SM-Liiga
ETUSIVULLE   OTTELUT
UUTISET
OTTELUT
KOKOONPANO
HALLINTO
HISTORIA
YRITYKSILLE
KUMPPANIT
PALAUTE
LINKIT

 

 

 
Helsinki 8.2.2006
Jokerit - Tappara    3-6 (0-2, 0-2, 3-2)

Tappara haki täyden potin Hartwallista

Tappara nousi sarjataulukossa ainakin väliaikaisesti toiseksi, kun se kävi hakemassa Helsingistä Jokereilta täyden kolmen pisteen potin. Tappara voitti Jokerit kaikissa neljässä keskinäisessä kohtaamisessa tällä kaudella.

Tänään Tappara voitti, koska yksinkertaisesti se oli kahdesta joukkueesta selvästi parempi. Neljän maalin johdossa Tappara tosin hellitti jo ikävän totuttuun tapaan otettaan ja kotijoukkue pääsi uhittelemaan. Se nousi yhdeksän minuuttia ennen loppua jo kahden maalin päähän, mutta ei päässyt sen lähemmäksi. Tappara vei voiton lopulta lukemin 6-3.

Illan suuri sankari oli Jokeri-kasvatti Teemu Laine, joka teki vihdoin ensimmäisen maalinsa Tappara-paidassa Jokerien verkkoon. Mies lisäsi pistetiliään myös kahdella syöttöpisteellä, joten tämä ilta oli Teemun.

Copyright by Mika Kylmäniemi
Teemu Laine oli kentän paras mies. Kuva ei ole tästä ottelusta.

Kahdessa erässä neljän maalin johtoon

Avauserässä aloitettiin melko tasaisissa merkeissä, mutta erän vanhetessa ote kääntyi tyystin vieraille. Se teki kaksi maalia ja sillä oli huippupaikat ainakin kolmeen muuhunkin.

Avausmaali syntyi hiukan ennen erän puoliväliä, kun ilman syöttöpistettä tilanteesta jäänyt Pasi Puistola laukoi pienestä kulmasta kovaa kohti Jokeri-vahti Tom Askeytä, joka ei kyennyt kunnon torjuntaan. Kiekko pomppasi maalin eteen, jossa Sami Venäläinen lusikoi sen parin ohikauhaisun jälkeen tyhjään maaliin.

2-0 puolestaan oli hyvän karvaamisen ja Teemu Laineen oivalluksen ansiota. Mika Viinanen osui Jokerien purkuyrityksen eteen ja kiekko pomppasi keskelle siniviivan tuntumaan Laineelle, joka viritti kovaa lyöntilaukausta...mutta käänsikin sen viime hetkessä syötöksi takatolpalle liukuneelle Viinaselle, joka ohjasi kiekon sisään. Todella kaunis maali.

Toisessa erässä Tappara lisäsi neljässä minuutissa johtonsa neljäksi maaliksi ennen kuin antoi ohjakset Jokereille.

Laine pääsi tekemään kauden kuudennen maalinsa läpiajosta, kun Mikko Pukan flippi pomppi sopivasti hollille Laineen rynnätessä vauhdilla hyökkäysalueelle. Kylmä harhautus Askeyn mailapuolelle ja kiekko sisään.

Neljäskin maali tuli läpiajosta. Sami Lepistö antoi käsittämättömän huonon avauksen omalta alueeltaan suoraan Sami Venäläisen lapaan avaten kirvesrinnoille ylivoimahyökkäyksen. Venu passasi Timo Vertalalle, joka pääsi nokikkain Askeyn kanssa ja upotti kauden 20:nnen maalinsa haaroista sisään.

Copyright by Mika Kylmäniemi
Sami Venäläinenkin keräsi kaksi tehopistettä. Kuva ei ole tästä ottelusta.

Ote kääntyy Jokereille

Pari minuuttia myöhemmin ote kääntyi. Jokerit sai lisäkipinää ja Tappara vähän sekosi. Pakkaa oli sekoittamassa eniten Jokeri-vahti Tom Askey.

Mike Stutzel rynnisti kohti maalia kiekon kanssa, tuli kampitetuksi ja liukui päin Askeytä. Ilmeisesti neljän takaiskumaalin suivaannuttamana Askey päätti käsittämättömästi purkaa turhautumansa syyttömään Stutzeliin ja ryntäsi jäässä makaavan hyökkääjän päälle kädet viuhuen. Kun tilanne oli lopulta rauhoittunut, Askey kävi vielä epäurheilijamaisesti heittelemässä Stutzelin pudonneita varusteita laidan yli katsomoon.

