UUTISET
OTTELUT
KOKOONPANO
FANITUOTTEET
YRITYSTUOTTEET
LIPUT
CHEERLEADERS
HISTORIA
KUMPPANIT
PALAUTE
LINKIT
Fan Club Tapparan Jälkipelit
Osallistu keskusteluun!

Tappara ry

SM-Liiga

ETUSIVULLE

Ottelut

Tampere 23.3.2002:
Tappara - Blues 3-1 (0-0, 1-1, 2-0)

Kolmas voitto ja mitalipeleihin!

Espoon Bluesia mainostettiin pudotuspelien mustaksi hevoseksi ja todennäköisimmäksi yllättäjäksi playoffien ensimmäisellä kierroksella. Arviot eivät pitäneet alkuunkaan paikkaansa, vaan Tappara jyräsi espoolaiset vakuuttavasti jäänrakoon suoraan kolmessa ottelussa. Satojen rantapallojen ja muiden kesälelujen saattelemina Blues joutui poistumaan jäältä viimeistä kertaa tällä kaudella. Tappara voitti 3-1.

Ottelu oli numeroitaan selvemmin Tapparan matsi. Blues ei paljoakaan saanut aikaan, mutta ei saanut Tapparakaan aikaan maaleja. Silti vain toisen erän reilun 10 minuutin jaksoa lukuunottamatta peli kulki niin täydellisesti Tapparan talutusnuorassa kuin vain voi kulkea. Blues yritti rimpuilla hihnasta irti, mutta joukkueen taso ei tänä vuonna Tapparaa vastaan riittänyt.

Avauserä oli maaliton ja lievästi Tapparan. Parhaat paikat siunaantuivat Jussi Tarvaiselle, jonka läpiajon Jarmo Myllys kuitenkin hienosti torjui. Myllys oli esteenä myös, kun Janne Ojanen pelasi uskomattomalla syötöllä Roman Meluzinille paikan maalin eteen. Bluesin etsikkoaika tuli Tapparan saadessa kaksi jäähyä samalla kellonlyömällä. Kahden minuutin kahden miehen ylivoima oli kuitenkin hampaaton, ja Tappara sai sen tappamisesta vielä lisää uskoa tekemiseensä.

Toisessa erässä Tapparan peli jollain lailla puutui pitkäksi toviksi. Luisteleminen hiipui ja pelaajat alkoivat seisoskellen toivoa joukkuetovereiden tekevän työt, jotta itse ei tarvisi. Blues tarttui oljenkorteensa ja painoi pelin Tapparan päätyyn. Jan Caloun linnottautui kiekon kanssa maalin taakse, odotti Markku Hurmeen irtoavan vartijastaan ja pisti syötön lapaan. Hurme laukoi suoraan takakulmaan ohi voimattoman Tom Draperin.

Tapparan tasoitusta saatiin odottaa erän loppupuoliskolle. Se tuli aina yhtä yllättävällä Aleksander Barkovin lämärillä. Sasha ei juuri tykittele, ei varsinkaan ylivoimalla, mutta nyt Tarvainen ja Marko Ojanen rakensivat Myllyksen eteen niin hyvän maskin, että Barkov päätti ampua. Maaliinhan kiekko myös tiensä löysi. Osuman jälkeen Tappara löysi taas otteensa, eikä voittajasta enää ollut juuri epäselvää.

Numerollisesti peli pysyi kuitenkin tiukkana aina viimeiselle minuutille saakka. Voittomaalin laukoi 47. minuutilla Jaakko Uhlbäck, joka syöksyi laidan kautta ammuttuun biljardikiekkoon kuin raketti. Blues-pakit tulivat yllätetyiksi uusiosanonnan mukaisesti housut jalassa, kun Uhlbäck syöksyi heidän välistään, haki kiekon, kiersi samalla vauhdilla vielä Myllyksenkin ja ujutti kiekon maaliin. Todella upea suoritus!

Tapparan otettua johdon Blues vaikutti alistuvan ja syyllistyi pariin rumaan ylilyöntiin. Mike Stapleton pääsi omasta myöhäisestä ja turhasta taklauksestaan pelkällä kahden minuutin jäähyllä, mutta suuri primadonna Jan Caloun sai älyttömän temppunsa jälkeen poistua ennenaikaiselle kesälomalle viitisen minuuttia ennen pelin loppua valtavan vihellyskonsertin saattelemana.

Tilanteessa Tappara oli alivoimalla, mutta Esa Pirnes huomasi Bluesin puolustuksen epäjärjestyksen ja lähti rohkeasti haastamaan. Espoolaisten alimpina miehinä olivat hyökkääjät Teemu Elomo ja Caloun. Pirnes kiersi Elomon ja olisi ilmeisesti tehnyt saman aika helposti myös Calounille, mutta tshekki ei ottanut sitä riskiä. Caloun iski korkeilla käsillään ja mailallaan vastapalloon suoraan Pirnestä päähän, esti maalipaikan, mutta kasvatti huonoa mainettaan entisestään. Tuomarit näyttivät ottelurangaistusta ja suihkutuomiota.

