Tampere 24.2.2005
Tappara - Jokerit        4-1 (1-1, 1-0, 2-0)

Vauhdikas Tappara kyykytti Jokereita

Hakametsän torstai-illassa kohtasivat kaksi viime aikoina eri suuntiin kulkenutta joukkuetta. Tappara lähti otteluun neljä voittopeliä allaan, Jokerit puolestaan kolmen tappion jälkeen. Putket saivat jatkoa: Tappara vei voiton lukemin 4-1 ja kirjasi tililleen jo viidennen peräkkäisen kolmen sarjapisteen ottelunsa.

Tapparan voiton avaimina olivat kova liike ja karvaus ylhäältä saakka. Jokereilla piti kiirettä jo omalla alueellaan eikä se päässyt kunnolla kontrolloituihin hyökkäyksiin. Tapparan voittomaalikin syntyi juuri syvälle viedyn karvauksen tuomasta kiekonriistosta. Niin niitä tilanteita syntyy eikä keskialueella seisoskelemalla!

Tapparan tehovitjaksi nousi pienen tauon jälkeen taas sen kolmosketju, jossa pelaavat Ville Nieminen, Petri Kontiola ja Mika Viinanen. Nieminen jäi monien yllätykseksi kolmikosta pienimmälle huomiolle ja sai tyytyä yhteen syöttöpinnaan, kun Kontiola teki 1+1 ja Viinanen iski kaksi maalia.

Pohjoisamerikkalaisten maalivahtien taistelussa Tapparan Andrew Raycroft veti selvästi pidemmän korren kuin virkaveljensä Tim Thomas toisessa päädyssä. Liigan nollapeliennätyksen jo aikoja sitten nimiinsä kirjannut Thomas on selvästi väsynyt pelattuaan yhtä vajaa kaikki ottelut tällä kaudella. Tänään pelin käytännössä ratkaissut 3-1-maali upposi Jokeri-vahdin taakse yllättävän helposti.

Neljännen peräkkäisen tappionsa myötä Jokerit putosi liigan kärkipaikalta.

Tasaista ja vauhdikasta peliä

Illan ottelu oli kovavauhtinen ja tasoltaankin korkea. Tilanteita riitti kummassakin päädyssä eikä tylsää neppailuvaihdetta lyöty silmään oikeastaan missään vaiheessa peliä.

Ensimmäinen maalipaikka syntyi jo vajaan minuutin kohdalla, kun Timo Vertala jäi yksin maalin eteen, mutta Thomas osui suojineen tielle. Kolme minuuttia myöhemmin Jokerien Martti Järventien lyöntilaukaus kilautti tolppaa Raycroftin takana.

Peliä oli käyty vajaat viisi ja puoli minuuttia, kun Ville Niemiseltä hyökkäysalueelle kiekon saanut Petri Kontiola heitti upean hidastetun syötön laidasta keskelle, jonne taustalta rynni Mika Viinanen. Viinasen jääkuti upposi Thomasin mailakäden puolelle.

Jokerien tasoitus tuli erän lopussa, kun Toni Dahlman pääsi Glen Metropolitin syötöstä puoliksi karkuun ja onnistui ahdistelusta huolimatta vippaamaan kiekon rystyltä taka-alanurkkaan.

Petri Kontiola oli viedä Tapparan johtoon jo ensimmäisen erän lopussa, mutta kuten Vertalankin tilanteessa erän alussa, Thomas ehti läheltä tulleen suoran laukauksen eteen.

Toisessa erässä Kontiola sitten onnistui. Kimmo Koskenkorva karvasi rohkeasti päätyyn saakka, onnistui katkaisemaan puolustajan syötön ja vapautti Kontiolan nokikkain Thomasin kanssa. Loistava harhautus vei maalivahdin täysin väärään suuntaan ja siitä oli helppo lyödä kiekko tyhjiin.

Maali tuli kesken vahvan Jokeri-painostuksen, jota jatkui kolme neljännestä toisesta erästä. Tappara unohti toisessa erässä liikkua omalla alueellaan ja Jokerit sai pidettyä kiekkoa, mutta suurimmaksi osaksi kulmissa. Muutama todella vaarallinen tilanne kuitenkin syntyi, mutta ne Andrew Raycroft torjui, osin onnenkin avustuksella.

Erän lopussa Tappara pääsi taas peliin paremmin mukaan ja Koskenkorva kilautti kerran pystyrautaakin.

Kolmannen erän alussa Jokerit pääsi pelaamaan lähes neljä minuuttia putkeen ylivoimaa, niistä 16 sekuntia viidellä kolmeakin vastaan, kun päätuomari Jari Levonen lankesi pahasti Martti Järventien virittämään sukellusmiinaan. Paras paikka jälkimmäisen jäähyn aikana syntyi kuitenkin kirvesrinnoille, kun Janne Ojanen polki alivoimalla pakeilta karkuun ja Thomasin torjunnasta kiekko pomppasi vielä tyhjän maalin eteen mutta sujahti Ville Niemisen jalkojen välistä väljille vesille.