Päätuomari Aleksi Rantala oli kovan paikan edessä taas tutun kantiton. Askey selvisi hyökkäyksestään ja varusteiden heittelystään vain neljän minuutin jäähyllä ja jostain takapuolestaan Rantala keksi vielä Stutzelillekin kakkosen. Muisti mies sentään antaa Jokereille myös sen alkuperäisen kampituskakkosen.

Tappara ei saanut neljän minuutin ylivoimallaan mitään aikaiseksi, päinvastoin sen peli näytti pieniä sekoamisen merkkejä. Hannes Hyvönen muun muassa pääsi alivoimalla läpi Tommi Santalan hyvästä syötöstä, mutta Mika Lehto torjui.

Jokereilla oli myös kaksi paikkaa, joista kiekon maaliin menemättömyys näytti täysin mahdottomalta. Toisessa Lehto koppasi haamuhanskalla Petri Variksen luullessa pistävänsä kiekon tyhjään verkkoon, ja toisessa tilanteessa kiekko jäi mahallaan makaavan Lehdon taakse jalkojen väliin muutamien senttien päähän maaliviivasta. Kukaan ei kuitenkaan ylettynyt tuuppaamaan sitä yli viivan.

Tappara ratkaisi tyhjään maaliin!

Kolmannessa erässä Jokerit sai kirivaihteen päälle maalienkin muodossa. Sitä auttoi taas kerran Tapparan ylipuolustamiseen vajonnut pelityyli, jossa miehet valuvat jatkuvasti liian syvälle omalla alueellaan antaen vastustajalle tilaa pyörittää. Jokereista löytyi tarpeeksi taitavia miehiä käyttämään annetun tilan hyväkseen.

Copyright by Mika Kylmäniemi
Mika Viinanen ja Marko Mäkinen saivat aihetta tuulettamiseen. Kuva ei ole tästä ottelusta.

Tomek Valtonen jatkoi Hannes Hyvösen kulmasta antaman syötön maaliin rikkoen samalla Lehdon pitkään kestäneen nollan. Tappara kuitenkin näytti iskevän ratkaisuniitin heti perään, kun Joni Töykkälä kiersi 3-2-ylivoimahyökkäyksessä pitkällä kierrolla pakin ja heiti kiekon maalille, josta Marko Mäkinen lusikoi sen Askeyn alta sisään.

Se ei kuitenkaan ollut ratkaisu. Vain reilu puoli minuuttia myöhemmin Tappara jätti taas puolustusalueellaan liikaa tilaa ja puolustaja Mikko Kalteva nousi oikea-aikaisesti maalille jatkamaan Teemu Kuusiston hienon poikkisyötön maaliin. Muutama minuutti myöhemmin, kun peliaikaa oli jäljellä vielä yhdeksän minuuttia, Petri Varis onnistui ylivoimalla maalaamaan maalin takaa kulmalle ponnahtaneesta kiekosta.

Jokerien nousu herätteli Tappara-katsojissa kylmiä haamuja joukkueiden edellisestä kohtaamisesta Tampereella, jolloin kirvesrintojen varma kolmen pisteen voitto haihtui viime sekunneilla tasapeliksi ja lopulta rankkarikisavoitoksi. Tällä kertaa Tappara kuitenkin piti vastustajan takanaan loppuun saakka. Kovia aikoja käytiin 40 sekuntia 3-5-kavennuksen jälkeen, kun Timo Vertala joutui jäähylle ja Jokerille avautui mahdollisuus nousta jo maalin päähän. Tapparan alivoima kuitenkin kesti.

Ottelun viimeisellä sekunnilla nähtiin sitten sellainen harvinaisuus kuin Tapparan tekemä ratkaisu tyhjään maaliin. Reilusti toistakymmentä kertaa kirvesrinnat ovat pelanneet vastustajan hakiessa tasoitusta tai kavennusta ilman maalivahtia, mutta kauden avausottelun jälkeen ratkaisuisku tyhjiin ei ole onnistunut. Tänään se kuitenkin nähtiin ja tekijänä oli sama mies kuin edelliselläkin kerralla: Stefan Öhman.

