Oulu 6.4.2003
Kärpät - Tappara 3-4 (1-0, 2-3, 0-0) ja.
Tappara on Suomen mestari!
15 vuoden tauon jälkeen: Tappara on jälleen mestari! Mestaruus varmistui Oulussa, kun Tappara
kampesi ennätyspitkän jatkoajan jälkeen voiton lukemin
Kaksi erää Tappara hallitsi peliä hurjasti. Avauserässä maalinteko oli kuitenkin erittäin
vaikeaa ennen kaikkea Kärppä-maalivahti Niklas Bäckströmin loistotorjuntojen takia.
Tappara hukkasi mm. kolme peräkkäistä ylivoimapeliä. Kärppien paikat ottelun alussa syntyivät
ainoastaan Tappara-pelaajien karkeista henkilökohtaisista kompuroinneista tai muista virheistä.
Ajatus ei ilmeisesti koko ajan pysynyt täysin koossa vaan karkaili jo liian pitkälle. Erän
lopussa Kärpät sitten sai ensimmäisen ylivoimansa ja näytti Tapparalle maalinteon mallia
toimittamalla kiekon Mika Lehdon taakse jo seitsemän sekunnin ylivoimapelin jälkeen.
Toisessa erässä sitten sattui ja tapahtui. Erässä nähtiin peräti viisi maalia, joista ensimmäinen
puhututtaa pitkään. Pitkän pitkän videotarkistelun ja neuvottelun jälkeen erotuomari Jyri
Rönn päätti hyväksyä Tapparan epäselvän tilanteen maaliksi, vaikka maalin syntymiselle ei
löytynyt tukea oikein videoltakaan. Tämän toimittajantapaisen näkemys asiasta on seuraava: Esa
Pirnes laukoi kohti maalia, Bäckström sai kiekon haalittua alleen ennen kuin se ylitti maaliviivan
ja tässä vaiheessa ilmeisesti soi pillikin. Jaakko Uhlbäck vatkasi kaatuessaan vielä mailaansa
maalivahdin suojissa ja kun ruuhka vihdoin purkautui, kiekko olikin juuri ja juuri maalin sisällä.
Monen tapparalaisenkin näkökulman mukaan maalia ei koskaan syntynyt, vaan kiekko ylitti maaliviivan
reilusti pelin katkaisemisen jälkeen. Osuma kuitenkin hyväksyttiin ja merkittiin Esa Pirneksen
tilille.
Hetkeä myöhemmin Tapparan pelatessa ylivoimaa Mikko Luoma laukoi puolustajan mailan ja Lasse
Jämsenin selän kautta kiekon maaliin. Osuma merkittiin Jämsenille ja jostakin kummallisesta syystä
Luoma jätettiin kokonaan ilman pistettä.
Tapparan johto ei kestänyt kuitenkaan kauaa, vaan jo kahden minuutin kuluttua johdossa oli taas Kärpät.
Henrik Juntunen päätti ensin Lasse Kukkosen upean syötön komeaksi osumaksi, ja hetkeä
myöhemmin Andrei Potaitshuk hyödynsi Mikko Luoman epäonnistuneen avauksen.
Tappara tuli vielä kuitenkin tasoihin, kun Marko Mäkinen punnersi maalin edestä perinteisen
finaalimaalinsa.
Kolmannessa erässä ja kahdessa ensimmäisessä jatkoerässä nähtiin paljon huikeita maalipaikkoja, mutta
molemmissa päädyissä maalivahdit venyivät välillä uskomattomiin suorituksiin. Koko ottelun ajan paljon
työllistetympi oli Kärppien Bäckström. Vain kolmannessa erässä ja toisessa jatkoerässä Kärpät oli
maalilaukauksissa niskan päällä.
