Helsinki 3.3.2005
HIFK - Tappara       6-0 (5-0, 0-0, 1-0)

Tappara tyrmättiin avauserässä

Syksyllä Tappara vieraili helsingissä IFK:n vieraana ja sai rumasti selkäänsä 1-7. Tänään oli edessä toinen vierailu ja odotusarvo paljon korkeammalla. Parempaa ei tapparalaisittain kuitenkaan saatu, vaan HIFK löi nyt taululle tennislukemat 6-0.

Ottelu oli ohi jo avauserässä, jossa IFK:lta onnistui kaikki ja Tapparan maalivahdeilta ei taas yhtään mikään. Kotijoukkueella oli neljä kunnon maalipaikkaa ja kuitenkin se teki viisi maalia. Andrew Raycroft päästi ensin kolme maalia, tilalle tullut Mika Lehto nopeasti kaksi lisää, ja toiseen erään maalivahtia vaihdettiin taas uudelleen.

Tapparan esitys oli ala-arvoisen hampaaton. Joukkue alistui turhan helposti jo parin takaiskun jälkeen ja sen jälkeen kaukalossa käytiinkin kuin kuuluisaa isät vastaan pojat -matsia. Tappara oli juniorien roolissa yrittäen ainakin näennäisesti ihan kovasti, mutta vastassa oli liian taitavia ja vahvoja vastustajia, jotka antoivat oikein isän kädestä.

Välillä oli suorastaan nolostuttavaa katsella, kun kirvesrintoja harhauteltiin vasemmalta ja oikealta kuin pihapeleissä tai kun Tapparan pelaajat kunnioittivat vastustajiaan niin paljon, että luopuivat kiekosta suosiolla kuin olisivat pelänneet.

Tapparan kokoonpanosta puuttui flunssan kourissa ollut Ville Nieminen. Taas kerran on pakko ajatella, voiko yhden pelaajan vaikutus joukkueeseen olla todella näin suuri, että ilman yhtä Niemistä 20+2 muuta pelaajaa eivät usko itseensä vähääkään vaan häviävät saamatta aikaan edes kunnon taistelua.

Raycroft 2 torjuntaa, Lehto 3 torjuntaa, HIFK 5 maalia

Ottelun avauserässä IFK tosiaan pamautti viisi maalia. Ensimmäinen niistä oli todellinen imaisu Andrew Raycroftilta, joka ohjasi Timo Pärssisen laidan vierestä nurkasta lähettämän kiekon haaroistaan sisään. Kimmo Kuhta ja Marek Zidlicky kikkailivat vapaasti maalin edestä kaksi lisäosumaa, ja sitten olikin Mika Lehdon vuoro kokeilla Raycroftin osuttua kiekon tielle vasta kahdesti.

Lehto olikin erän viimeisen kuuden minuutin aikana kiekon tiellä kolmesti, mutta yhtäkään kunnon torjuntaa hänkään ei tehnyt. Olli Jokinen ja Jarkko Ruutu sen sijaan pistivät kumpikin kiekon vielä kertaalleen verkkoon.

Toiseen erään tolppien väliin palasi jälleen Andrew Raycroft, joka pelasikin loput ottelusta varsin hyvin. Harmi vain, että siinä vaiheessa se oli jo ihan liian myöhäistä. IFK teki kuudennen maalinsa kolmannen erän alussa, kun Tappara-puolustus nukahti täysin oman päädyn aloituksessa ja Timo Pärssinen käveli suoraan aloituksesta tekemään illan toisen maalinsa.

Jan Lundell 27 torjuntaa, Tappara 0 maalia

IFK:n maalissa pelasi kakkosvahti Jan Lundell, joka ansaitsi torjunnoillaan nollapelin. Alussa näytti, ettei miehen tarvitse kiekkoa juurikaan edes kohdata, mutta toisessa erässä sentään Lundellkin laitettiin töihin.

Avauserässä Tapparalla oli parin kaukolaukauksen päälle vain yksi maalipaikka, kun Stefan Öhman harhautti itsensä nokikkain Lundellin kanssa mutta ei onnistunut. Toisessa erässä kirvesrinnoilla oli jo useampiakin paikkoja, yksi 4-5 maalipaikan pyörityskin, mutta Lundell piti maalinsa puhtaana.

