Rauma 28.1.2004
Lukko - Tappara 3-2 (1-1, 1-1, 1-0)
Lukko ratkaisi lopussa
Tappara kärsi katkeraakin katkeramman tappion Lukolle Raumalla. Ottelun
ratkaisumaali syntyi 37 sekuntia ennen loppua aiheuttaen Tapparalle tappion
lukemin 2-3. Viisi Tapparan viimeisintä häviötä ovat kaikki tulleet
niukalla yhden maalin marginaalilla.
Vieläkin katkerammaksi tappion tekee se seikka, että kyseessä oli
todellinen neljän pisteen ottelu taistelussa pääsystä suoraan kuuden
varman playoff-joukkueen joukkoon ja mahdollisesti jopa korkeammallekin.
Voittonsa myötä Lukko nousi nyt jo pisteen päähän Tapparasta ja sillä
on vielä peräti kaksi ottelua vähemmän pelattuna. Kirvesrinnoilla on
aikaa varmistella ja parannella runkosarjasijoitustaan enää yhdentoista
ottelun ajan.
Jotta tämäniltainen tappio tuntuisi vielä katkerammalta, se syntyi vielä
Tapparan omasta virheestä periaatteessa helpossa tilanteessa. Loistavasti
torjunut ja joukkuettaan pystyssä pitänyt maalivahti Mika Lehto
lähti maalin taakse pelaamaan kiekkoa kuten tekee kymmeniä kertoja jokaisessa
ottelussa. Tällä kertaa Lukon Daniel Tkaczuk oli taidokas ja onnekas,
katkaisi Lehdon laitapurun ilmasta ja heitti ilmeisesti täysin sokkona
kiekon kulmasta takaviistoon maalintekosektoriin. Syöttö tuli suoraan
Lukko-ikoni Erik Hämäläiselle, joka sai tykittää vastakiekosta
tyhjään maaliin Lehdon vasta yrittäessä palata tontilleen.
Tkaczukin syöttö oli tuuristaankin huolimatta todellinen pelimiehen teko.
Kanadalainen tiesi maalivahdin olevan poissa maalinsa edestä ja toimitti
kiekon sinne, missä hyviä asioita saattaisi tapahtua. Nyt niitä tapahtui
Lukolle.
Raumalaisten voitto oli ansaittu. Kahden tasaisen erän jälkeen se oli
hakenut voittomaalia koko kolmannen erän ajan, mutta Mika Lehto oli kestänyt.
Lehto joutui päätöserässä huhkimaan 17 torjunnan edestä. Siksikin miehen
omasta seikkailusta aiheutunut hirmuinen takaiskumaali tuntuu entistäkin
ikävämmältä.
Ihan ottelun alussa Lehto ei ollut terävänä. Lukko aloitti kotiottelujensa
tapaan vauhdilla, ja kun Lehto haparoi ensimmäisessä kosketuksessaan
kiekkoon, Aleksander Barkov joutui rikkomaan jäähyn edestä jo
21 sekunnin jälkeen. Tapparan alivoimapeli oli tänään kuitenkin loistavaa.
Pian jäähyn jälkeen Lukko kuitenkin iski avausmaalin. Osuman viimeisteli
loukkaantumisista kärsinyt Mikko Luovi, jonka kääntö pienestä kulmasta
upposi sisään helposti ja meni siis Lehdon piikkiin.
Avauserän puolivälin jälkeen ote kääntyi Tapparalle. Tasoitusmaali
syntyi 16 minuutin jälkeen ja nytkin maali voidaan laittaa maalivahdin
tilille. Juha Gustafsson pääsi laukomaan Petrin Variksen syötöstä,
ja jotenkin kiekko tuli Petri Vehasen suojusten läpi ja lirui juuri ja
juuri maaliviivan yli.
Loppuerästäkin ote pysyi jatkuvasti vierailla. Lukolla oli kovia vaikeuksia
päästä edes omalta alueeltaan pois.
Tappara aloitti toisen erän samoin kuin päätti ensimmäisen: hyvin. Hyvä ote
tasaviisikoin hukkui kuitenkin omaan ylivoimaan. Se hukkui vielä todella pahasti,
sillä kotijoukkueen Toni Koivisto katkaisi alivoimalla syötön keskialueella,
avasi Lukolle ylivoimahyökkäyksen ja ratkaisi itse rannelaukauksella yläkulmaan.
Maali oli kauden toinen Tapparan maaliin uponnut alivoimaosuma.
Pian johto-osuman jälkeen lisämaalitkin olivat lähellä. Sasha Barkov ja Pasi
Puistola lähtivät molemmat jäähylle poikittaisesta mailasta vain 26 sekunnin
välein. Lukko sai pitkän kahden miehen ylivoiman, mutta Tappara kesti Lehdon
toimiessa viimeisenä turvana ja Arto Kukin johtaessa alivoimakolmikon peliä.
