Tampere 29.2.2004
Tappara - Kärpät 4-5 (2-3, 0-1, 2-1)
Hakametsässä iloiteltiin maaleilla
TV-kameroiden iloksi Hakametsässä pistettiin tänään verkot tötterölle oikein kunnolla.
Viime kauden finalistit Tappara ja Kärpät pelasivat kaikkea muuta kuin viime keväänä
nähtyä tarkkaa playoff-kiekkoa ja vuorotahtiin iskettyjen osumien jälkeen lopputulos
oli lopulta vieraiden voitto 5-4. Tappara ei onnistunut voittamaan Kärppiä
kertaakaan tämän kauden runkosarjasa.
Joukkueiden välisissä kolmessa aiemmassa pelissä nähtiin yhteensä vain 11 maalia, nyt
osumia syntyi kerralla yhdeksän.
Suuri maalimäärä voidaan osittain pistää maalivahtienkin kontolle, sillä Tapparan Mika
Lehto oli tänään luvattoman heikko. Yhdeksästä kohti tulleesta laukauksesta Lehdon
taakse livahti neljä kiekkoa. Paremmalla maalivahtipelillä kirvesrinnat olisivat olleet
vahvoilla.
Muitakin syitä maalimäärään kuitenkin oli. Tappara pelasi käytännössä ilman panosta.
Voidaan toki sanoa, että esimerkiksi kotietu playoff-karsintoihin ei ole vielä
varmistunut, mutta käytännössä todellista panosta ei runkosarjassa kirvesrinnoilla
enää ole. Siksi puolustuspeli oli välillä todella lepsua ja harhasyöttöjä annettiin
omalla alueella likipitäen yhtä paljon kuin onnistuneitakin.
Kärpät puolestaan taistelee vielä runkosarjan voitostakin eli panosta riitti, mutta
heitä taas "painoi" viikon pelaamattomuus. Pienet asiat ajoituksessa ja syötöissä eivät
taukojen jälkeen heti löydy ja SM-liigan pelitempoon ja -terävyyteen tottuminen vie
aikansa. Siksi hyvässä pelituntumassa ollut Tapparakin pääsi välillä mellastamaan
Kärppä-pakkien kustannuksella.
Ottelun avauserä oli omituinen. Kärpät ei päässyt kunnolla edes hyökkäämään erässä
kuin ylivoimalla ja teki kolme maalia. Joukkueen kaksi ensimmäistä laukausta alle kahden
minuutin veivät oululaiset jo kahden maalin johtoon. Ensimmäisen viimeisteli Petr
Tenkrat läheltä, kun Pasi Puistola oli unohtanut tehotshekin vapaaksi. Syötön
maaliin antoi Jari Viuhkola, jolle kiekon puolestaan tarjoili Mika Lehto. Toisen
osuman käynnisti huonolla purullaan Janne Ojanen ja Ari Vallin pääsi
silpaisemaan onnekkaan osuman epäonnistuneella kudilla pakin luistimen kautta sisään.
Tappara toipui kuitenkin ja nousi tasoihin. Maaleista vastasivat tutut konkarit Mike Stapleton ja
Janne Ojanen, joiden kontolla yhdessä Sami Venäläisen kanssa maalinteko on
viime aikoina ollut. Stapletonin osuma syntyi ylivoimalla hyvän valelaukauksen jälkeen
komealla ylänurkkakudilla. Ojanen puolestaan ohjasi Venäläisen loistavasta esityöstä
kiekon ohi Pekka Rinteen.
Pelitapahtumien vastaisesti Kärpät pääsi kuitenkin erätauolle johtoasemassa, kun Brad
Smyth lakaisi maalin edestä reboundin Lehdon taakse ylivoimalla. Sitä ennen Kärpät
oli hukannut jo puolen minuutin kahden miehen ylivoiman.
Tapparan ja Kärppien välinen ero oli tänään kärjistetysti sanottuna Mikko Lehtosen
toisen erän alussa tekemä maali. Melko heppoinen siniviivasuupaisu ohitti Lehdon
helposti ja vei vieraat taas kahden maalin johtoon. Sitä johtoa Tappara ei enää
onnistunut uudestaan kuromaan kiinni hyvästä yrityksestä huolimatta. Neljännen takaiskun
jälkeen Lehto sai tehdä maalissa tilaa Sasu Hoville.
Kahdesti Tappara tuli vielä lähelle. Pekka Saravo kavensi kolmannen erän alussa
päästyään Pasi Petriläisen esityöstä iskemään täysin vapaasti hurjan lämärin
Rinteen haaroista sisään.
Brad Smyth vei pian Kärpät uudelleen taas karkuun, kun Tappara joutui taas "junapuolustukseen",
jossa kirvesrinnat seuraavat vartioitaviensa perässä samoja raiteita pitkin pääsemättä kunnolla
kiinni vastustajan pyöritykseen. Smyth oli veturina kiekon kanssa, nousi maalille ja
laittoi rystyltä ruuhkan läpi kiekon verkkoon koko Tappara-viisikon kyllä ollessa
lähellä mutta ei estämässä.
Kolmannessa perättäisessä ottelussa maalinteossa onnistunut Petri Kontiola toi
kirvesrinnoille vielä yhden toivonkipinän. Maalia edelsi Kärppä-puolustuksen paha kiekonmenetys.
