Tampere 12.2.2004
Tappara - JYP       1-2 (1-1, 0-0, 0-1)

Tappara jäämässä kisasta kuuden parhaan joukkoon

SM-liigan maaottelutauko päättyi Tapparankin osalta ja saman tien joukkueen toiveet pääsystä kuuden parhaan joukkoon ja sitä myöten suoraan pudotuspeleihin ilman karsintavaihetta kokivat tänään kolauksen, kun se hävisi kotonaan JYPille maalein 1-2. JYPille voitto oli riemukas, sillä sen asemat taistelussa playoff-karsintoihin pääsystä kohenivat tänään entisestään.

Heti alkuun on mainittava, että ottelu oli tasoltaan todella surkea eikä sen voittanut JYP voi tuollaisella esityksellä toivoa saavansa kahta pistettä SM-liigassa kuin kerran sadasta yrityksestä. Jyväskyläläisten onneksi vastassa oli tänään Tappara, jonka maalintekotaito on upotettu ilmeisesti Mariaanien hautaan. Kun kirvesrintojen peruspelaaminenkin ailahtelee ja suorastaan ontuu niin pahoin, ettei maalintekopaikkojakaan synny, niin tappioita ei voi pitää yllätyksenä.

Koville sen sijaan ottaa se, että Tappara on perinyt Bluesin paikan SM-liigan yhden maalin tappioita keräävänä joukkueena. Bluesin alkukaudesta väännettiin tarinaa ties mihin mediaan, mutta saapas nähdä, koska Tapparan huomataan kärsineen kuusi viimeisintä tappiotaan kaikki yhden maalin erolla.

Ottelun hienoudet on pikaisesti kerrattu. Avauserässä nähtiin kaksi maalia. JYP meni erän puolivälin jälkeen johtoon, kun Alexandre Tremblayn hyvin pienestä kulmasta laukoma kiekko jotenkin löysi raon mennä Mika Lehdon taakse maaliin. Kuutisen minuuttia myöhemmin Tappara tasoitti ylivoimalla Sami Venäläisen toimiessa maalintekijänä.

Maalittoman toisen erän jälkeen kolmannessa erässä nähtiin yksi maali. Se ei tullut peliä hallinneelle Tapparalle, vaan vastahyökkäyksestä JYPille. Vieraat kahvasivat kiekon puolustusalueensa siniviivan tuntumassa pois Tapparan nelosketjulta ja karkasivat hyökkäykseen kolmella yhtä vastaan. Pöytäkirjoihin vietiin sitten tutut nimet, kun Jarkko Immonen päätti hyökkäyksen Antti Virtasen syötöstä. Maali syntyi seitsemän minuuttia ennen loppua.

Sen jälkeen Tappara pääsi yrittämään vielä myös ylivoimalla, mutta tulosta ei syntynyt. Periaatteessa kirvesrintojen ylivoima oli tänään ihan hyvää, mutta yhtä maalia enempää se ei pystynyt pyörityksestä huolimatta saamaan aikaiseksi.

JYP sai pelata ylivoimaa jopa Tapparaakin enemmän, mutta sen homma ei tahtonut tänään toimia. Ylivoimalla se kuitenkin hyökkäsi ja halusi yrittää maalintekoa, mitä ei aina voinut sanoa tasakentällisin pelattaessa. Se on se SM-liigassa jo niin surullisen kuuluisa vieraspelitaktiikka. Kotijoukkue viihdyttäköön yleisöä, jos pystyy.

Koko karmeuden kruunasi tänään päätuomari Juha Pajunen, jonka esitys oli ihan yhtä heikko kuin joukkueidenkin. Vai voisiko asian kääntää niin, että tuomari oli tänään loistava, kun näki jäällä tapahtuvan niin paljon asioita, joita kukaan muu Hakametsän hallissa ei huomannut? Varsinkin kahden ensimmäisen erän aikana vuorotahtiin jaellut yllätysjäähyt laskivat pelin tasoa entisestään.

