Turku 5.2.2005
TPS - Tappara 4-3 (2-2, 0-0, 2-1)
Tappara kaatui kolmannen erän jäähyihin
Tappara taisteli jälleen voitosta, mutta yritys ei taaskaan tuonut mitään tulosta pistepussiin.
Kuten liian monesti aiemminkin viime aikoina, lopullisesti homma kaatuu jäähyilyyn. TPS
nousi päätöserän ylivoimillaan maalin tappioasemasta maalin voittoon.
Tapparan kuudes tappio viimeisissä seitsemässä pelissä kirjattiin lukemin 3-4.
SM-liigan selvimpänä kotituomarina kunnostautunut Teemu Salminen
passitti päätöserässä kirvesrinnan viisi kertaa jäähyaitioon, kun TPS:lle
rangaistuksia ei kirjattu yhtään. Kahdessa ensimmäisessä erässä molemmille
joukkueille oli vihelletty kaksi jäähyä per erä, joista viimeisimmän,
Saku Koivulle annetun huitomisjäähyn, jälkeen Salminen sai toisen erän
päätyttyä kovan ripityksen TPS-valmennukselta.
Samainen Koivu iski voittomaaliksi jääneen osuman Tapparan neljännestä jäähystä
päätöserässä. Kyseisen jäähyn Salminen osoitti koko Tapparan joukkueelle ja
kertoi syyksi pelin viivyttämisen.
Ottelun seitsemästä maalista peräti kuusi syntyi erikoistilanteista ja niistä
neljä Tappara-pelaajan istuessa jäähyllä. Tappara teki kaksi ylivoimaosumaa
ja yhden alivoimamaalin, ja TPS puolestaan laukoi maaleistaan kolme ylivoimalla.
TPS ajoi takaa ja meni ohi
Tappara johti ottelua kolme kertaa, mutta TPS tuli joka kerta tasoihin ja
lopulta ohi. Pelin ensimmäisen maalin teki kirvesrintojen Stefan Öhman,
joka alivoimalla hassutti turkulaisten maalin takana koko puolustuksen
maalivahti Teemu Lassila mukaan luettuna ja kieputti vanhanaikaisen
tyhjältä kulmalta. Upea soolomaali!
Avauserässä nähtiin vielä kolme muuta maalia, kun Marko Kiprusoff
tasoitti ensin Saku Koivun hienosta syötöstä, Timo Vertala runnoi
ruuhkasta Tapparan taas johtoon, ja lopulta Craig Rivet oli maalin
edessä onnekas ja pompautti Tappara-maalissa pelanneen
Andrew Raycroftin torjuman kiekon suojiensa kautta maaliin.
Ensimmäisessä erässä oli kovasti vauhtia ja paljon tilanteita molemmissa
päädyissä, joten neljän maalin syntyminen ei ollut mikään ihme. Sen sijaan
toisessa erässä Tapparan jäädyttäessä peliä kaikkein avoimimmat maalipaikat molemmissa päädyissä
vähenivät selvästi. Erä oli selkeää kotijoukkueen hallintaa, mutta ilman
osumia. Vieraiden paras
ja lähes ainoa paikka tuli Mika Viinasen ohjauksesta,
mutta Teemu Lassila torjui.
Kolmaskin erä oli helposti kotijoukkueen, kun Tappara pelasi puolet siitä
alivoimalla. Sitä ennen kuitenkin erän alussa Tappara pääsi ylivoimalle, kun Janne Ojasen
toisen erän lopussa saama rangaistus päättyi ennen Saku Koivun vastaavaa.
Ylivoiman aikana Robert Kantor pääsi Mika Viinasen voittamasta
aloituksesta täräyttämään hurjan pommin Lassilan selän taakse.
Tapparan johto kesti seitsemän ja puoli minuuttia ja Viinasen jäähyn
aiheuttaman alivoiman. Pekka Saravon saaman erän toisen Tappara-jäähyn aikana
Marko Kiprusoff pääsi Jiri Vykoukalin loistavan puolenvaihdon jälkeen
laukomaan illan toisen osumansa ja peli oli taas tasan.
Pari minuuttia myöhemmin jäähyvuorossa oli Timo Vertala ja sen
Tappara taas kesti. 11 sekuntia jäähyn päättymisen jälkeen Salminen
katsoi parhaaksi antaa Tapparalle vielä yhden jäähyn, tällä kertaa pelin
viivyttämisestä. Sen aikana Koivu voitti aloituksen, Vykoukal laukoi ja
Turkuhallin suursuosikki Koivu pääsi siirtämään Raycroftin torjuman kiekon läheltä
verkkoon.