Tappara-jäähyjen jälkeen oli Jokerien vuoro ottaa kaksi jäähyä lähes peräkkäin, ja Tappara rankaisi niistä molemmista. Ensin Mika Viinanen lämäsi pienestä kulmasta kiekon taas jäätä pitkin Thomasin längistä sisään, ja seuraavan ylivoiman aikana Stefan Öhman ja Pasi Puistola hakivat askelmerkit ensin kohdalleen ja lopulta Öhman laukoi kiekon Puistolan syötöstä maaliin. Välissä Timo Vertalakin oli toimittanut Janne Ojasen poikittaissyötön verkkoon, mutta se hylättiin potkaisemalla tehtynä.

Teemu Laine loukkasi olkapäänsä

Tapparan paras yhdistelmä oli siis Petri Kontiolan johtama ketju, vaikka supermies Ville Nieminen onkin viime aikoina pelannut vaisumpaa jaksoa. Mutta nyt energiaa muihinkin ovat tartuttamassa muun muassa sellaiset miehet kuin Kimmo Koskenkorva ja Jarkko Pyymäki.

Takalinjoilla Tappara oli saanut sairastelleen Robert Kantorin ja viime pelissä jalkaansa loukanneen Pekka Saravon mukaan, mutta Kantorilla ei tänään ollut sielu pelissä mukana. Tšekin kummallisten haparointien jälkeen Ville Mäntymaa otti hänen paikkansa kolmannessa erässä ja pelasikin hyvin. Juha Gustafsson oli pudonnut kokonaan pukevan kokoonpanon ulkopuolelle.

Jokereista Tapparaan siirtynyt Teemu Laine oli muutaman pelin pienemmän roolin jälkeen saanut taas paikkansa Öhmanin ja Marko Ojasen ketjusta, kun nyt Johannes Alanen sai jättää pelivehkeet pukematta ja Marko Mäkinenkin pääsi pelaamaan vain alivoimalla. Laineen peli jäi kuitenkin kesken kolmannessa erässä, kun miehen olkapää meni sijoiltaan vääntötilanteessa.

Tappara käytännössä varmasti pudotuspeleissä

Kun Espoon Blues hävisi tänään, Tapparan pudotuspelipaikka alkaa olla varma. Teoriassa niin ei vielä ole, mutta tuskinpa jääkiekossa Bluesin tarvitsemaa teoriaa tullaan ikinä käytännössä näkemään.

Pudotuspelien ensimmäisen kierroksen asetelmia selvitellään tiukasti lauantaina, jolloin Tappara matkustaa Poriin Ässien vieraaksi. Tapparan lailla tänään voittaneet patapaidat ovat neljä pistettä kirvesrintoja perässä. Tappara puolestaan kyttäilee avauskierroksen kotietua viiden pisteen päässä myös tänään voittaneen JYPin perässä.

Tero Aalto

      

Petri Kontiola (vasemmalla) kynäili ratkaisuosumat. Mika Viinanen laukoi maaleista kaksi.


OTTELUN TILASTOT:

1. erä
05.25 1-0 Mika Viinanen 12 (Petri Kontiola, Ville Nieminen)
18.54 1-1 Toni Dahlman (Glen Metropolit, Marko Jantunen)

2. erä:
25.14 2-1 Kontiola 7 (Kimmo Koskenkorva)

3. erä:
49.44 3-1 Viinanen 13 (Ville Mäntymaa) yv
52.02 4-1 Stefan Öhman 16 (Pasi Puistola) yv

Jäähyt:
Tappara 6 x 2 min.
(Öhman, 2xKantor, Myllykoski, Mäkinen, Nieminen)
Jokerit 5 x 2 min.

Maalivahdit:
Andrew Raycroft, Tappara 9+8+14=31 (.969)
Tim Thomas, Jokerit 8+7+5=20 (.833)

Erotuomari: Jari Levonen

Yleisöä: 6738

Palkitut:
Ottelun Vakuuttaja: Kontiola, Tappara
Expert: Viinanen, Tappara
Viinanen, Tappara
Kontiola, Tappara
Raycroft, Tappara

Tapparan kokoonpano:
M.Ojanen - Öhman - Laine, Kantor - Puistola
Vertala - J.Ojanen - Koskenkorva, Saravo - Salmela
Nieminen - Kontiola - Viinanen, Myllykoski - Pukka
Nurmi - Pyymäki - Venäläinen
(Mäkinen, Mäntymaa)

Mäkinen pelasi alivoimaspesialistina jokaisessa erässä.
Mäntymaa kolmannessa erässä Kantorin paikalle.