Tapparan viiden minuutin ylivoima olisi kestänyt koko ottelun loppuun, mikäli kirvesrinnat itse eivät jäähyä ottaisi, joten homma alkoi näyttää selvältä. Sitä se ei kuitenkaan ollut, kun Tappara ryhtyi kerjäämään verta nenästään. Bluesin oli pakko pyrkiä hyökkäämään alivoimallakin, ja lepsusti luistellut ja kiekkoa lääpinyt Tappara antoi siihen myös mahdollisuuden. Kiekkoa ei saatu edes hyökkäysalueelle.

Ratkaisu saatiin kuitenkin tapparalaisittain onnelliseksi, kun Jussi Tarvainen pääsi kuin varkain ottelun toiseen läpiajoonsa. Tällä kertaa Jussi ei antanut Myllykselle mahdollisuuksia vaan laukoi ratkaisumaalin varmasti längistä sisään. Puolivälieräsarja oli sillä ohi, vaikka Blues vielä näennäisesti ilman maalivahtiakin pyrki yrittämään.

Tappara pelasi hyvän ottelun, jossa ketään ei tarvitse nostaa muita päätä pidemmäksi. Muistetaan maalintekijät, arvostetaan likaisen työn duunareita ja kiitetään tarkkaa puolustusta, joka piti Bluesin vaaralliset hyökkääjät poissa parhailta maalintekopaikoilta. Tom Draper maalissa pääsi vähällä, mutta heti tarpeen tullen pelasi varmasti. Bluesia piti mukana pelissä Jarmo Myllys, joka syttyi hyvään vireeseen saatuaan alkuun pari hyvää koppia ja päästyään muutaman kerran vääntämään niskalenkkejä maalinedusruuhkissa - ilman jäähyjä tottakai.

Tuomaritoiminnasta sen verran, että vaikka toinen joukkue onkin takaa-ajoasemassa ja mahdollisesti jopa jo valmiiksi alivoimalla, niin sillekin pitäisi silti olla samat säännöt edes kaiken selvimmissä rikkeissä. Jotain voi silloin katsoa sormien läpi, mutta ihan kaikkea ei pitäisi.

Koko playoff-sarja oli Tapparalta varsin onnistunut, eikä runkosarjan loppukuukauden vaisuista tunnelmista ollut enää merkkiäkään. Ensimmäinen ottelu taidettiin pelata supervarmasti Bluesin alkurynnistystä peläten, mutta kahdessa seuraavassa Tappara hallitsi tapahtumia suvereenisti kentän jokaisella alueella myös kiekollisena. 3-0 -voitto tuli täysin ansaitusti. Ehkei se suoranaisesti helppoa ollut, mutta paljon helpompaa kuitenkin kuin monissa piireissä etukäteen uskottiin.

Pudotuspelejä jatketaan Tapparan osalta viikon päästä lauantaina ja edelleen Hakametsässä. Tapparan lisäksi myös HPK meni jatkoon suoraan kolmella voitolla. Kaksi muuta sarjaa sen sijaan jatkuvat edelleen. Jokerit johtaa Kärppiä vastaan voitoin 2-1, samoin kuin TPS Pelicansia vastaan. Tapparan seuraava vastustaja löytyy kolmikosta Kärpät, Pelicans tai TPS. Jos Kärpät yllättää Jokerit, se on Tapparan vastustaja. Jos taas Jokerit vie oman sarjansa, Tapparan vastus löytyy otteluparin TPS-Pelicans voittajasta.

Tero Aalto

      

Jaakko Uhlbäck (vasemmalla) teki voittomaalin näyttävällä suorituksella. Näyttävää oli myös Aleksander Barkovin lyöntilaukaus!


OTTELUN TILASTOT:

1. erä
Maaliton

2. erä:
26.05 0-1 Markku Hurme (Jan Caloun, Cory Murphy)
35.39 1-1 Aleksander Barkov 2 (Tuukka Mäntylä 2) yv

3. erä:
46.29 2-1 Jaakko Uhlbäck 1 (Arto Kuki 1, Jyrki Välivaara 1)
58.53 3-1 Jussi Tarvainen 4 yv

Jäähyt:
Tappara 6 x 2 min.
(2xVenäläinen, Saravo, Meluzin, Draper, joukk.rang.)
Blues 6 x 2 min. + Jan Caloun 25 min.

Maalivahdit:
Thomas Draper, Tappara 6+4+11=21 (.955)
Jarmo Myllys, Blues 7+10+11=28 (.903), pois 59.21-60.00

Erotuomarit: Markku Kruus - Juha Pajunen

Yleisöä: 6204

Palkitut:
Fair Play: Uhlbäck, Tappara
Expert: Barkov, Tappara
*** Uhlbäck, Tappara
** Barkov, Tappara
* Myllys, Blues

Tapparan kokoonpano:
Alanen - J.Ojanen - Hassinen, Puistola - Luoma
M.Ojanen - Barkov - Tarvainen, Grönvall - Mäntylä
Meluzin - Pirnes - Venäläinen, Välivaara - Kangasniemi
Uhlbäck - Kuki - Mäkinen, Saravo - (kiertävä)
(Reijonen)

 

Etusivu | Uutiset | Kokoonpano | Fanituotteet | Yritystuotteet | Liput, Kausikortit | Cheerleaders | Hallinto, historia | Kumppanit | Palaute | Linkit | Fan Club

Copyright: Tappara 2000 | WebDesign: SL-Mediat Oy / WebConNet