Tampere 17.2.2004
Tappara - TPS 1-3 (0-2, 1-0, 0-1)
Liigan kärkiryhmä liian kova Tapparalle
Tappara kärsi kolmannen peräkkäisen tappionsa, kun sarjan kärkipaikkaa jahtaava
TPS kävi hakemassa pisteet Hakametsästä maalein 1-3. A-maajoukkueturnauksen
tuoman tauon jälkeen kirvesrinnat eivät ole saaneet pistettäkään. Kahdessa
kotitappiossaan tauon jälkeen joukkue on onnistunut maalinteossa vain kahdesti.
Tänään kirvesrintojen ainokaisen iski toisessa erässä puolustaja Pekka Saravo,
jonka nousun Petri Varis havaitsi hyvin syötöllään. Siihen Tapparan
ilonaiheet jäivätkin, sillä turkulaisten maalissa pelivuoron saanut Tuomo
Karjalainen torjui mainiosti.
Montaakaan maalipaikkaa Tappara ei liigan kenties tarkimman puolustuksen läpi
pystynyt rakentamaankaan, mutta ainakin avauserän loppupuolella tullut kolmoistorjunta
ensin Juha Gustafssonin ja sitten Johannes Alasen päästessä
yrittämään osoitti Karjalaisen taidot.
TPS johti ottelua jo kahdella maalilla ennen kuin Tappara sai edes yhtä
kunnollista hyökkäystä. Avausmaalin sai nautiskella takatolpalta Mikko Koivu, kun
David Schneider oli tuonut kiekon ylös. Tappara-pakki Gustafsson kyllä
seurasi Koivua pitkään hyökkäyksen rakentuessa, mutta lopulta sitten päätti
lähteä pois jättäen Koivun seisomaan yksin maalin kulmalle. Peliä oli pelattu
kolme ja puoli minuuttia.
Viisi minuuttia myöhemmin Antti Aalto suti todellisen räkämaalin. Kiekko
tuli Mika Lehdon suojista läpi, liukui kohti maalia mutta pysähtyi viivan
päälle. Lehto yritti vetää sitä pois, omia ja vieraita pinoutui maalialueelle ja
lopulta Aalto onnistui törkkäämään pelivälineen viivan yli.
Erän lopun kolmoispaikan lisäksi Tapparan toinen maalipaikka erässä syntyi Sami
Venäläisen hyvästä ja röyhkeästä noususta. Tappara ei kahdesta paikastaan
osumia kuitenkaan tehnyt, TPS teki molemmista erän paikoistaan. Siinä se ratkaiseva
ero jo tuli.
Toiseen erään Tapparan valmentaja Mika Saarinen herätteli joukkuettaan
vaihtamalla maalin suulle Sasu Hovin. Maalivahtipelin osalta vaihdos onnistui
ainakin hyvin, sillä Hovi ei päästänyt yhtään kiekkoa taakseen. Nuorukainen sai
pelilleen hyvän alun, kun selvitti heti erän avausminuutilla TPS:n alivoimaläpiajon
upealla torjunnalla.
Hovi loisti myös myöhemmin erässä, kun TPS pääsi pelaamaan yli minuutin kahden
miehen ylivoimalla, kun maalivahti itse sai vähän hassun jäähyn tuupattuaan päädystä
maalinsa eteen pomppaavan kiekon vastaliikkeellä yli päätypleksin. Joku tuomari olisi
kenties katsonut tilanteen enemmänkin torjunnaksi kuin purkulaukaukseksi, mutta
tällä kertaa Jari Levonen antoi tilanteesta jäähyn. Tappara ja Hovi kuitenkin
kestivät.
Tapparan kavennusmaali tuli viitisen minuuttia ennen toisen erän loppua. Varis ja
Petri Kontiola pitivät kiekon alueella ja lähes suoraan vaihtoaitiosta tilanteeseen
rynninyt Saravo pisti sitten suoraan Variksen syötöstä kiekon pussiin.
Pelin vanhetessa joukkueiden käyrät menivät eri suuntiin. Tappara paransi huonon
alun jälkeen, ja TPS puolestaan meni lievästi koko ajan alamäkeen. Molempien joukkueiden
pelitasojen muutokset olivata kuitenkin varsin pieniä eikä niillä ollut juurikaan
merkitystä. Tappara pelasi kuitenkin tämän kauden tasoonsa verrattuna ihan kelpo pelin. Tällä kertaa
vain vastus oli liian kova.
