Espoo 7.3.2006
Blues - Tappara 3-2 (0-1, 1-0, 2-1)
Tappara ei ole playoff-vireessä
Runkosarjaa on jäljellä viikko, pudotuspelit kolkuttelevat oven takana, mutta Tapparasta sitä ei tänään voinut huomata. Kirvesrinnat pelasivat haluttomasti ja heikosti, eikä ollutkaan mikään ihme, että kotijoukkue Blues keräsi sarjapisteet 3-2-voitollaan. Voitto oli Bluesin ensimmäinen Tapparasta tällä kaudella
Kovinkaan paljoa Tapparaa paremmin Blueskaan ei pelannut, mutta kuitenkin sen verran, että sen voitto oli selvä ja ansaittu. Ei voi kuin ihmetellä, että kaksi tämän tason materiaalin omaavaa joukkuetta tarjoavat yleisölle tällaisia otteita tässä vaiheessa kautta, kun sarjapisteilläkin on vielä merkitystä.
Kahden ja puolen erän surffailun jälkeen ottelu heräsi henkiin vasta seitsemisen minuuttia ennen loppua. Silloin Blues siirtyi ensin kahden maalin johtoon ja Tappara kavensi alle puoli minuuttia myöhemmin. Yhtäkkiä peliin tuli hirmuisesti lisää vauhtia, mutta enempää maaleja ei enää nähty.

Blues oli niukasti Tapparaa edellä. Symboliikkaa tarjoavat Brian White ja Niko Nieminen.
Maaleja ja maalipaikkoja vain harvakseltaan
Tappara sai periaatteessa otteluun unelma-alun, kun Blues otti kaksi jäähyä neljän sekunnin välein jo avausminuutilla. Kahden miehen ylivoimalla kiekko saatiin heti verkkoonkin, kun
Janne Ojanen ohitti onnekkaasti itävaltalaiskassari
Bernd Brücklerin syöttöyrityksellään maalin takaa.
Avauserä ei ollut Tapparalta kummoistakaan peliä, mutta toinen erä oli vielä heikompi. Blues otti täysin otteen pelistä. Erän puolivälissä
Ladislav Kohn kilautti jo ylärimaa ylivoimapelissä, mutta tasoitusmaalia odoteltiin vielä pari minuuttia kauemmin. Sen teki
Esa Pirnes nopeasta vastahyökkäyksestä, jonka käynnisti
Tuomas Eskelisen avaus laidan kautta keskialueelle
Steve Kariyalle.
Kolmannen erän alkuun Tappara sai tasoitusmahdollisuuden, kun Blues sai taas nopeasti kaksi jäähyä. Kahden miehen ylivoimaa riitti minuutin ja 40 sekunnin verran, tosin ilman joukkueen kultakypärää
Petri Kontiolaa, jonka päätuomari
Reijo Ringbom näki sukeltaneen samalla kun Kariya rikkoi häntä jäähyn arvoisesti. Tapparan kahden miehen ylivoima oli umpisurkeata. Maalipaikkoja ei syntynyt lainkaan.

Juha Gustafssonilla on erimielisyyttä alkukauden joukkuekaverinsa Joni Töykkälän kanssa.
Kauden puhutuimpia aiheita Tapparan kohdalla ovat olleet joukkueen heikot mailat, joita katkeilee käsittämättömissä tilanteissa kuin halpoja hammastikkuja. Tänään nähtiin taas yhdestä katkenneesta mailasta aiheutunut takaiskumaali.
Pasi Puistolan Montreal teki tutun napsun keskeltä varttaan eikä hän ehtinyt pudottamaan mailanpuolikasta yläkädestään ennen kuin potkaisi kiekkoa eteenpäin. Ringbom antoi Puistolalle kaksiminuuttisen rikkoutuneella mailalla pelaamisesta. Jäähyn aikana Kariya laukoi Bluesin johtoon 2-1.
Ajassa 52:46
Jaakko Uhlbäck runnoi kiekon
Mika Lehdon taakse kolmannen kerran. Tilanteessa hyökkäsi ensin Ladislav Kohn, jonka Tappara-puolustus kaatoi väärin ottein. Kohn kaatui Lehdon päälle, jolla ei ollut sitten enää mahdollisuutta edes yrittää torjua Uhlbäckin jatkolaukausta. Joskus näitä maaleja on hylättykin.
Vain puoli minuuttia myöhemmin Janne Ojanen sai kuitenkin kiekon muutaman kauden takaiselta ketjukaveriltaan Esa Pirnekseltä ja vapautti nopealla syötöllään takatolpalla odottaneen
Mike Stutzelin. Kanadalainen teki paikastaan kauden toisen maalinsa.
Ottelu sai maalista vihdoin lisäkipinän, ja viimeisillä minuuteilla nähtiin edes hetken aikaa taistelua ja vauhtia, joita jääkiekko-otteluun tullaan katsomaan ja joita tänään ei juurikaan saatu. Tappara sai lopussa vielä ylivoiman, kun Tuomas Eskelinen otti jäähyn, mutta maalia ei syntynyt.
Lopullisesti kiri katkesi vajaa minuutti ennen loppua, kun
Tuukka Mäntylä joutui rikkomaan vieraiden hakiessa tasoitusta jo kuudella kenttäpelaajalla.
Ottelun parhaat olivat Bluesin Steve Kariya ja Tapparan Janne Ojanen, jotka kumpikin saivat tehot 1+1. Muita pelaajia ei kannata kehua.

Mike Stutzel ja Janne Ojanen tekivät tänään Tapparan maalit.
Missä mennään, Tappara?
Pitäisikö Tapparan menosta jo huolestua? Playoffit ovat tosiaan jo aivan oven takana, mutta Tapparan pelissä ei näy merkkejä siitä, että tämä ryhmä olisi valmis tai edes tosissaan valmistautumassa kauden huipennukseen.
Olympiatauon jälkeen Tappara on saanut sarjapisteitä vain heikolta KalPalta, eikä siinäkään ottelussa esitys eikä varsinkaan pelaamisen tehokkuus silmää hivellyt. Jäljellä on todellakin enää vain neljä "harjoitusottelua", joissa se puhuttu oma peli pitäisi saada kuntoon. Tämäniltaisen perusteella työtä on todella paljon.
Huonona tekosyynä voisi ehkä väittää, että kirvesrintojen mielissä oli jo torstainen kärkiottelu HPK:ta vastaan. Toivottavasti Tappara myös todistaa ylihuomenna, että se osaa edelleen pelata ja on valmis tosikoitoksiin.
Sarjataulukossa Blues-tappio pudotti Tapparan taas jo neljännelle sijalle. Se on pisteen HPK:n ja kaksi pistettä HIFK:n perässä. Takana Ässätkään ei taas ole kuin vain viiden pisteen päässä.
Torstaina siis HPK vieraana Hakametsässä.
Tero Aalto (Kuvat: Tommy Peltonen)