Tampere 30.1.2004
Tappara - HIFK       3-2 (0-0, 1-2, 1-0) ja.

Tapparalle tärkeät pisteet jatkoaikavoitolla

Tappara nappasi tuikitärkeät kaksi pistettä kotiottelustaan HIFK:ta vastaan. Kahden erän jälkeen tappiolla olleet kirvesrinnat nousivat päätöserässä tasoihin ja iskivät voittomaalin jatkoajalla. Jatkoaikaosuman ohjasi maalin edestä kovaluinen laitahyökkääjä Marko Mäkinen.

Voittomaali syntyi käytännössä kahden miehen ylivoimalla, vaikka Roman Vopatin jatkoajan alussa saama HIFK:n ensimmäinen jäähy ehti jo kellossa päättyä. Jäälle Vopat ei ehtinyt. Kovaotteinen tshekki sai jäähynsä maalivahti Mika Lehdon taklaamisesta, kun jatkoaikaa oli käyty vain 20 sekuntia. Heti 10 sekuntia myöhemmin Jere Karalahti liittyi seuraksi jäähyaitioon otettuaan kiekon käteensä ja viskattuaan sen Tapparan päätyyn.

Tappara sai siis lähes täydet kaksi minuuttia kahden miehen ylivoimalla. Jäähyjen aluksi IFK:n Kimmo Kuhta kuitenkin jopa pelotteli karkaamalla puolittain karkuun vieraiden pelatessa kolmella! Lehto kuitenkin torjui. Tehottomalta ja vaarattomalta näyttänyt Tappara-ylivoima päättyi lopulta onnellisesti, kun Marko Mäkinen ohjasi maalin edestä Aleksander Barkovin laukauksen ohi HIFK-maalissa pelanneen Jan Lundellin.

Kaksi pistettä tulevat todella tarpeeseen Tapparan kisatessa pääsystä kuuden parhaan joukkoon. IFK:llekin yksi piste saattaa olla vielä todella arvokas.

Vieraille oli kuitenkin tarjolla enemmänkin. IFK:lla oli jo avauserässä ollut mahdollisuudet karata Tapparan pelatessa melkein puolet erästä alivoimalla. Yhdeksän ylivoimaminuuttinsa aikana IFK sai kuitenkin oikeastaan vain yhden huippuvaarallisen paikan heti ensimmäisen ylivoimansa alussa, mutta SM-liigan paras maalintekijä Kuhta suti rystyltä kiekon täysin tyhjän maalin ohi.

Tappara kärsi erässä viiden minuutin alivoimankin, kun Petri Kontiola ajettiin suihkuun Kim Hirschovitsin kasvot avanneesta korkeasta mailasta. Kontiola löi mailallaan varsin matalalle, mutta molempien epäonneksi hänen mailansa nousi Hirschovitsin mailan varresta ja nousi aina hifkiläisen naamaan saakka. Hirschovits pystyi kuitenkin toisessa erässä jatkamaan ottelua, vaikka verinen pelipaita kesken kaiken menikin vaihtoon.

Kirvesrinnoilla ei avauserässä maalipaikkoja saati hyökkäyksiä ollut. Joukkueen alivoimapeli oli kuitenkin suorastaan loisteliasta, eikä vieraiden pistepörssin kärjessä häärivä ykkösnyrkkikään saanut maalitiliään auki.

Maalinteko aloitettiin toisen erän alussa ja siihen astisten tapausten vastaisesti osumasta vastasikin kotijoukkue Tappara. Sami Venäläinen toi kiekon kulmasta viivalle Pekka Saravolle, jonka laukauksen Mike Stapleton ohjasi Lundellin suojien alta juuri ja juuri maaliviivan yli.

Toisessa erässä Tappara oli paljon paremmin pelissä mukana ja ottelua käytiinkin enimmäkseen kaukalon samassa päädyssä kuin ensimmäisessäkin erässä. Nyt painostavana osapuolena siis Tappara.

Arto Kukin pelin 32. minuutilla saaman kampitusjäähyn jälkeen homma kääntyi uudelleen. Tappara tappoi tämänkin alivoiman ja oli vähällä tehdä upean alivoimamaalinkin, mutta Johannes Alanen hukkasi Dale Clarken syöttämän avopaikan. Puolisen minuuttia jäähyn jälkeen IFK tasoitti. Joonas Vihko tarjoili makean syötön maalin takaa, ja Arttu Luttinen laukoi suoraan syötöstä Lehdon suojusten välistä.

Maali sekoitti Tapparaa entisestään ja peli pysyi tiiviisti Lehdon maalin ympärillä. Pari minuuttia edellisestä osumasta ja Vihko siirsi vieraat johtoon. Nopea laituri itse alusti tilanteen syötöllään siniviivaan, josta Hannu Pikkaraisen kova laukaus tuli Luttisen ohjaamana Lehdon torjunnan läpi ja Vihko itse oli paikalla siirtämässä kiekon helposti verkkoon.

