Oulu 17.3.2001:
Kärpät - Tappara 2-1 (2-0, 0-0, 0-1)
Kärpät kiinni "mestaruudessa", Tapparalle hyvää harjoitusta
Kauden neljäs keskinäinen kohtaaminen toi Kärpille vihdoin voiton Tapparastakin. Raksilan
jäähallissa pakkovoiton edessä ollut kotijoukkue onnistui kaatamaan harjoituspeliasenteella
pelanneen Tapparan niukasti maalein 2-1.
Tapparan "harjoituspeliasenne" ei tässä tarkoita mitään negatiivista eikä sillä pyritä viemään
mitään Kärppien voiton arvosta pois. Tosiasia kuitenkin on, että panoksettomasti pelannut
Tappara ei ihan kaikkeaan peliin laittanut, vaan pelasi juuri niin kuin kesän harjoitusmatseissakin
pelataan, tuntumaa hakien ja sitä ylläpitäen. Kärpillä sen sijaan panos oli kova. Playoff-paikkaa
varten tarvittiin voitto, ja tulihan se sieltä, vaikka lopussa hyvin tiukalle menikin. Tapparasta
sen viimeisen puristuksen puuttumisen näki joissain tilanteissa, joissa mies mieluummin
kaadettiin mailalla kuin luisteltiin kiinni.
Kärpät voitti avauserän 2-0 ylivoimamaaleillaan. Ensimmäisen iski jo kahden minuutin jälkeen
Jari Laukkanen, ja toisesta taas vastasi Niklas Hagman erän viimeisellä sekunnilla.
Tappara oli juuri saanut toisen peräkkäisen jäähynsä ja pelasi kahden miehen alivoimalla,
erää oli jäljellä 3 sekuntia ja aloitus Tappara-alueella. Brett Lievers hoiteli
aloituksesta kiekon Hagmanille, joka ehti laukomaan kiekon ohi Jussi Markkasen. Jonkinlainen
paradoksi oli se, että ensimmäisen erän jälkeen Tapparan johto 2-0 olisi ollut tilanteiden
valossa melkeinpä odotetumpi. Mutta jääkiekko on ihmeellinen peli, jossa tehdyt maalit
ratkaisevat.
Toisessa erässä Tappara jatkoi alivoimaharjoituksiaan. Jäähyjä ehti ensimmäisessä erässäkin
tulla jo kolme ja toisessa Tappara sai niitä neljä lisää. Osa niistä oli pelin luonteen
mukaisesti melko tyhmiä "harjoituspelijäähyjä", joihin ei playoffeissa ole varaa. Avauserän
kahden takaiskun jälkeen Tapparan alivoimakin sai ruutunsa kuntoon eikä lisäosumia nähty.
Sellaisenkin kysymyksen voisi heittää ilmaan, että muuttuiko Tapparan pelityyli kolmanteen
erään todella niin paljon siistimmäksi, että jäähyjen viheltämisestä lähinnä vastanneen Arto
Järvelän ei enää tarvinnut pistää kirvesrintoja boksiin? Kahden minuutin rangaistukset
erittäin 3-4-0... No, sovitaan että linja pysyi samana ja Tapparan pelityyli muuttui.
Tappara kehitti ottelun loppuun vielä huiman kirin. Markus Korhonen Kärppä-maalissa
jahtasi toista peräkkäistä nollapeliään, mutta se toive kuoli reilut kaksi minuuttia ennen
loppua Tapparan pelatessa ilman maalivahtia. Kavennusmaalista vastasi tarkalla laukauksella
Aleksander Barkov, joka aiemmin erässä oli saanut todeta Korhosen paremmakseen
läpiajossa. Tappara myllytti viimeiset minuutit koko ajan Kärppien alueella kuudella
kenttäpelaajalla pelaten, mutta ei onnistunut tasoittamaan. Viimeisenä epäonnistui aivan
avopaikassa viime sekunneilla Janne Ojanen, joka ei osunut kiekkoon.
