Espoo 11.2.2003
Blues - Tappara        1-1 (0-1, 1-0, 0-0)

Espoosta tuomisena yksi piste

Espoon LänsiAuto Areenalla pelattiin vauhdikas ja tunteikas SM-liigakamppailu, jossa panosta riitti pudotuspeliasetelmien hakemisessa. Maaleja syntyi vain kaksi, mutta tilanteita riitti kummassakin päässä ja molemmat maalivahdit pääsivät loistamaan. Blues ja Tappara tasasivat tiukan kamppailun jälkeen pisteet lukemin 1-1.

Ottelun puheenaiheeksi nousi kampitus, jossa Bluesin Cory Murphy kaatoi ohi viilettävän Janne Ojasen rumalla tahallisella jalkakampilla. Keskialueella paikalleen jähmettynyt Murphy ojensi jalkansa vauhdilla ohi menevän Ojasen eteen ja tämä loukkasi jalkaansa törmätessään siihen. Tällä kerralla oli onni onnettomuudessa, ettei Ojaselle käynyt pahemmin, vaan hän pystyi jatkamaan peliä vielä samassa erässä, kun jalka oli ensin käyty tutkimassa pukuhuoneen puolella. Murphy sai tilanteesta ansaitusti viiden minuutin käytösrangaistuksen ja suihkukomennuksen. Murphynkin onni onnettomuudessa oli, ettei Ojanen itseään pahemmin loukannut, sillä muutoin edessä olisi ollut pelikielto.

Murphyn jäähy ja sitä seuranneet tapahtumat olivat myös eräänlainen pelin käännekohta. Tappara sai viiden minuutin ylivoimapelin, mutta ei kyennyt hyödyntämään sitä. Ei, vaikka se pääsi pelaamaan jäähyn viimeiset puoli minuuttia kahden miehen ylivoimaa ja jatkamaan vitosenkin päätyttyä vielä lisää ylivoimaa, kun Tero Määttä oli ottanut kaksiminuuttisen. Blues tappoi pitkän alivoimansa loppujen lopuksi melko helposti ja sai siitä hyvin virtaa loppupeliin.

Myös Janne Ojasen paluu jäälle toi peliin lisää tunnelmaa, kun yleensä varsin vaitonainen espoolaisyleisö innostui viheltämään Tappara-kapteenille aina tämän ollessa jäällä. Kotiyleisön mielestä Blues kärsi vääryyttä, kun Murphy sai peräti viiden minuutin rangaistuksen, vaikkei edes onnistunut telomaan Ojasta loppupelistä pois.

Avauserässä Ojanen syötti Tapparan avausmaalin erän viimeisellä minuutilla. Blues pelasi alivoimaa ja luuli jo saavansa kiekon keskialueelle, mutta Ojanen taisteli sen vielä itselleen siniviivalla ja sai törkättyä sen yhdelläkin kädellä puolustuksen taakse unohtuneelle Esa Pirnekselle, joka nosti kiekon tyylikkäästi rystyltä ylös ohi Blues-vahti Jarmo Myllyksen.

Erän ensimmäiset minuutit olivat olleet vieraiden hallintaa, mutta sen puolivälin jälkeen ote kääntyi parin Tappara-jäähyn myötä. Bluesin pakkopelin aikana taas Tappara-maalivahti Pasi Kuivalainen oli mies paikallaan.

Kuivalainen loisti myös toisen erän ensimmäisellä minuutilla, kun kotijoukkueelle syntyi kaksi täysin avointa maalipaikkaa aivan maalin eteen. SM-liigaennätyspeliään pelannut Kuivalainen peitti kuitenkin molemmat laukaukset. Kuivalaisella on nyt koossa 510 pelattua ottelua, jolla hän sivuaa Jukka Tammen ennätystä. Aiemminhan "Paffa" teki jo ennätyksen maalivahtien kokonaisottelumäärässä, johon lasketaan mukaan myös luukkumiesvuorot.

Bluesin tasoitus tuli toisen erän lopulla. Tapparan epäonnistunut purkuyritys katkesi siniviivalla Juha Gustafssoniin, joka lähetti korkean laukauksen kohti maalia. Maalilla huitomassa oli Markku Hurme, joka Kuivalaisen näpeille osuessaan osui kiekkoonkin sen verran, että sai syntyneen osuman nimiinsä.

Kolmas erä oli tasaista peliä, jossa ei kuitenkaan pyritty vain puolustamaan vaan tilanteita syntyi molempiin päätyihin. Ihan kaikkein varmimmat maalipaikat olivat kuitenkin vähissä molempien joukkueiden hyvän puolustuspelin ansiosta, mutta huikeitakin tilanteita riitti silti. Tasan kaksi minuuttia ennen loppua Tappara sai vielä jäähyn karkeasta väärästä vaihdostaan ja Blues sai mahdollisuutensa. Se ei pystynyt sitä kuitenkaan käyttämään, kun Kuivalainen venyi kahdesti pahojen kutien tielle.