Peliaikaakin oli kellossa vielä kymmenen minuuttia. Kärpät asettui selvästi
puolustuskannalle ja tyytyi purkamaan kiekkoa varmasti syvälle Tapparan alueelle
ja tilanteen salliessa kuluttamaan aikaa pyörittämällä kiekkoa hyökkäysalueensa
kulmissa. Tappara sai ylivoimapelinkin, mutta ei mitään aikaiseksi sen aikana.
Ensimmäisestä ylivoimastaan Tappara teki maalin, kun pääsi aloittamaan hyökkäysalueelta
ja sai homman heti pyörimään, mutta loput joukkueen ylivoimista oli tuhoon
tuomittuja, kun kiekkoa ei saatu tuotua alueelle. Päätykiekot Kärpät palautti
toiseen päätyyn vuorenvarmasti.
Muutaman hyvän paikan kirvesrinnat saivat luotua, mutta Pekka Rinne kesti. Vielä
viimeiset 18 sekuntia Tappara pääsi kokeilemaan kuudella neljää vastaan otettuaan
jo aiemmin maalivahdin pois ja Jari Viuhkolan roikuttua Tappara-mailassa nyt jo niin
selvästi, että päätuomari Jari Levonenkin rankaisi siitä jäähyllä.
Viimeisille sekunneille syntyikin vielä kaksi loistopaikkaa, mutta Pekka Saravon kuti
ei toista kertaa uponnut ja jatkotilanteessa syöttö Petri
Kontiolalle maalin kulmalle tuli liikaa eteen eikä nuorukainen saanut ratkaisua
aikaiseksi.
Kaiken kaikkiaan ottelusta jäi jotenkin harjoitusottelumainen fiilis, vaikka pudotuspelit
ovat jo aivan kulman takana. Kummankaan joukkueen puolustuspeli ei ollut tarkkaa
eikä maalivahtipelikään playoffeissa vaadittavaa tasoa.
Kärppien vaarallisin oli Viuhkolan johtama ketju, jossa laidoilla olivat Petr Tenkrat
ja Brad Smyth. Kolmikko värkkäsi kolme osumaa.
Tapparan tehokkain oli Janne Ojasen ketju (Stapleton, Venäläinen), jolla kuitenkin
tehoistaan huolimatta on paha tapa myös vastaanottaa takaiskuja kentällä ollessaan.
Puolustuksessa Dale Clarke ja Anssi Salmela nousivat hyvin kiekon
kanssa hyökkäyksiin, mutta ilman tehoja. Tehottomuudesta Tapparassa kärsii kaikkein pahiten
sen kakkosketju Marko Ojanen - Arto Kuki - Johannes Alanen, jolla tänäänkin
oli pari paikkaa, mutta ei osumia.
Kärpät jatkaa taistelua runkosarjan voitosta TPS:n kanssa nyt tasapisteissä. Tapparalla
on jäljellä kaksi ottelua aikaa valmistautua playoff-karsintoihin. Joukkue kohtaa
veilä Ässät ja SaiPan. Ensimmäinen peli on keskiviikkona kotikaukalossa ja vastassa
viisi ottelua peräkkäin voittanut Ässät, joka taistelee pääsystä mukaan samaisiin
karsintoihin.
Tero Aalto

Petri Kontiola (vasemmalla) teki maalin jo kolmannessa perättäisessä pelissä. Jarkko Pyymäki tuplasi kauden pistesaldonsa syöttöpisteellään.
OTTELUN TILASTOT:
1. erä
2. erä:
3. erä:
Jäähyt:
Maalivahdit:
Erotuomari: Jari Levonen
Yleisöä: 4775
Palkitut:
Tapparan kokoonpano:
00.50 0-1 Petr Tenkrat (Jari Viuhkola)
01.51 0-2 Ari Vallin
06.57 1-2 Mike Stapleton 5 (Janne Ojanen, Sami Venäläinen) yv
11.30 2-2 J,Ojanen 9 (Venäläinen)
17.26 2-3 Brad Smyth (Ilkka Mikkola) yv
23.49 2-4 Mikko Lehtonen (Mika Pyörälä, Mikkola)
44.16 3-4 Pekka Saravo 7 (Pasi Petriläinen, Jarkko Pyymäki)
46.20 3-5 Smyth (Viuhkola)
49.56 4-5 Petri Kontiola 3
Tappara 3 x 2 min.
Kärpät 4 x 2 min.
Mika Lehto, Tappara 3+2+(0)=5 (.555), vaihto 23.49
Sasu Hovi, Tappara (0)+4+8=12 (.923), pois 59.14-60.00
Pekka Rinne, Kärpät 10+10+8=28 (.875)
Pohjolan Vakuuttaja: Venäläinen, Tappara
Expert: Smyth, Kärpät
Smyth, Kärpät
Venäläinen, Tappara
Viuhkola, Kärpät
Stapleton - J.Ojanen - Venäläinen, Saravo - Petriläinen
M.Ojanen - Kuki - Alanen, Gustafsson - Puistola
Pyymäki - Kontiola - Varis, Clarke - Kangasniemi
Nurmi - Hietakangas - Mäkinen, Salmela - (kiertävä)
(Koskinen)
Kolmannessa erässä nelosketjun parissa vaihdossa Koskinen Nurmen tilalla.