Hämeenlinna 14.2.2004
HPK - Tappara       5-3 (2-1, 2-0, 1-2)

HPK ylikäymätön este Tapparalle

Tapparalta jäi tämän kauden runkosarjassa HPK kaatamatta kokonaan. Kuusi kertaa joukkueet toisensa kohtasivat ja niistä kirvesrinnat saivat vain kaksi vaivaista tasapelipistettä. HPK voitti neljä matsia varsinaisella peliajalla ja yhden jatkoajalla. Tämäniltainen kuudes kohtaaminen kääntyi hämeenlinnalaisille lukemin 5-3.

Kuuma peli huipentui viimeisellä minuutilla ottelun jo ratkettua, kun Tony Virta oli päässyt iskemään illan toisen maalinsa tyhjään maaliin Tapparan hakiessa tasoitusta. Sen jälkeen sitten SM-liigan kaikkien aikojen jäähykuningas ja tietynlaista kansanosaa otteillaan viihdyttävä Toni Mäkiaho alkoi mätkiä Tapparan kanadalaispakki Dale Clarkea mutta saikin yllättävän kovan vastuksen. Vielä hetkeä myöhemmin HPK:n valmennusjohto usutti koko kolmannen erän viltissä istuneen kaksimetrisen Marko Toivosen jäälle tappelemaan. Tökkimisensä ja haastamisensa päätteeksi Toivonen löysi vastaansa sitten 171-senttisen Mike Stapletonin. Linjatuomarien väliintulo esti kuitenkin toisen nyrkkikoitoksen. Jostakin syystä homman päivänselvä aloittaja Toivonen päästettiin tilanteesta kaksi kertaa Stapletonia pienemmällä rangaistuksella. Homma sitten kruunattiin vielä HPK:n pelaaja-aition ja valmennusjohdon tyylittömällä huutelulla ja elehdinnällä Tapparan puolelle.

Luonnollisesti HPK:n valmennusjohto kiihkeässä lehdistötilaisuudessa kielsi antaneensa Toivoselle mitään tappelukäskyä. Viltissä istunutta kaveria ilmeisesti satuttiin vain tarvitsemaan kentällä juuri silloin ja luultavasti sattumalta Toivonen myös lähti välittömästi tappelua hakemaan. HPK-johdon mukaan myös Mäkiahon tappelun aloittaminen johtui Tapparan roikkumisesta ja mailalla arkaan paikkaan tökkimisestä. Tähän tapaukseen sinänsä puuttumatta Mäkiahon historia kyllä kertoo, että miehelle araksi paikaksi ja siis syyksi päällekarkauksiin riittää ihan vaikka sama pelikaukalo.

Ystävänpäivää ei siis Hämeenlinnassa tänään vietetty kovinkaan rakkaudellisissa merkeissä, mutta jääkiekkoa sentään myös pelattiin.

Tappara aloitti ottelun hyvin, mutta niin vain kaksi ensimmäistä maalia lähti kotijoukkueen mailoista. Osumilla oli väliä vain vaivaiset 14 sekuntia. Ensin Tappara hävisi aloituksen omassa päädyssään ja Vladimir Sicak pääsi laukomaan siitä suoraan ja tarkasti lukemiksi 1-0. Seuraavassa hetkessä taululla oli toinenkin osuma, kun Jukka Voutilainen pisti kiekon pussiin.

Myös Tappara pääsi maalitilastoihin vielä ensimmäisessä erässä, kun Sami Venäläinen laukoi kauden 14:nnen osumansa kirvesrintojen pelatessa ylivoimalla.

Ottelu näytti ratkeavan toisessa erässä HPK:n iskettyä kahdesti läpiajoista. Maaleista vastasivat Tuomas Eskelinen ja Tony Virta. Eskelinen pääsi karkuun suoraan jäähyaitiosta. Näitä tilanteita Tapparalle on viime aikoina sattunut luvattoman usein, että jäähyn loppuminen ja kaukaloon vapautuva mies vain unohdetaan.

Kahden erän jälkeiset lukemat 4-1 eivät kerro koko totuutta ottelusta. Peli oli paljon numeroita tasaisempaa, mutta ratkaiseva ero oli selvästi maalintekopaikkojen hyväksi käytössä.