Kolmannessa erässä Tappara jopa lievästi hallitsi menoa, mutta todelliset maalipaikat
jäivät taas vähiin. Yksi parhaista tuli Sami Venäläiselle, jonka läheltä ja ruuhkan
takaa ampuma kuti meni kuitenkin jopa metrin verran ohi.
Viitisen minuuttia ennen loppua kirvesrinnat saivat vielä 40 sekunnin ajan pelata viidellä
kolmea vastaan, mutta ylivoimapelistä puuttui laatu ja vaarallisuus. Kun Marko
Mäkinen sai vielä mailaan lyömisestä jäähyn, tilanne kääntyi lopulta TPS:n
ylivoimaksi. Sen aikana Tappara tosin punnersi parikin kertaa kiekon hyvin kohti
Karjalaisen maalia.
Viimeisellä minuutilla haettiin sitten tasoitusta ilman maalivahtia. Tällä kertaa oli
sitten Janne Ojasen vuoro olla kiekon menettänyt kirvesrinta, kun vastustaja
karkasi lopullisen ratkaisun tekoon. Joni Lius syötti vielä epäitsekkäästi
Niko Mikkolan viimeistelemään maalin. Tällä kertaa ratkaisuosuman jälkeen ei tapeltu.
Tunteet pysyttelivät muutenkin melko vaisuina koko tämän illan matsin ajan.
Jos ei jäällä nähty suuria tunteita, niin ei myöskään nähty suuria tähtiä. Molemmilla
joukkueille oli muutama poissaolija: Tapparalla Öhman, Barkov, Koskenkorva ja
Clarke, ja TPS:llä Alatalo, Nurminen, Kiviharju, Paukkunen ja Kankaanperä.
Vieraista Karjalainen, Aalto ja Koivu herättivät ainakin huomiota. Tapparan valopilkkuja
olivat Hovi, Venäläinen ja Saravo.
Sarjataulukossa TPS otti Porissa kompastellutta Kärppiä yhdellä pisteellä kiinni. Tappara
puolestaan jumittui entistä tiiviimmin kahdeksannelle sijalle ja Blueskin otti sitä
yhdellä pisteellä kiinni.
Seuraavassa ottelussa onkin taas sitten erikoispanosta, kun Tappara kohtaa nimenomaan
Bluesin, joka myös on varsin mahdollinen vastustaja playoff-karsintakierroksella. Ottelu
pelataan torstaina Espoossa.
Tero Aalto

Pekka Saravo (vasemmalla) laukoi Tapparan ainokaisen. Sasu Hovi pelasi maalissa kaksi erää eikä päästänyt yhtään maalia.
OTTELUN TILASTOT:
1. erä
2. erä:
3. erä:
Jäähyt:
Maalivahdit:
Erotuomari: Jari Levonen
Yleisöä: 5854
Palkitut:
Tapparan kokoonpano:
03.31 0-1 Mikko Koivu (David Schneider)
08.51 0-2 Antti Aalto (Niko Mikkola)
34.56 1-2 Pekka Saravo 6 (Petri Varis, Petri Kontiola)
59.41 1-3 Mikkola (Joni Lius) av tm
Tappara 5 x 2 min.
TPS 6 x 2 min.
Mika Lehto, Tappara 7+(0)+(0)=7 (.778), vaihto 20.00
Sasu Hovi, Tappara (0)+13+4=17 (1.000), pois 59.20-59.40
Tuomo Karjalainen, TPS 11+5+8=24 (.960)
Pohjolan Vakuuttaja: Sami Venäläinen, Tappara
Expert: Aalto, TPS
Aalto, TPS
Hovi, Tappara
Koivu, TPS
Stapleton - J.Ojanen - Venäläinen, Saravo - Petriläinen
M.Ojanen - Kuki - Alanen, Gustafsson - Puistola
Mäkinen - Kontiola - Varis, Pukka - Kangasniemi
Koskinen - Pyymäki - Nurmi, Salmela - (kiertävä)
(Hietakangas)