Kolmanteen erään Tappara tiivisti miehistöään, joka oli muutenkin käymässä vähiin. Pasi Petriläinen ei pukenut ollenkaan jääkiekkoa tärkeämpien asioiden takia, ja pakeista Juha Gustafsson jätti pelin jo avauserässä loukkaantumisen takia. Kontiola oli jo suihkussa ja kaksi edellistä ottelua nilkkavamman vuoksi huilannut Stefan Öhman joutui myös jättämään leikin kesken.

Puolustuksessa nuoret Anssi Salmela ja Ville Mäntymaa selvisivät kasvaneesta roolistaan oikein mainiosti. Hyökkäykseen Tappara rakensi kolme ketjua nostamalla Marko Ojasen Barkovin ja Petri Variksen rinnalle ja laittamalla Johannes Alasen Arto Kukin ketjuun Kimmo Koskenkorvan tilalle.

Tapparan tasoitusmaali syntyi melkein ylivoimalla. Pasi Saarisen jäähy oli päättynyt vain pari sekuntia aiemmin, kun Petri Varis pääsi purjehtimaan kulmasta maalille ja ohitti Lundellin jäätä pitkin.

Melkein heti sen perään kirvesrintojen johtomaali oli lähellä, kun Anssi Salmela teki vastaavanlaisen nousun kuin Varis hetkeä aiemmin, Lundell torjui ja ehti upeasti vielä Pekka Saravon reboundiinkin.

Tasatilanteessa lähdettiin sitten jatkoajalle, joka päättyi ajassa 2.20 Mäkisen kauden seitsemänteen osumaan. Mäkinen on rokottanut IFK:ta aiemminkin jatkoaikaosumalla, silloin Helsingissä. Voitto oli Tapparalle toinen jatkoaikavoitto kolmessa viime ottelussa. Näitä ennen kirvesrinnat eivät olleet voittaneet yhtäkään jatkoaikaa seitsemästä yrityksestä.

Aleksander Barkov keräsi ottelussa kaksi syöttöpistettä. Pisteet olivat veteraanisentterille ensimmäiset sitten joulukuun 13. päivän Kärpät-ottelun. Väliin mahtui 14 pisteetöntä ottelua. Petri Variskin tykkää kurittaa IFK:ta. Maali oli Varikselle neljäs kauden neljässä ottelussa kissapaitoja vastaan.

IFK:n tehokkaimmat olivat 1+1 mieheen keränneet Arttu Luttinen ja Joonas Vihko. Viimeksi helsinkiläisten ykkösketju Kuhdan, Brett Harkinsin ja Timo Pärssisen voimin iski Tapparan verkkoon viisi osumaa, mutta tänään herrat pysyivät kurissa. Pärssinen aloitti pelin eri ketjussa kun muu kaksikko, mutta siirtyi myöhemmin tutulle paikalleen muutenkin kuin vain ylivoimissa.

Molemmat maalivahdit pelasivat erittäin hyvin. Lehto veti kaksinkamppailussa pidemmän korren ja oli molareista selvästi työllistetympikin.

Tappara aloitti tästä nyt parin viikon maaottelutauon. Seuraavan kerran kirvesrinnat nähdään tosimielessä kaukalossa helmikuun 12. päivä, jolloin se kohtaa kotiottelussa JYPin.

Tero Aalto

      

Marko Mäkinen (vasemmalla) ohjasi Tapparalle jatkoaikavoiton. Sasha Barkov katkaisi 14 ottelun mittaisen pisteettömän putkensa.


OTTELUN TILASTOT:

1. erä
Maaliton

2. erä:
21.02 1-0 Mike Stapleton 3 (Pekka Saravo, Sami Venäläinen)
34.07 1-1 Arttu Luttinen (Joonas Vihko, Kim Hirschovits)
35.58 1-2 Vihko (Luttinen)

3. erä:
49.02 2-2 Petri Varis 9 (Aleksander Barkov)

Jatkoaika:
62.20 3-2 Marko Mäkinen 7 (Barkov, Arto Kuki) yv

Jäähyt:
Tappara 4 x 2 min. ja Petri Kontiola 5+20 min.
(joukk.rang., Pyymäki, Kuki, Mäntymaa)
HIFK 5 x 2 min.

Maalivahdit:
Mika Lehto, Tappara 14+12+6+2=34 (.944)
Jan Lundell, HIFK 4+9+8+3=24 (.889)

Erotuomari: Jari Levonen

Yleisöä: 5683

Palkitut:
Pohjolan Vakuuttaja: Janne Ojanen, Tappara
Expert: Mäkinen, Tappara
Mäkinen, Tappara
Vihko, HIFK
Varis, Tappara

Tapparan kokoonpano:
M.Ojanen - Öhman - Alanen, Gustafsson - Puistola
Stapleton - J.Ojanen - Venäläinen, Saravo - Salmela
Kontiola - Barkov - Varis, Clarke - Kangasniemi
Koskenkorva - Kuki - Mäkinen, Mäntymaa - (kiertävä)
(Pyymäki)

Gustafsson loukkaantui ensimmäisessä erässä.
Kontiolan paikan otti Pyymäki.

Kolmannessa erässä:
Stapleton - J.Ojanen - Venäläinen, Mäntymaa - Puistola
M.Ojanen - Barkov - Varis, Saravo - Salmela
Alanen - Kuki - Mäkinen, Clarke - Kangasniemi