UUTISET
OTTELUT
KOKOONPANO
FANITUOTTEET
YRITYSTUOTTEET
LIPUT
CHEERLEADERS
HISTORIA
KUMPPANIT
PALAUTE
LINKIT
Fan Club Tapparan Jälkipelit
Osallistu keskusteluun!

Tappara ry

SM-Liiga

ETUSIVULLE

Ottelut

Tampere 28.2.2002:
Tappara - HPK 4-3 (1-0, 1-2, 2-1)

Viime hetken voittomaalilla takaisin sarjakärkeen

Tappara nousi takaisin SM-liigan kärkipaikalle kaadettuaan illan kärkikamppailussa HPK:n niukasti maalein 4-3. Tasaisen ottelun ratkaisijaksi nousi Jussi Tarvainen, joka osui ylivoimahyökkäyksen päätteeksi voittomaalin teossa vajaat kaksi ja puoli minuuttia ennen loppua. Tappara voitti kauden kaikki neljä keskinäistä kohtaamista, samoin kuin teki viime kaudellakin.

Vauhtia ottelussa oli paljon, mutta tasoltaan se ei noussut hirvittävän korkealle. Sen sijaan tunnetta ja erikoisia tilanteita ja tapahtumia riitti ihan yhden pelin tarpeiksi, joten sen myötä katsojat saivat nähtäväkseen paljon draamaa ja viihdettä.

Molemmat joukkueet osasivat nykyaikaisen puolustustaktiikan, jolla vastustajan hyökkäykset saadaan pidettyä kulmissa ja laidan vieressä. Pienet merkkausvirheet sitten avasivat välillä huimiakin maalipaikkoja. Sellaisten virheiden teossa kunnostautui varsinkin Tappara toisessa erässä, mutta HPK ei onnistunut karkaamaan. Ensimmäinen erä oli hiukan Tapparalle kallellaan, ei kylläkään niin selkeästi kuin erän torjuntalukemista voisi päätellä. Kolmannessa mentiin tasaisesti ja ratkaisu olisi voinut tulla kumpaan päätyyn tahansa.

HPK iski kaikki maalinsa ylivoimalla. Tappara taas ei saanut ylivoimapeliään onnistumaan millään, mutta teki sen sijaan maaleja niin viidellä viittä vastaan, alivoimalla kuin neljällä neljääkin vastaan.

Illan tuomarikaksikko salli melko rajun mailankäytön. Molemmat joukkueet keräsivät yhdeksän kahden minuutin rangaistusta, mutta mailapelistä olisi voinut molemmille viheltää enemmänkin. Pitää painottaa, että molemmille, sillä ainakin toisen joukkueen valmentaja näki tänään vain vastustajan rikkoneen, mikä ei alkuunkaan pidä paikkaansa.

Ensimmäinen erä oli kokonaisuutena Tapparan, mutta vaarallisimmat mylläkät loi silti HPK:n ykkösketju Miettinen - Perrin - Somervuori. Tappara ei saanut vikkelästi liikkuvia ukkoja kuriin oikein millään, mutta eivät myöskään vikkelästi liikkuneet ukkelitkaan saaneet kiekkoa maaliin. Lähimmäksi pääsi Somervuori ohjauksellaan tolppaan. Tappara vyörytti hyökkäyksiään tasaisemmalla materiaalilla, mutta sillekin Mika Pietilän ohittaminen tuotti ongelmia.

Maalintekoon tarvittiinkin sitten rutosti onnea, kun Jani Hassisen luistin osui sopivassa kulmassa pakista kimmonneeseen kiekkoon ja ponnautti sen verkkoon. Ensisilmäyksellä aika lailla potkultakin näyttänyt ohjaus hyväksyttiin pitkän videotarkistuksen jälkeen maaliksi. Tilannetta edelsi Janne Ojasen pitkä kuljetus oman maalin takaa HPK:n maalille saakka. Syöttö ei tällä kertaa napsahtanut ihan lapaan, mutta kaikki hyväksytyt maalit lasketaan.

Pian maalin jälkeen Tappara pääsi pelaamaan viidellä kolmea vastaan ja loi hurjan mylläkän. Tuhannen taalan maalipaikkoja oli ainakin neljä, mutta tolpalta toiselle singahdellut Pietilä selviytyi kuin ihmeen kaupalla, vaikka kiekko meni välillä miehen takaa tolpan ohi ja välillä pyöri muuten vain maaliviivalla.