Kuki oli myös asialla erän lopulla, kun Tappara nousi uudelleen tasoihin. Lukon
odotellessa kenties aiheestakin jäähyä juuri Kukille, mies parkkeerasi maalille ja
jatkoi Sami Venäläisen ohjaaman Pekka Saravon laukauksen ohi Vehasen.
Maali oli ylivoimamaali.
Kolmas erä oli sitten Lukon painostusta. Tapparan eilinen paikallispeli Ilvestä
vastaan alkoi painaa jäsenissä, ja Lukko vyörytti vauhdilla ja voimalla peliä kohti
Lehtoa. Tapparan toivonkipinä syttyi seitsemän minuuttia ennen loppua, kun kotijoukkue
syyllistyi väärään vaihtoon ja antoi Tapparalle mahdollisuuden yrittää ylivoimalla.
Kaksiminuuttisen paras paikka aukesi kuitenkin Lukon Joe Murphylle, joka
hukkasi läpiajonsa ylilaukaukseen.
37 sekuntia ennen loppua nähtiin sitten jo kerrottu episodi, josta Eepi Hämäläinen
niittasi voittomaalin. Eikä ollut edes ensimmäinen kerta, kun sama mies on laukonut
loppuhetkillä ratkaisuosuman Tapparan verkkoon.
Tappara sai vielä lopussa aloituksen Lukon päätyyn, otti maalivahdin pois ja sai
kuudella pelaten kohtuullisen yrityksenkin Vehasen maalille. Tasoitusta ei kuitenkaan
syntynyt.
Ensimmäisen ottelunsa Lukko-paidassa pelannut puolustaja Antti Bruun keräsi
ottelussa kaksi syöttöpistettä. Tosin se jälkimmäinen piste Hämäläisen voittomaaliin oli
kenties vähän huuhaa-hommaa.
Tapparalta puuttui edelleen jalkavaivainen Stefan Öhman ja myös Pasi
Petriläinen joutui henkilökohtaisista syistä jättämään ottelun väliin. Johtuiko
sitten Petriläisen poissaolosta, eilisen väsymyksestä vai jostakin muusta, mutta
välillä kirvesrintojen takalinjat muistuttivat reikäjuustoa ja Lukolle aukesi hirmuinen
määrä ylivoimahyökkäyksiä. Siihen voidaan tietysti hakea selitystä myös Mika
Saarisen haluamasta pelitavasta pyrkiä kuljettamaan kiekkoa yli keskialueen verrattuna
Jukka Rautakorven tahtomaan tapaan pyrkiä kiekonriistoihin ja vastahyökkäyksiin.
Kirvesrinnoista parhaiten peliä Lukko-päätyyn painoi Arto Kukin ketju, jossa laidoilla
olivat Kimmo Koskenkorva ja Marko Mäkinen. Kyseinen ketju (Mäkisen paikalla
Janne Ojanen) kuitenkin oli myös jäällä voittomaalin syntyessä. Maalintekijä Hämäläisen olisi pitänyt olla
Koskenkorvan huolellisessa vartioinnissa, mutta niin ei ollut. Mike Stapleton jäi
oman osuutensa kaksi maalia miinukselle.
Koskenkorvalle ja Pekka Saravolle ottelu oli liigauran 200:s. Eilinen Ilves-matsi
puolestaan oli Mika Lehdolle 300:s, joten tänään oli vuorossa ottelu numero 301.
Tappara pelaa seuraavaksi perjantaina ja edessä on jälleen näitä huipputärkeitä
otteluita. Hakametsän toiseen päätyyn luistelee silloin Helsingin IFK.
Tero Aalto

Juha Gustafsson (vasemmalla) ja Arto Kuki vastasivat Tapparan osumista.
OTTELUN TILASTOT:
1. erä
2. erä:
3. erä:
Jäähyt:
Maalivahdit:
Erotuomari: Jyri Rönn
Yleisöä: 4170
Palkitut:
Tapparan kokoonpano:
03.01 1-0 Mikko Luovi
16.16 1-1 Juha Gustafsson 3 (Petri Varis, Janne Ojanen)
26.27 2-1 Toni Koivisto (Antti Bruun) av
36.06 2-2 Arto Kuki 4 (Pekka Saravo, Sami Venäläinen) yv
59.23 3-2 Erik Hämäläinen (Daniel Tkaczuk, Bruun)
Lukko 4 x 2 min.
Tappara 5 x 2 min.
Petri Vehanen, Lukko 12+10+5=27 (.931)
Mika Lehto, Tappara 6+16+17=39 (.929), pois 59.46-60.00
Pohjolan Vakuuttaja: Janne Niskala, Lukko
Expert: Koivisto, Lukko
Koivisto, Lukko
Hämäläinen, Lukko
Lehto, Tappara
M.Ojanen - Barkov - Varis, Gustafsson - Puistola
Stapleton - J.Ojanen - Venäläinen, Saravo - Salmela
Koskenkorva - Kuki - Mäkinen, Clarke - Kangasniemi
Alanen - Kontiola - Koskinen, Pukka - (kiertävä)
(Pyymäki)
Kolmannessa erässä Pyymäki Koskisen tilalle.