Kärpät piti voitollaan "mestaruushaaveensa" elossa. Kärppien mestaruudeksihan on mainittu
playoffeihin pääsy, joka nyt on oululaisten omissa käsissä. Pudotuspeleihin pääsyn jälkeen Kärppienkin
kohdalla voidaan jättää lainausmerkit pois ja alkaa jahtaamaan oikeaa mestaruutta. Playoffeista
oululaiset pudottaa enää sellainen huominen kuvio, jossa Kärpät itse häviää Jokereille ja
samaan aikaan Pelicans ja Blues voittavat ottelunsa.
Tappara ei pelannut huonoa peliä eikä romahtanut enää niin kuin Jyväskylässä, vaikka kolmas
peräkkäinen vierastappio tulikin. Jollain lailla varovainen Tappara kuitenkin ensimmäistä
erää lukuunottamatta oli. Hyvää pelissä oli se, että homma pysyi aika hyvin hanskassa
merkityksettömässä pelissä, jossa vielä kovalla kotijoukkueella oli iso panos. Huonoa pelissä
oli se, että erinäisiä asioita harjoiteltaessa niissä olisi kiva saada myös onnistumisia.
Alivoimaneliö antautui kahdesti heti kahdesta ensimmäisestä jäähystä, mutta tappoi sen
jälkeen kyllä viisi jäähyä. Oma ylivoima ei päässyt kolmea kertaa enempää kokeilemaan, mutta
ehti näyttää silti, että sen kanssa riittää vielä paljon tekemistä ennen pudotuspelejä.
Janne Grönvall ei pelannut ottelussa. Mies sai iskun selkäänsä torstain
ottelussa ja selkä kramppasi jumiin juuri ennen ottelun alkua. Sean O'Brien paikkasi
Grönvallia Tuukka Mäntylän parina. Tapparan pirteimpänä hääri Timo Vertala.
Kärppien ykkösnimet olivat maalivahti Korhonen ja Niklas Hagman.
Piilotetaan tänne myös tieto siitä, että "esiottelussa" Raksilassa Tapparan A-juniorit
kaatoivat Kärppien vastaavan yhdistelmän ensimmäisessä välieräpelissä 3-0 ja johtaa paras
kolmesta -sarjaa siis voitoin 1-0. Tapparan maaleista vastasivat Janne Jaakkola, Andreas
Judex ja Miro Laitinen. Maalissa nollan piti Sasu Hovi, joka keräsi myös
yhden syöttöpisteen.
Tapparan A on tulessa seuraavan kerran huomenna sunnuntaina Hakametsässä kello 12. Iltapäivällä
kello 16 on sitten vuorossa liigamiehistö, joka päättää runkosarjan ottelulla HPK:ta vastaan.
Ja sen jälkeen onkin sitten vuorossa Grand Star Café, jossa pidetään Tappara Fan Clubin
pippalot, joissa mukana on myös liigapelaajia ja valmentaja Jukka Rautakorpi. Bileet
alkavat sunnuntaina kello 19 ja sisäänpääsymaksu on 10 mk.
|
Aleksander Barkov rikkoi kuparisen |
Janne Grönvall selkävaivaisena sivussa |
OTTELUN TILASTOT:
1. erä
2. erä:
3. erä:
Jäähyt:
Maalivahdit:
Erotuomarit: Arto Järvelä - Markku Kruus
Yleisöä: 7600
Palkitut:
Tapparan kokoonpano:
02.10 1-0 Jari Laukkanen (Sakari Palsola, Mikko Haapakoski) yv
17.40 2-0 Niklas Hagman (Palsola, Brett Lievers) yv2
Maaliton
57.47 2-1 Aleksander Barkov 14 (Alain Côté, Janne Ojanen) im
Kärpät 3 x 2 min.
Tappara 7 x 2 min.
Markus Korhonen, Kärpät 15+9+6=30 (.968)
Jussi Markkanen, Tappara 10+13+8=31 (.939), pois 57.33-57.47 ja 58.22-60.00
Head&Shoulders: Kimmo Salminen, Kärpät
Expert: Korhonen, Kärpät
*** Korhonen, Kärpät
** Laukkanen, Kärpät
* Haapakoski, Kärpät
Vertala - J.Ojanen - Tarvainen, O'Brien - Mäntylä
M.Ojanen - Barkov - Hassinen, Coté - Luoma
Alanen - Lehterä - Uhlbäck, Saravo - Kangasniemi
Siren - Kuki - Mäkinen