Päätöserässä Tapparan usko oli niin vähissä, että muutamasta karkumatkastakin ratkaisut olivat aneemisia: lauottiin kaukaa, jätettiin takamiehelle huonompaan paikkaan tai menettiin kiekko helposti harhautusyrityksessä. Lähimmäksi maalia pääsi Kimmo Koskenkorva, joka pääsi toisesta aallosta yrittämään jo jäässä olevan Lundellin ohittamista, saikin kiekon jo molarin suojien välistä mutta saman tien myös ohi maalin.

Playoff-paikka varmistui ja Ässätkin hävisi

Tappara hävisi ottelun maalien edustalla. Vastustajan maalin eteen ei ollut menemistä eikä valitettavasti haluakaan mennä, ja oman maalin edustalla oli useammin IFK:n pelaajia kuin Tapparan. Maalivahditkin tosiaan epäonnistuivat avauserässä, mutta pelkästään heidän niskoilleenkaan ei tappiota voi kaataa. Tämä oli koko joukkueen tappio.

Juha Gustafsson tuli toisessa erässä Robert Kantorin tilalle. Tšekki katseli avauserässä läheltä kolmea maalia, vaikka noloimman kahvituksen saikin kuitenkin Janne Ojanen, jota Marek Zidlicky vei neljännessä maalissa. Teemu Laine oli toipunut viikon takaisesta olkapäävammastaan, Marko Mäkinen hyppäsi toisessa erässä nelosketjuun Sami Venäläisen tilalle.

IFK:sta Tapparaa innostuivat eniten kurmuuttamaan Timo Pärssinen, joka keräsi 2+2 tehopistettä ja Olli Jokinen, jonka saldo oli 1+3. Kotiyleisöä eniten taisi silti viihdyttää Zidlicky, jonka pehmeille käsille ja koville avojään taklauksille pehmeä Tappara oli ihanteellinen vastustaja.

Tapparan pudotuspelipaikka kuitenkin varmistui teoreettisellakin tasolla tänään, kun Blues hävisi ottelunsa. Myös yhdeksäs sija sarjataulukossa säilyi, kun Ässät koki yllätystappion Pelicansille.

Tapparalla on lauantaina edessään todellinen kasvojenpesu, kun vastassa on kauden kahdeksannessa paikallispelissä Ilves. Kasvoilta pitää pestä pois niin tämäniltaisen selkäsaunan saasta kuin koko kauden jatkuneet selkäsaunat Ilvekseltä.

Tero Aalto

      

Joku kiekko pitäisi saada kiinnikin, vaikka pakeilta ei apua aina tulisikaan.


OTTELUN TILASTOT:

1. erä
05.21 1-0 Timo Pärssinen (Jarkko Ruutu, Olli Jokinen)
09.35 2-0 Kimmo Kuhta (Arttu Luttinen, Brett Harkins)
13.08 3-0 Marek Zidlicky (Pärssinen)
17.41 4-0 Jokinen (Joonas Vihko)
18.25 5-0 Ruutu (Jokinen, Pärssinen)

2. erä:
Maariton

3. erä:
40.22 6-0 Pärssinen (Jokinen)

Jäähyt:
HIFK 1 x 2 min. ja Juha Fagerstedt 10 min.
Tappara 2 x 2 min.
(Vertala, Pukka)

Maalivahdit:
Jan Lundell, HIFK 5+11+11=27 (1.000)
Andrew Raycroft, Tappara 2+12+16=30 (.882), vaihto 14.18
Mika Lehto, Tappara 3+(0)+(0)=3 (.060), vaihto 20.00

Erotuomari: Aleksi Rantala

Yleisöä: 7455

Palkitut:
Ottelun Vakuuttaja: Jokinen, HIFK
Expert: Jokinen, HIFK
Jokinen, HIFK
Pärssinen, HIFK
Lundell, HIFK

Tapparan kokoonpano:
M.Ojanen - Öhman - Alanen, Kantor - Puistola
Vertala - J.Ojanen - Koskenkorva, Saravo - Salmela
Laine - Kontiola - Viinanen, Myllykoski - Pukka
Nurmi - Pyymäki - Venäläinen
(Mäkinen, Gustafsson)

Gustafsson toisesta erästä alkaen Kantorin tilalla.
Mäkinen toisessa erässä Venäläisen tilalle.