Jos viihdyttävyyspuoli unohdetaan ja puhutaan tuloksesta, niin ottelun ratkaisu tänään oli JYPin onnistunut puolustuspeli. Se sumputti omalla alueellaan maalintekosektorin niin tukkoon, ettei Tappara löytänyt aseita sen murtamiseksi. Puolustustyyli ei ollut kaunista eikä aina ihan sääntöjen mukaistakaan mutta tehokasta se oli. Sumputuksen ulkopuolelle jäi laukaisupaikkoja, mutta Tapparan laukausten laatu siniviivalta on edelleen järisyttävän huono, joten maalin eteen ei saatu aikaiseksi painetta edes laukauksilla. "Toimita kiekko maalille" on Tapparalle yllättävänkin vaikea asia toteuttaa käytännössä.

JYPin puolustuksen takana pelasi sitten erehtymätön Tero Leinonen, joka valittiinkin ottelun parhaaksi pelaajaksi. Koville hän ei kuitenkaan joutunut, sillä Tappara ei hidastelevalla pelityylillään pääse ylivoimahyökkäyksiin, eikä tilanteita muutenkaan saatu luotua kunnollisille paikoille. Muutaman kerran sentään Tapparan mies oli maalin edessä kiekon kanssa, mutta yleensä niin lähellä, ettei kunnollisiin ratkaisuihin ollut enää aikaa eikä tilaa.

JYP on pikkuhiljaa saanut jalkeille lähes kaikki toipilaansa, mutta Tapparalla tilanne on nyt toisinpäin. Tänään kirvesrinnat antoivat vastustajalle tasoitusta kahden huippuluokan sentterin verran, kun sekä Stefan Öhman että Aleksander Barkov olivat jalkavammaisina poissa. Se näkyi selvästi joukkueen hyökkäyspelissä. Myös joukkueen paras kiekollinen puolustaja Pasi Petriläinen oli edelleen poissa henkilökohtaisten syidensä vuoksi. Lisää jobinpostia tuli ottelun päätöserässä, kun Kimmo Koskenkorva loukkasi käsivartensa laitakamppailussa ja jopa koko loppukausi on vaarassa.

Tauolta paluu sujui siis tapparalaisittain kaikin puolin varsin synkissä merkeissä. Runkosarjaa on jäljellä enää yhdeksän ottelua, joista pisteitä pitäisi napsia varsin suurella prosentilla, että Tappara pystyisi ohittamaan kaksi joukkuetta kolmikosta Jokerit-HPK-Lukko ja nousemaan kuuden parhaan joukkoon. Seuraavaksi edessä on juuri todella kriittinen ottelu, kun Tappara matkustaa lauantaina HPK:n vieraaksi. Kirvesrinnat eivät ole voittaneet Hämeenlinnan ritareita kertaakaan kauden viidessä kohtaamisessa.

Tero Aalto

      

Sami Venäläinen (vasemmalla) teki Tapparan maalin. Kimmo Koskenkorvan ottelu päättyi sairaalareissuun.


OTTELUN TILASTOT:

1. erä
10.35 0-1 Alexandre Tremblay (Jari Jääskeläinen, Juha-Pekka Hytönen)
16.55 1-1 Sami Venäläinen 13 (Janne Ojanen, Mike Stapleton) yv

2. erä:
Maaliton

3. erä:
52.56 1-2 Jarkko Immonen (Antti Virtanen)

Jäähyt:
Tappara 7 x 2 min.
(Pyymäki, J.Ojanen, M.Ojanen, Mäkinen, joukk.rang., Gustafsson, Saravo)
JYP 6 x 2 min.

Maalivahdit:
Mika Lehto, Tappara 5+9+11=25 (.926), pois 59.08-60.00
Tero Leinonen, JYP 10+16+8=34 (.971)

Erotuomari: Juha Pajunen

Yleisöä: 4278

Palkitut:
Pohjolan Vakuuttaja: Kimmo Koskenkorva, Tappara
Expert: Leinonen, JYP
Leinonen, JYP
Immonen, JYP
Venäläinen, Tappara

Tapparan kokoonpano:
M.Ojanen - Alanen - Varis, Gustafsson - Puistola
Stapleton - J.Ojanen - Venäläinen, Saravo - Salmela
Koskenkorva - Kuki - Mäkinen, Clarke - Kangasniemi
Pyymäki - Kontiola - Koskinen, Mäntymaa - (kiertävä)
(Nurmi)

Nurmi kolmannessa erässä loukkaantuneen Koskenkorvan paikalle.