Toisessa erässä nähtiin erikoistilannemaaleja. Ensin Kerhon Erkki Rajamäki tasoitti pelin rystynostollaan aivan maalin yläkulmaan.

Osuman jälkeen nähtiin hauska episodi Tom Draperin pudotettua mailansa. Ensin Mikko Luoma ojensi oman pelivälineensä molarilleen ja haki sitten Draperin leveän maalivahdin mailan, mutta ei ehtinyt ojentaa sitä veskarilleen ennen kuin joutui puuttumaan sen kanssa itse peliin. Kaiken huipentumana Luoma vielä tunki käsissään olleen ison mailan kunnon kahva-asentoon vastustajan vartaloon, joten vitsejä Tapparan kahvaamisesta vääntäville oli tarjolla kunnon materiaalia. Pelaajallehan tuo molarin maila on liian leveä, joten Luoma passitettiin jäähylle väärästä varusteesta.

Jäähyn aikana tehtiin kaksi osumaa. Ensin Marko Mäkinen haistoi hienosti Pasi Puistolan purkukiekon ja pääsi karkaamaan alivoimalla laukaisupaikkaan. Tarkka veto upposi kuitenkin vähän halvan näköisesti Pietilän taakse. Pian johtomaalin jälkeen saman alivoiman aikana Tappara sortui liikaan hyökkäävyyteen. Kolme miestä oli jo lähdössä vastaiskuun kiekon ollessa Tuukka Mäntylällä, mutta HPK:n Teemu Aalto saikin lyötyä sen pois ennen purkukiekkoa. Kiekko Antti Miettiselle, joka pääsi helposti lähelle hassuttamaan Draperin.

Toisen erän lopussa Tappara jäähyili lisää ja HPK pääsi aloittamaan päätöserän yli minuutin kestävällä kahden miehen ylivoimalla. Se ei tarvinnut maalin tekemiseen kuin 19 sekuntia. Teemu Aalto laukoi siniviivalta helposti Draperin längistä HPK:n ensimmäisen kerran johtoon. Laukaus oli toki hurjan kova ja lähti suoraan syötöstä, mutta tällä tasolla maalivahtien pitäisi kuitenkin napsia maskittomat siniviivalaukaukset.

Tappara pääsi nopeasti tasoihin ottelun toisella tuurimaalillaan. Nyt sekä plus- että miinuspuolella paljon näkynyt Pasi Puistola vain roiskaisi kiekon maalia kohti. Pietilä ei ilmeisesti alunperinkään nähnyt koko kiekon tuloa ja kaiken huipuksi se osui vielä Roman Meluziniin ja kimposi maaliin.

Ottelun loppuminuuteilla Puistola hankki jo ottelun kolmannen jäähynsä tarjoten vierasjoukkueelle ratkaisuiskun paikkaa. Se paikka jäi kuitenkin tulematta, kun HPK ei tuomareiden mielestä marssittanut pelaajiaan jäälle tarpeeksi rivakasti. Kun joukkue vielä yritti aikalisää siihen väliin, niin vastauksena olikin vain joukkuerangaistus pelin viivyttämisestä. Sen jäähyn jälkeen samalla katkolla muuten aikalisän ottaminenkin onnistui. Joka tapauksessa viime hetkien ylivoima hupeni tasavajaalla pelaamiseen.

Ja Tappara osasi sen homman tällä kertaa paremmin. Tuukka Mäntylä katkaisi HPK:n orastavan ylivoimahyökkäyksen ja lähetti saman tien Janne Ojasen ja Jussi Tarvaisen 2-1 -hyökkäykseen. Ojanen odotti ja odotti, mutta kun ajoitus on kohdallaan ja lättysyöttö putoaa siihen mihin pitääkin, niin Tarvainen pääsi napauttamaan kiekon ohi Pietilän.

Hetkeä myöhemmin Tappara karkasi uuteen vastaavaan tilanteeseen, mutta Janne Grönvallin suora laukaus ei onnistunut ja tuonut pelille lopullista niittiä.

HPK haki tasoitusta vielä kuudella kenttäpelaajalla ilman maalivahtia, mutta aika ei riittänyt, joten pisteet jäivät taas Tapparalle.