Ilkeitä hetkiä nähtiin pari kertaa muutenkin kuin maalipaikkojen merkeissä. Arto Kuki taklasi
Drew Bannisteriä ja sai 2+10 minuuttia päähän kohdistuneesta taklauksesta. Mikko Luoma
puolestaan heittäytyi laukauksen eteen ja sai kiekon kasvoihinsa. Paljon myöhemmin Luoma nousi kotimatkalle
bussiin kultamitali kaulassaan kasvot pahasti mustuneina ja turvonneina.
Ottelun ratkaisu syntyi kolmannen jatkoerän alussa. Jaakko Uhlbäck syötti kulmasta Esa Pirnekselle, joka
laukoi suoraan Bäckströmin torjunnan kautta kiekon verkkoon päättäen hetkessä koko kotimaisen kiekkokauden.
Sen jälkeen edessä oli paljon rajua juhlintaa niin kentällä, katsomossa kuin hallin ulkopuolellakin. Siitä
kaikesta on mahdotonta kertoa. Se olisi kunkin pitänyt itse olla kokemassa.
Tapparan mestaruus toi mukanaan tukun playoff-ennätyksiä. Koskaan aiemmin runkosarjan viidenneltä sijalta
ei olla noustu mestariksi. Mestaruutta ei myöskään koskaan ole vienyt joukkue, joka on joutunut aloittamaan
jokaisen sarjan vieraskentällä. Eikä mestaruutta myöskään koskaan aiemmin ole voitettu suoraan kolmella
voitolla ilman kotietua. Jatkoaika oli siis myös finaalien kaikkien aikojen pisin.
Tappara oli Joukkue isolla jiillä, mutta jos pikaisesti pitää etsiä joukosta yksilösankareita, niin kaksi
nimeä nousee esiin. Mika Lehto pelasi aivan huikeat pudotuspelit ja oli ottelusta toiseen se tukipilari,
jonka varaan kirvesrintojen oli helppo rakentaa puolustuspelinsä. Ja jos yksi pelaaja tekee neljässä
viimeisessä playoff-ottelussa, ratkaisevassa välierässä ja kaikissa kolmessa finaalissa, sen ratkaisevan
maalin, niin kyseessähän on todellinen sankari. Se sankari on Esa Pirnes, joka laukoi pelkästään finaaleissa
kaksi voittomaalia jatkoajoilla.
Se on siinä! huutaisi tähän selostajasuuruus.
Tero Aalto

Esa Pirnes (vasemmalla) taas sankarina. Marko Mäkinenkin maalasi.
OTTELUN TILASTOT:
1. erä
2. erä:
3. erä:
Jatkoaika:
Jäähyt:
Maalivahdit:
Erotuomari: Jyri Rönn
Yleisöä: 7600
Palkitut:
Tapparan kokoonpano:
17.18 1-0 Lasse Kukkonen (Mikko Myllykoski, Jari Viuhkola) yv
22.23 1-1 Esa Pirnes 4
24.46 1-2 Lasse Jämsen 2 (Pirnes 9) yv
25.34 2-2 Henrik Juntunen (Kukkonen, Brett Lievers)
26.39 3-2 Andrei Potaitshuk
31.56 3-3 Marko Mäkinen 3 (Pekka Saravo 2)
Maaliton
103.39 3-4 Pirnes 5 (Jaakko Uhlbäck 2)
Kärpät 6 x 2 min.
Tappara 8 x 2 min. + Arto Kuki 10 min.
Niklas Bäckström, Kärpät 14+12+7+8+8+0=49 (.925)
Mika Lehto, Tappara 3+3+10+4+11+3=34 (.919)
Fair Play: Juntunen, Kärpät
Expert: Pirnes, Tappara
Pirnes, Tappara
Kukkonen, Kärpät
Mäkinen, Tappara
M.Ojanen - Barkov - Tarvainen, Grönvall - Marušak
Uhlbäck - Pirnes - Bissett, Puistola - Luoma
Alanen - J.Ojanen - Jämsen, Saravo - Mäntylä
Koskenkorva - Kuki - Mäkinen
(Venäläinen, Hämäläinen)