Tampere 14.4.2001:
Tappara - TPS 1-2 (1-0, 0-1, 0-0) ja.

TPS jatkoajalta mestariksi

TPS on tälläkin kaudella Suomen mestarijoukkue. Se varmistui tänään Hakametsässä jatkoajalla Aku Ankan rekisterinumeron mukaiseen aikaan 3.13, kun Kalle Sahlstedt lirutti päädystä ponnahtaneen kiekon Jussi Markkasen alta maaliin. Osuma toi TPS:lle neljännessä finaaliottelussa voiton lukemin 2-1 ja samalla koko ottelusarjan voiton otteluvoitoin 3-1. Mestaruus oli turkulaisille kolmas peräkkäinen.

Tappara oli koko ottelun ajan kovilla TPS:n tarkan puolustamisen kanssa. Tapparan todelliset maalipaikat olivat laskettavissa yhden käden sormin. Turkulaisilla paikkoja oli ainakin kaksinverroin, joten väärään osoitteeseen kultamitalit eivät todellakaan menneet. TPS piti keskialueen todella tarkasti tukossa ja pakotti Tappara-pakit pitkiin poikittaiskuljetuksiin, jotta kiekko päästäisiin kuljettamaan edes keskiviivan yli ennen sen päätyyn lyömistä.

Ottelun ensimmäinen tapparalainen maalipaikka toi kuitenkin tulosta. Aleksander Barkov pelasi Tero Lehterälle tilaa nousta hyvin hyökkäysalueelle, ja Lehterän tulinen lyöntilaukaus pöllytti maaliverkkoa. Tämän jälkeen seuraavaa kunnollista Tappara-laukausta saatiin odotella kolmanteen erään saakka.

TPS:llä paikkoja oli, niin kahden miehen ylivoimalla kuin keskialueen kiekonriistojen tuomia ylivoimahyökkäyksiäkin, mutta Jussi Markkanen torjui jälleen hienosti. Niko Kapasen läpiajosta yläkulmaan nostamalle osumalle Markkanenkaan ei voinut mitään. Tilanteessa Tappara mokasi jotenkin vaihdossaan ja Martti Järventie käytti syntyneen tilan hyväksi pitkällä avauksellaan.

Tappara pelasi kaksi erää uusituin hyökkäysketjuin. Kolmanteen erään Jukka Rautakorpi kasasi jälleen yhteen vanhat tutut kolmikot ja Tappara saikin lyötyä painetta Fredrik Norrenan maalille. Kunnollisille maalipaikoille ei kuitenkaan päästy, eikä Tapparan hyökkäysaktiivisuus tuottanut turkulaisille edes jäähyjä.

Olisivatko ylivoimapelitkään Tapparaa auttaneet, se on sitten toinen juttu. Vaikka TPS:kään ei onnistunut koko sarjassa tekemään kuin yhden ylivoimamaalin, niin silti nimenomaan Tapparan tehottomuus miesylivoimalla voidaan katsoa yhdeksi finaalipelien ratkaisuksi. Runkosarjassa eniten ylivoimamaaleja tehnyt Tappara ei saanut loppuotteluissa ylivoimapeliään edes pyörimään kunnolla, ja kun kaikki kolme tappiota tulivat vain yhden maalin erolla, niin jo ylivoimamaali tai pari sinne tänne olisi voinut tuoda muutoksia tuloksiin. Ehkä. Jos. Nyt Tapparan ylivoimapeli oli kuitenkin totaalisen tukossa.

Jatkoajalle mentiin 1-1 -lukemissa eikä ratkaisua tarvinnut kauaa jännittää. Ville Vahalahden laukaus kimposi päätylaidasta kohti maalinedustaa. Kalle Sahlstedt ehti huitaisemaan kiekkoa ennen Jussi Markkasta ja kiekko liukui Markkasen jalkojen välistä maaliin. Sillä kurotuksella kotimainen liigakiekkoilukausi oli saanut päätöksensä.

Tappiosta huolimatta tapparalaisten pitää olla kaikkea muuta kuin surullisia. Vaikka finaalitappio hetken kirveleekin, niin hopeamitali on kauden lähtökohtiin nähden todella iso voitto. Finaaleissakin Tappara antoi turkulaisille enemmän kuin miehen vastuksen. Isojakaan tuurinpoikasia ja kiekon pomppisia ei olisi tarvittu, niin tilanne olisi voinut kääntyä toisinkin päin. Tällä kertaa TPS:n kokemus ja kylmäpäisyys olivat vielä Tapparalle liikaa. Se pystyi löytämään lääkkeet Tapparan parhaisiin aseisiin, eliminoi ne tehokkaasti ja iski itse finaalisarjan voittoon tarvitut kolme maalia Tapparaa enemmän.

Tapparan kausi oli kuitenkin ehdottoman loistava. Meillä on upea joukkue ja mahtavat fanit! Kiitos Tappara!


OTTELUN TILASTOT:

1. erä
09.21 1-0 Tero Lehterä 1 (Aleksander Barkov, Jani Hassinen)

2. erä:
26.06 1-1 Niko Kapanen (Martti Järventie)

3. erä:
Maaliton

Jatkoaika:
63.13 1-2 Kalle Sahlstedt (Ville Vahalahti)

Jäähyt:
Tappara 5 x 2 min.
(Alanen, Luoma, Kuki, Mäntylä, joukkuerangaistus)
TPS 3 x 2 min.

Maalivahdit:
Jussi Markkanen, Tappara 10+8+7+2=27 (.931)
Fredrik Norrena, TPS 7+4+10=22 (.957)

Erotuomarit: Arto Järvelä - Jukka Pakaslahti

Yleisöä: 7472

Palkitut:
Head&Shoulders: Sahlstedt, TPS
Expert: Sahlstedt, TPS
*** Sahlstedt, TPS
** Järventie, TPS
* Norrena, TPS

Tapparan kokoonpano:
Vertala - J.Ojanen - Tarvainen, Grönvall - Mäntylä
Lehterä - Barkov - Hassinen, Côté - Luoma
M.Ojanen - Kuki - Mäkinen, Saravo - Kangasniemi
Alanen - Laitinen - Uhlbäck
(O'Brien, Siren)

Kolmannessa erässä:
Vertala - J.Ojanen - Hassinen
M.Ojanen - Barkov - Tarvainen
Alanen - Lehterä - Uhlbäck
Siren - Kuki - Mäkinen