Copyright by Mika Kylmäniemi
Mika Lehdolla oli hyvä ilta. Kuva ei ole tästä ottelusta.

Tapparalla ratkaisijoita leveällä rintamalla

Eilen Ässiä vastaan Tapparan kaikki kaikessa oli Janne Ojasen ykkösketju. Tänään se jäi tyystin maaleitta, mutta silti Tappara iski kuusi osumaa. Uusitusta kolmosketjusta osui jokainen mies Viinanen-Öhman-Laine. Quinn Hancock palasi vatsataudista kokoonpanoon ja vaikka ketjunjohtaja itse jäikin ilman pisteitä, niin molemmat laitamiehet Venäläinen ja Vertala osuivat. Marko Mäkinen teki maalin nelosketjun nimiin.

Kolmannessa erässä Tappara pelasi kolmella pakkiparilla Mikko Pukan jäätyä sivuun. Samoin Sami Venäläinen pelasi päätöserässä hyvin säästeliäästi ja lopulta kirvesrinnat siirtyivätkin kolmeen kentälliseen, jossa Mäkinen nousi Venäläisen paikalle Hancockin ketjuun.

Maalissa Mika Lehto oli suorastaan erinomainen kolmesta takaiskustakin huolimatta.

Tapparan kakkospaikka sarjataulukossa saattaa jäädä lyhytaikaiseksi, sillä varsinainen ottelukierros pelataan vasta huomenna, jolloin HPK ja HIFK pelaavat tasoittavat ottelunsa. Tapparan seuraava ja samalla viimeinen ottelu ennen olympiataukoa pelataan lauantaina Hakametsässä. Silloin tälle ottelurupeamalle saadaan loistava kruunu, kun vieraaksi saapuu liigaa johtava Oulun Kärpät.

Tero Aalto (Kuvat: Mika Kylmäniemi)
  TILASTOT:

1. erä:
0-1 Sami Venäläinen 10 [9.25]
0-2 Mika Viinanen 8 (Teemu Laine) [18.31]

2.erä:
0-3 Laine 6 (Mikko Pukka) [22.11]
0-4 Timo Vertala 20 (Venäläinen) [24.08]

3. erä:
1-4 Tomek Valtonen (Hannes Hyvönen) [46.30]
1-5 Marko Mäkinen 4 (Joni Töykkälä) [47.26]
2-5 Mikko Kalteva (Teemu Kuusisto, Jan Latvala) [48.08]
3-5 Petri Varis (Hyvönen, Sami Lepistö) yv [51.05]
3-6 Stefan Öhman 15 (Laine) tm sr [59.59]

Jäähyt:
Jokerit 8 x 2 min.
Tappara 6 x 2 min.
(Venäläinen, Stutzel, Mäntylä, Puistola, Grönvall, Vertala)

Maalivahdit:
Tom Askey, Jokerit 12+8+8=28 (.848), pois 59.05-59.59
Mika Lehto, Tappara 13+10+5=28 (.903)

Erotuomari: Aleksi Rantala
Yleisöä: 9279

Palkitut:
Ottelun vakuuttaja: Kuusisto, Jokerit
   Laine, Tappara
   Venäläinen, Tappara
   Valtonen, Jokerit


Tapparan kokoonpano:

Vertala - Hancock - Venäläinen
Kauppinen - Puistola

Stutzel - J.Ojanen - Kontiola
Grönvall - Mäntylä

Viinanen - Öhman - Laine
Pukka - White

M.Ojanen - Töykkälä - Mäkinen
(kiertävä) - Mäntymaa

(Nurmi)

Nurmi pelasi toisessa erässä pari vaihtoa ylivoimalla Stutzelin istuessa jäähyllä.

Kolmannessa erässä Pukka ja Venäläinen jäivät sivuun. (Mäntymaa-White ja Vertala-Hancock-Mäkinen)



Takaisin


Uutiset | Ottelut | Kokoonpano | Hallinto | Historia | Yrityksille | Kumppanit | Palaute | Linkit | Liput | Shop | Fan Club | Sonera Lätkässä | A-Nuoret | Cheerleaders | Tappara Ry  
Tappara © 2005 | Webdesign: SL-Mediat Oy / Uusmediatuotanto
SM-Liiga