Kotijoukkueen voitosta huolimatta pelin parhaat pelaajat löytyivät silti vierasjoukkueesta. Antti Miettinen osaa mailankäytön niin kiekon kanssa kuin ilmankin ja kultakypärä sai hyvää taustatukea ketjukavereiltaan Perriniltä ja Somervuorelta. Puolustajista Teemu Aalto keräsi 1+1 tehopistettä, mutta kentän paras pakki oli silti Marko Tuulola.

Tappara ei vieläkään pystynyt lähellekään parastaan. Alussa se luisteli rivakasti ja näytti jo vanhalta tutulta kirvesrintaporukalta, mutta pikkuhiljaa pelin vanhetessa liikkuminen loppui ja pieni seisoskelu alkoi. Vastineena tähän Tapparan valmennusjohto pisti ketjuja hieman uuteen uskoon kolmanteen erään, mikä auttoikin. Marko Mäkinen sai komennuksen nelosesta Barkovin kakkosketjuun, joka ei kahdessa ensimmäisessä erässä saanut mitään aikaan. Tehollisesti näkyvimmät olivat kaksi syöttöpinnaa mieheen keränneet Janne Ojanen, Tuukka Mäntylä ja Pasi Puistola.

HPK on yksi sarjan kärkijoukkueista, mutta Tappara on onnistunut voittamaan sen kaikissa kohtaamisissa. Viimeksi Tappara teki sen nappisuorituksella, mutta tänään taas kirvesrintojen vire ei ollut paras mahdollinen. Siitä huolimatta tuloksena oli voitto, mitä ei oikein millään voi pitää ainakaan huonona merkkinä. Rutiinitason korkeus tulee jatkossakin näyttelemään isoa osaa menestyksessä heikkoina hetkinä.

Korkeaa rutiinitasoa tarvittaneen myös lauantaina, jolloin Tapparan vieraaksi Hakametsään saapuu Ässät.

Tero Aalto

      

Jussi Tarvainen (vasemmalla) päätti pisteettömän kautensa tärkeällä hetkellä. Pasi Puistola kunnostautui hyvässä ja pahassa: kaksi syöttöpistettä ja kolme jäähyä.


OTTELUN TILASTOT:

1. erä
15.00 1-0 Jani Hassinen 21 (Janne Ojanen, Tuukka Mäntylä)

2. erä:
25.47 1-1 Erkki Rajamäki (Pasi Määttänen, Zdenek Nedved) yv
28.24 2-1 Marko Mäkinen 10 (Pasi Puistola) av
29.10 2-2 Antti Miettinen (Teemu Aalto) yv

3. erä:
40.19 2-3 Aalto (Marko Tuulola, Eric Perrin) yv2
42.49 3-3 Roman Meluzin 4 (Puistola, Esa Pirnes)
57.39 4-3 Jussi Tarvainen 20 (J.Ojanen, Mäntylä) tv

Jäähyt:
Tappara 9 x 2 min.
(Tarvainen, 3xPuistola, Pirnes, Luoma, Välivaara, Kuki, Grönvall)
HPK 9 x 2 min.

Maalivahdit:
Thomas Draper, Tappara 4+8+8=20 (.870)
Mika Pietilä, HPK 14+7+3=24 (.857), pois 59.34-60.00

Erotuomarit: Kari Aarvala - Markku Kruus

Yleisöä: 6443

Palkitut:
Fair Play: J.Ojanen, Tappara
Expert: J.Ojanen, Tappara
*** Tarvainen, Tappara
** Miettinen, HPK
* Puistola, Tappara

Tapparan kokoonpano:
Tarvainen - J.Ojanen - Hassinen, Välivaara - Luoma
M.Ojanen - Barkov - Meluzin, Grönvall - Mäntylä
Alanen - Pirnes - Venäläinen, Saravo - Puistola
Reijonen - Kuki - Mäkinen
(Laitinen, Pukka)

Kolmannessa erässä:
Tarvainen - J.Ojanen - Hassinen
M.Ojanen - Barkov - Mäkinen
Alanen - Pirnes - Meluzin
Reijonen - Kuki - Venäläinen

 

Etusivu | Uutiset | Kokoonpano | Fanituotteet | Yritystuotteet | Liput, Kausikortit | Cheerleaders | Hallinto, historia | Kumppanit | Palaute | Linkit | Fan Club

Copyright: Tappara 2000 | WebDesign: SL-Mediat Oy / WebConNet