Jatkoajan lopussa oli vielä Tapparan vuoro päästä kokeilemaan ylivoimaa. Se otti vielä maalivahtinsa pois, niin kuin keskeneräisiksi jääneet jatkoaikasäännöt lähes pakottavat valmentajat tekemään, mutta ei saanut kovinkaan vaarallisia paikkoja aikaiseksi. Jarmo Myllys esti Janne Ojasta nousemasta kotiyleisön kaikkien aikojen epäsuosikiksi poimimalla tämän laukauksen alakulmasta.

Hyvin vauhdikas ja omalla tavallaan raisu ottelu ei hemmotellut katsojia huikeilla yksilösuorituksilla tai kauniilla sommitelmilla, mutta viihdettä ja jännitystä se tarjosi kuin tulevien playoffien ennakkonäytöksenä.

Kentän parhaat miehet olivatkin jo aiemmin mainitut maalivahdit, joista Kuivalainen joutui määrällisesti työllistetymmäksi. Myllys pääsi vahvaan vetoon varsinkin toisessa erässä, kun hän omalla jälkipelituuppimisellaan sai itsensä psyykattua kuumaksi. Se toi tilille 10-minuutin käytösrangaistuksenkin, mutta teki sähikäisestä myös ohittamattoman torjujan.

Erikoistarkkailussa olevat Tapparan uudet miehet Jiri Marušak ja Lasse Jämsen olivat tänään varsin keskinkertaisia. Jämsen raatoi ja yritti, mutta ei saanut mitään tehokasta aikaiseksi. Työmiehiä kirvesrinnoilla jo on, maalintekijöitä kaivattaisiin. Tänään Jämsenille järjestyi muutama hyvä laukaisupaikka, mutta selvä yliyrittäminen teki jokaisesta laukauksesta jäykän ja huonon. Marušak puolestaan pelasi kovin varovaisen oloisesti eikä tehnyt peliä eteenpäin niin hyvin kuin ensimmäisessä ottelussaan. Myös muutama epäonnistunut purkukiekko nähtiin, ja yhdestä niistä syntyi Bluesin maali.

Uudet miehet kuitenkin varmasti löytävät joukkueen juonen paremmin, kun alle saadaan lisää pelejä. Nyt on melko hyvä opetellakin, sillä Tapparalla joukkueena kulkee hyvin. Viimeisestä kymmenestä ottelusta joukkue on hävinnyt vain yhden.

Espoossa voittokin olisi ollut otettavissa, mutta sen esti Tapparan vaatimaton ylivoimapeli. Vahvalta kotijoukkueelta pisteen nappaaminen vieraissa on kuitenkin hyvä saavutus.

Seuraavaksi kirvesrintojen kaatamista saapuu Hakametsään yrittämään HIFK. Ottelu pelataan torstaina.

Tero Aalto

      

Esa Pirnes (vasemmalla) nousi osumallaan joukkueen maalipörssin kärkeen. Pasi Kuivalainen puolestaan teki liigaennätyksen erinomaisella esityksellä.


OTTELUN TILASTOT:

1. erä
19.04 0-1 Esa Pirnes 17 (Janne Ojanen) yv

2. erä:
37.02 1-1 Markku Hurme (Juha Gustafsson)

3. erä:
Maaliton

Jatkoaika:
Maaliton

Jäähyt:
Blues 5 x 2 min. + Cory Murphy 5+20 min. + Jarmo Myllys 10 min. + Marko Tuomainen 10 min.
Tappara 4 x 2 min.
(Kuki, Koskenkorva, Luoma, joukk.rang.)

Maalivahdit:
Jarmo Myllys, Blues 6+15+9+2=32 (.970)
Pasi Kuivalainen, Tappara 12+13+12+2=39 (.975), pois 64.21-65.00

Erotuomari: Jyri Rönn

Yleisöä: 4621

Palkitut:
Fair Play: Jan Caloun, Blues
Expert: Myllys, Blues
Myllys, Blues
Kuivalainen, Tappara
Hurme, Blues

Tapparan kokoonpano:
M.Ojanen - Barkov - Tarvainen, Grönvall - Marušak
Alanen - J.Ojanen - Jämsen, Puistola - Luoma
Uhlbäck - Pirnes - Bissett, Saravo - Mäntylä
Koskenkorva - Kuki - Mäkinen, (kiertävä) - Kangasniemi
(Venäläinen)

Venäläinen kolmannessa erässä Koskenkorvan paikalle.