Ville Nieminen hommasi itsensä vielä samasta tilanteesta jäähylle
torppaamalla Koivua, mutta sen Tappara taas kesti ilman takaiskua. Laiha
lohtu.
Viimeiset kaksi minuuttia Tappara haki tasoitusta ilman maalivahtia
pelaten, mutta venymiskyky ei riittänyt tälläkään kertaa.
Marko Kiprusoff kaksi maalia, Jiri Vykoukal kolme syöttöpistettä, Saku
Koivu 1+1, siinä illan ratkaisupelaajat. Tapparasta parasta esitti
Stefan Öhman, joka kuitenkin jäi kovin yksin. Toisesta erästä lukien
joukkueen toinen pelinrakenteluun kykenevä sentteri Petri Kontiola
jätettiin sivuun ja sen jälkeen Tappara ei juurikaan enää peliä
rakentanutkaan.
Maaottelutauon aikana pää kuntoon
Kokeneen uuden valmennusjohdon uskottiin tuovan Tapparaan uskoa omaan
tekemiseensä ja tietyllä tavalla rauhoittaa alisuorittavaa joukkuetta.
Tunne ainakin on palannut kaukaloon, mutta se näkyy väärällä tavalla,
minkä seurauksena uuden valmennuksen alaisuudessa pistesaldo näyttää
nollaa kolmen ottelun jälkeen.
Kaikissa kolmessa niissä peleistä Tappara on menettänyt johtoasemansa
jatkuviin tyhmiin jäähyihin. Valmennusjohto on puhunut pään kylmänä
pitämisestä, mutta mitään ei näytä tapahtuvan. Vaikka joukkueessa
riittää edelleen yritystä, niin selvää on, että tulokseton puurtaminen
syö joukkuetta, joka sitten turhautuessaan syyllistyy tyhmyyksiin jäällä. Se taas
aiheuttaa lisää takaiskuja ja noidankehä on valmis.
Nyt Tapparalla on edessään yhdeksän täyttä välipäivää ilman otteluita.
Sen aikana olisi saatava aikaan jo tuloksia, jotka näkyisivät sitten
myös otteluissa jäällä, ei kohkaamisena ja jäähyilynä vaan positiivisena yrittämisenä.
Kirvesrintojen onneksi myös Ässät ja Blues hävisivät tänään, joten
asetelmat sääliplayoffien viimeisistä paikoista pysyivät samoina. Kuinkahan
kauan Tapparan onni riittää tällä saralla?
Homma jatkuu taas Sweden Hockey Gamesin jälkeen 15. helmikuuta. Silloin
Tappara saa vieraakseen Rauman Lukon.
Tero Aalto

Stefan Öhman (vasemmalla) teki hienon alivoimamaalin. Robert Kantor osui toisessa pelissä peräkkäin.
OTTELUN TILASTOT:
1. erä
2. erä:
3. erä:
Jäähyt:
Maalivahdit:
Erotuomari: Teemu Salminen
Yleisöä: 8609
Palkitut:
Tapparan kokoonpano:
04.23 0-1 Stefan Öhman 15 (Marko Mäkinen) av
07.03 1-1 Marko Kiprusoff (Saku Koivu, Kai Nurminen)
07.51 1-2 Timo Vertala 6 yv
13.39 2-2 Craig Rivet (Jari Kauppila, Jiri Vykoukal) yv
Maaliton
41.25 2-3 Robert Kantor 8 (Mika Viinanen, Ville Nieminen) yv
48.59 3-3 Kiprusoff (Vykoukal) yv
53.28 4-3 Koivu (Vykoukal) yv
TPS 4 x 2 min.
Tappara 9 x 2 min.
Teemu Lassila, TPS 9+4+6=19 (.842), vaihto 8.38
Tuomo Karjalainen TPS 0+(0)+(0)=0 (.000), vaihto 9.37
Andrew Raycroft, Tappara 9+11+4=24 (.857). pois 58.00-60.00
Ottelun Vakuuttaja: Kiprusoff, TPS
Expert: Kiprusoff, TPS
Kiprusoff, TPS
Vykoukal, TPS
Öhman, Tappara
M.Ojanen - Öhman - Laine, Kantor - Puistola
Vertala - J.Ojanen - Mäkinen, Saravo - Myllykoski
Nieminen - Kontiola - Viinanen, Gustafsson - Pukka
Koskenkorva - Pyymäki - Alanen
(Nurmi, Mäntymaa)
Nurmi toisessa erässä Kontiolan tilalla, päätöserässä nelosketjussa.