Tappara kuitenkin tuli vielä mukaan taisteluun voitosta. Taistelun käynnistäjä oli kapteeni Janne Ojanen, jolta tällaista esimerkkiä on kaivattu useamminkin tällä kaudella mutta liian harvoin saatu. Nyt Ojanen iski kolmannen erän ensimmäisen noin kuuden minuutin aikana kaksi maalia, joista molemmat Mike Stapletonin syötöistä. Konkarikanadalainen oli syöttänyt myös Tapparan ensimmäisen maalin, eli alusti kirvesrintojen kaikki maalit. Vammoista kauden aikana kärsinyt Ojanen on selvästi päässyt jo vauhtiin. Alkukaudesta pistesaaliin kasvatus kävi hitaasti, mutta viimeisissä seitsemässä ottelussa on nyt syntynyt 3+5 pistettä.

Maalia lähemmäksi Tappara ei kuitenkaan päässyt. Noin minuutti ennen loppua tasoitusta lähdettiin hakemaan ilman maalivahtia, mutta Pekka Saravo kadotti kiekon ja Tony Virta iski lopullisen ratkaisun.

Sen jälkeen sitten haettiin ratkaisua enää muihin selvittämättömiin asioihin nyrkeillä, ja mitä luultavimmin siihen sitten puolestaan haetaan ratkaisua liigan kurinpitoelimen kautta.

Ainakin Dale Clarke on ottelurangaistuksensa myötä poissa vähintään seuraavasta ottelusta ja liittyy siis loukkaantuneiden Stefan Öhmanin, Aleksander Barkovin ja Kimmo Koskenkorvan seuraksi katsomon puolelle. Tänään kirvesrintojen kokoonpanossa oli jo peräti seitsemän tämän kauden tulokaspelaajaa. Uusimpana nimensä kokoonpanoihin kirjoitti A-junioreiden kapteeni Matti Hietakangas.

Tapparan paras osa oli sen ainoa viime aikoina vakiomiehityksessä pelaamaan päässyt ketju Venäläinen - Ojanen - Stapleton, joka värkkäsi joukkueen kaikki maalit. Janne Ojaselle siis kaksi maalia ja Mike Stapletonille kolme syöttöpistettä. Pasi Petriläinen palasi puolustuskalustoon henkilökohtaisen lomansa jälkeen ja oli joukkueen paras pakki.

Kerhon tehokkaimmat olivat kaksi pistettä mieheen tehneet Tony Virta (2+0) ja Jukka Voutilainen (1+1).

Tapparalle tappio tiesi jo käytännössä varmaa ulos jäämistä kuuden parhaan joukosta. Vauhtia playoffeihin on siis haettava playoff-karsintojen kautta. Laskennallisesti mahdollisuuksia kenties vielä voisi olla, mutta siihen tarvittaisiin jo liikaa oikeaan osuvia muuttujia. Seuraavan kerran Tappara yrittää hakea voittoa tiistaina kotihallissaan, jonne vieraaksi saapuu liigaa johtava TPS.

Tero Aalto

      

Janne Ojanen (vasemmalla) teki kaksi maalia. Mike Stapleton syötti Tapparan kaikki maalit ja lensi lopussa suihkuun.


OTTELUN TILASTOT:

1. erä
07.57 1-0 Vladimir Sicak (Jukka Voutilainen, Toni Mäkiaho)
08.11 2-0 Voutilainen (Marko Tuulola)
12.43 2-1 Sami Venäläinen 14 (Mike Stapleton) yv

2. erä:
23.10 3-1 Tuomas Eskelinen
36.30 4-1 Tony Virta (Jani Keinänen)

3. erä:
41.09 4-2 Janne Ojanen 6 (Stapleton)
46.13 4-3 J.Ojanen 7 (Stapleton)
59.17 5-3 Virta tm

Jäähyt:
HPK 4 x 2 min. ja Mäkiaho 25 min. (OR) ja Marko Toivonen 10 min.
Tappara 4 x 2 min. ja Dale Clarke 25 min. (OR) ja Stapleton 20 min. (PRK)
(Stapleton, Clarke, J.Ojanen, Puistola)

Maalivahdit:
Joni Puurula, HPK 11+10+10=31 (.931)
Mika Lehto, Tappara 12+6+14=32 (.929), pois 58.50-59.17

Erotuomari: Markku Kruus

Yleisöä: 4169

Palkitut:
Pohjolan Vakuuttaja: Virta, HPK
Expert: Virta, HPK
Virta, HPK
J.Ojanen, Tappara
Voutilainen, HPK

Tapparan kokoonpano:
M.Ojanen - Kuki - Varis, Gustafsson - Puistola
Stapleton - J.Ojanen - Venäläinen, Saravo - Petriläinen
Alanen - Kontiola - Mäkinen, Clarke - Kangasniemi
Koskinen - Pyymäki - Nurmi, Salmela - (kiertävä)
(Hietakangas)