffien suhteen tästä pelistä ei kannata vetää. Playoff-vire ei tietenkään löydy pelkästään nappia painamalla sitten kun siihen on tarvetta, mutta Tappara on niin monta kertaa tämänkin kauden aikana jo osoittanut, että joukkue kyllä pystyy venymään tiukoissa paikoissa. Torstaina tuli makea jatkoaikavoitto, joka samalla ratkaisi myös runkosarjan sijoituksen, joten aika maagista olisi ollut, mikäli Tappara olisi tänään kaukaloon hypännyt mentaalisesti parhaassa vireessään. Numerot ovat murheelliset, mutta niistä ei saa eikä voi lukea mitään sen syvällisempää.

Toivottavasti peli toimi kuitenkin jonkinlaisena herätyksenä ja ryhtiliikkeen aloittajana kirvesrinnoissa. Kolme merkityksetöntä peliä on vielä edessä ja jokaisessa niistä taas vastustajalla on kovastikin panosta pelissä. Tappioita siis saattaa olla odotettavissa ja pitkin hampain ne mahdolliset tappiot voi hyväksyäkin kun lähtöasetelmat otetaan huomioon, mutta tämänpäiväisen kaltaisiin harrastesarjapelleilyihin ei Tapparalla kuitenkaan ole varaa.

9-1 ja sillä siisti. Ruoskaa jokaiselle Tappara-pelaajalle, joka kehtaa tänä iltana hymyillä ottelua ajatellessaan.


Marko Ojaselle Tapparan ainoa maali

Järvisen torjuntaprosentti 65,4


OTTELUN TILASTOT:

1. erä
08.02 0-1 Marko Ojanen 15 (Jani Hassinen, Mikko Luoma) yv
17.40 1-1 Markus Kankaanperä (Jyrki Välivaara, Radoslav Kropac)

2. erä:
20.56 2-1 Kropac (Jarkko Glad)
21.56 3-1 Petr Ton (Tomi Hirvonen, Zdenek Sedlak) yv
24.08 4-1 Sedlak (Hirvonen) yv
35.59 5-1 Pekka Poikolainen (Ton, Välivaara) yv
38.47 6-1 Mika Paananen (Tuomo Jääskeläinen, Mika Lehto)

3. erä:
43.45 7-1 Paananen (T.Jääskeläinen)
44.25 8-1 Antti Virtanen (Olli Ahonen, Kropac)
49.27 9-1 Välivaara (Ton) yv

Jäähyt:
JYP 7 x 2 min. + Kropac 10 min.
Tappara 9 x 2 min.
(Grönvall, joukkuerangaistus, Siren, 2xCoté, Kangasniemi, Mäkinen, J.Ojanen, Lehterä)

Maalivahdit:
Mika Lehto, JYP 10+10+9=29 (.967)
Timo Järvinen, Tappara 8+3+6=17 (.654)

Erotuomarit: Ilkka Nurmi - Juha Repo

Yleisöä: 3128

Palkitut:
Head&Shoulders: Välivaara, JYP
Expert: Välivaara, JYP
*** Paananen, JYP
** Välivaara, JYP
* Sedlak, JYP

Tapparan kokoonpano:
Vertala - J.Ojanen - Tarvainen, Grönvall - Mäntylä
M.Ojanen - Barkov - Hassinen, Coté - Luoma
Alanen - Lehterä - Uhlbäck, Saravo - Kangasniemi
Siren - Kuki - Mäkinen